Maija Kumpulainen-Sokka: Oppia ikä kaikki, 70-vuotisnäyttely

18.4.–12.5.2013

Maija Kumpulainen-Sokka (s. 1943) on lähtöisin Jämsänkoskelta. Vuonna 1964 nuori maalaistyttö muutti Itävaltaan ensimmäisenä suomalaisena opiskelemaan taidetta Wienin taideakatemiaan. Johtuneeko osittain tästä syystä, että hän on sen jälkeenkin kulkenut omia polkujaan suomalaisessa kuvataiteessa. Alkutuotannon yhteydessä voisi puhua jopa feministisestä Pop-taiteesta. Hän teki aluksi pääasiassa maalauksia, joiden teemoina olivat arjen tapahtumat tai musiikin innoittamat ”maisemat”. Teoksia leimasi pelkistäminen, abstrahointi ja tietty dekoratiivisuus.

1970-luvulla Kumpulainen-Sokka kokeili lyhyen ajan mm. tekstiilipohjaista applikaatiotekniikkaa ja kolmiulotteisia maalauksia. Samalla teosten teemat koskettivat aikaisempaa enemmän enemmän universaaleja asioita. Hän käytti teoksissaan myös sarjakuvakuvamaista kuva kuvassa tekniikkaa.

1980-luvulla mukaan tuli piirustus ja vasta myöhemmin grafiikka. Isokokoisissa konstruktivistisissa piirustuksissaan taiteilija leikitteli pinnan, tilan, tasojen ja aukkojen suhteilla. Tärkeää oli myös liikkeen ja sen voiman kuvaaminen. Samoja teemoja Kumpulainen-Sokka hyödynsi myös ensimmäisissä kivipiirroksissaan ja offsetlitoissaan, joihin hän pääsi käsiksi Jyväskylän grafiikan pajan kursseilla. Pajalla työskentelivät tuohon aikaan myös mm. Kirsi Neuvonen, Ulla Virta ja Jyrki Markkanen.

Innostus nimenomaan puupiirrokseen syntyi amerikkalaisen Karen Kuncin yhden laatan väripuupiirroskurssilla vuonna 1986. Hän löysi uudesta tekniikasta oivat mahdollisuudet hyödyntää omaa maalauksellista ja toisaalta rakenteellista kolorismiaan. Siitä tulikin Maija Kumpulainen-Sokan taiteen uusi taitekohta, joka antoi tarvittavaa vapautta ja vaistonvaraisuutta taiteilijan ilmaisulle. Kruununa tälle kehitykselle oli Banská Bystrican kansainvälisen puupiirrosbiennaalin pääpalkinnon voittaminen vuonna 1988.

Perinteinen realismi ei ole koskaan ollut taiteilijan juttu. Kaikki lähtee kuitenkin luonnon havainnosta. Se voi olla pieni värillinen detalji maisemassa, valon häivähdys tai varjon leikki tai mikä tahansa yksityiskohta luonnossa. Työskentely on hänelle aina vaistovaraista, havainto etsii kuvallista ratkaisuaan. Lopputuloksena on ollut suurikokoisia semiabstrakteja puupiirroksia, joista usein syntyy myös kokonaisia sarjoja.

Maija Kumpulainen-Sokka on jo pitkään työskennellyt omassa ateljeessaan kotinsa yhteydessä Jyskässä. Vaikka pitkäaikaiset kivuliaat selkävaivat ovat jonkin verran rajoittaneet hänen taiteellista työskentelyään, taiteilija on edelleen varsin luova ja aktiivinen.

Juhlavuotensa kunniaksi Maija Kumpulainen-Sokka ei halunnut pitää mitään retrospektiivistä näyttelyä, jollainen kyllä nähtiin vuonna 2002 Jyväskylän taidemuseon Suojassa järjestetyssä Havainto ja mielikuva –näyttelyssä, jonka yhteydessä julkaistiin taidekriitikko Hannu Castrénin kirjoittama samanniminen julkaisu.

Galleria Ratamoon Maija Kumpulainen-Sokka tuo uusimpia puupiirroksiaan, jotka nähtiin aiemmin tänä vuonna Galleria Duetossa Helsingissä. Vedosten ilmaisu on muuttunut aikaisempaa realistisemmaksi ja niiden väri- ja muotomaailma on samalla pehmentynyt. Osittain tämä johtuu hänen käyttämästään tekniikasta, jossa kaiverrettu laatta vedostetaan laatan nurjalta puolelta.Taiteilija on antanut näyttelylleen nimen ”Oppia ikä kaikki”, jolla hän haluaa korostaa taiteen ominaislaatua elinikäisenä oppimisprosessina. Taide ei kysy koskaan ikää vaan ennen kaikkea intohimoista suhdetta taiteen tekemiseen.

Hannu Castrén kirjoitti Dueton näyttelystä seuraavaa: ”Taiteilija on tällä kertaa keskittynyt talven sävyihin, joista ei tiedä, ovatko ne enemmän valon vai valottomuuden aiheuttamia. Sitten vedoksiin ilmestyy juuri se vihreä, joka näyttäytyy luonnossa aivan ensimmäisenä talven väistyessä. Muuten värit ovat murrettuja, siis mahdollisimman kaukana kukkaloistosta. Näyttelyn rungon muodostaa kaksi sarjaa, joissa vihreä ilmenee eri tavoin. Pihakiviä-sarjasta syntyy vaikutelma vuoristomaisemasta. Nimi johdattaa kuitenkin aiheen taiteilijan lähipiiriin, jota havainnoimalla hän on saanut tärkeimmät aiheensa. Kalligrafisesti muotoillut puut kasvattavat jo vihreitä lehtisilmuja. Vihreä on kesän aavistuksenomainen merkki, mutta vedoksissa pienet vihreät alueet energisoivat koko kuvan. Vanha pari, Kasvinkumppanit ja Samaa sukua eivät perustu niinkään suoraan havaintoon, vaan tarjoavat symbolistisen tulkinnan. Retrospektion sijaan uuden syntyä merkitsevä vihreä ottaa pääosan 70-vuotisnäyttelyssä.”