Hyppää pääsisältöön
Kuva
Ratamon tiiliseinä
Pääsisältö

valokuvia ja musiikkia Suistamolta
9.4.–3.5.2015

Lakkautettu kylä on soiva valokuvanäyttely, jossa käsitellään lähtemisen ja paikan jättämisen tematiikkaa valokuvan ja musiikin keinoin. Näyttely on osa Anne-Mari Kivimäen Suistamo - Perinnelaboratoriota, joka on Kivimäen taiteellinen tutkimusprojekti Taideyliopiston Sibelius-Akatemiaan. Kivimäen tutkimuksen alkulähteenä on suistamolaisen haitarinsoittaja ja tarinankertoja Ilja Kotikallion arkistoäänitteet. Näyttelyssä on esillä Hanna Koikkalaisen vuosina 2013 ja 2014 ottamia valokuvia Suistamolta sekä mustavalkokuvia Suistamon perinneseuran arkistosta, yksityisistä kokoelmista ja Sota-arkistosta.

Työryhmä on tehnyt tutkimusmatkoja rajan takaiselle Suistamolle, penkonut arkistoja ja tavannut entisiä suistamolaisia. Monitaiteellisen yhteistyön tuloksena syntyy polveileva visuaalismusiikillinen kokonaisuus, joka runollisesti pohtii evakkoutta, sota-aikaa, kodin jättämistä ja nykytodellisuutta pienessä venäläisessä kylässä. Siirtolaisuus ja kotipaikan jättäminen on ja tulee olemaan ajankohtainen asia aina. Muistamalla oman historiamme voimme katsoa nykyisiä siirtolaisia uusin silmin.

Näyttelytilassa on kuultavissa Ilja Kotikallion tarinoita ja musiikkia soivasta samovaarista sekä äänimaisemaa Suistamolta. Esillä on myös otteita Valtionkonttorin korvausasiantoimistolle lähetyistä korvaus-anomusten liitteistä, niissä on satunnaisten suistamolaisten listoja luovutetulle alueelle jääneestä omaisuudesta.

Lakkautettu kylä – konsertti on osa Kivimäen tarkastettavaa tutkintoa ja siinä soittavat hänen lisäkseen joukko tunnettuja kansanmuusikoita. Konsertti sisältää Kivimäen tutkintoaan varten säveltämää musiikkia ja muutamia sota-ajan klassikoita.

Näyttelyn yhteydessä esitetään Puhtin lyhytelokuva Sijaton sielu, jonka on ohjannut Tommi Kainulainen. Suistamolla kuvattu lyhytelokuva on musiikkia, tanssia ja mykkäelokuvaa yhdistelevä teos, joka kertoo tarinan pirun ilmestymisestä karjalaiseen kylään. Elokuvan rooleissa nähdään Puhtin jäsenet Anne-Mari Kivimäki ja Reetta-Kaisa Iles, sekä Timo Saari.

www.annemarikivimaki.fi/

www.hannakoikkalainen.com/

Näyttelyn ohjelmaa:
to 16.4. Lakkautettu kylä – konsertti klo 19 (10 €)
pe 24.4. Sijaton sielu –mykkäelokuva säestettynä 
Näytökset klo 13, 16, 17 ja 18 (5 €)

Vuonna 2015 näyttely on esillä:
29.5.-25.6. Veskelys, Venäjä
12.9.-27.9. Galleria Huuto, Helsinki

 

Asiasanat:  
valokuva
luovan valokuvauksen keskus