Hyppää pääsisältöön
Kuva
Ratamon tiiliseinä
Pääsisältö

3.7.–27.7.2014

A Kind of You (2013) on dokumentaarisuuteen pohjautuva valokuvasarjasta ihmisyydestä ja ihmisen tavoista hallita luontoa, alistaa sitä kaltaisekseen. Perttu Saksan töiden lähtökohtana on vanha indonesialaiseen tapa, jossa katuesiintyjät opettivat lemmikkiapinoilleen temppuja ja pukivat niitä perinteisillä naamareilla. Sittemmin niin sanottu “tanssivien apinoiden perinne” on muuttunut kaupungin kaduilla tapahtuvaksi makaaberiksi ja julmaksi katuteatteriksi. Saksan kuvaamat muotokuvat urbaaneista apinahahmoista todistavat enemmänkin ihmisyyden kuin eläimen olemusta ja ovat kuin vaarallinen ja ilkeä kääntöpuoli siitä mitä olemme tottuneet odottamaan tavanomaisesti eläinkuvaukselta.

Kaduilla ja puistoissa kuvatut apinahahmot rinnastuvat studiossa kuvattuihin muotokuviin. Esiin nousee klassinen kauneus jolla on varsin katalat puitteet. Saksa viittaa muotokuvan eri rooleihin sekä dokumentin ja fiktion välitilaan niin kohteen kuin kuvaustilanteen kautta. Hän kysyy miten ja miksi me katsomme eläimiä – ja kohtaammeko saman katseen katsoessamme toisiamme? Vastaus paljastuu Saksan teosten kautta pirullisina ja kekseliäinä keinoina joilla lajimme valjastaa eläintä ihmisen palvelukseen.

Luonnon, kulttuurin ja niiden välisen suhteen kautta Saksa tarkastelee ihmisen kykyä empatiaan ja tapojamme kohdata toiseutta: 
”Edellytyksenä on epävarmuus, tietoisuus omasta paikasta maailmassa, jonka kautta kykenee kyseenalaistamaan ja reflektoimaan suhdettaan ympäröivään tilaan. Kuvissa tämä liittyy ristiriitoihin, joita voisi kai kutsua inhimillisyyden varjoiksi. Varjot vievät paikkoihin, jotka eivät ole valmiita, vaan täyttyvät ristiriidoista, ovat samanaikaisesti rumia ja kauniita, tulevat lähelle ja ovat tuntemattomia. Pyrin tätä tilannetta kohti. Se tekee kuvista ja kuvien tulkinnasta haurasta, mutta antaa kuville samalla syvyyden joka tekee niistä inhimillisiä.”

-----
Valokuvaaja ja kuvataiteilija Perttu Saksa (s. 1977) on valmistunut kuvataideakatemiasta Taiteen Maisteriksi ja suorittaa taiteellisen tutkimuksen jatko-opintoja Aalto-yliopistoon. Saksan teoksia on esitetty lukuisissa yksityis- ja yhteisnäyttelyissä, mm. Stadt Galeri Kielissä, Felleshus Berliinissä sekä Suomen valokuvataiteen museossa ja Kiasmassa. Hänen teoksiaan on hankittu julkisiin kokoelmiin koti- ja ulkomailla. Perttu Saksa on Fotofinlandia 2014 -palkinnon voittaja.

www.perttusaksa.com/

Asiasanat:  
valokuva
luovan valokuvauksen keskus
näyttely