Hyppää pääsisältöön
Kuva
Ratamon näyttely Reijo Mörö
Kuva
Ratamon näyttely Reijo Mörö

 Reijo Mörö, Helmenkalastajat, 2019, serigrafia

24.6.-18.7.2021

Lahden Taidegraafikot ry:n jäsenet ovat ammattitaiteilijoita, joiden toiminta on aktiivista ja tunnetaan myös laadukkaista näyttelyistään. Yhdistyksen yhteistyötila ”Pajan” vuokraajana toimii Lahden kaupungin sivistystoimi. Pajan ylläpito on alusta asti katsottu tärkeäksi ja se on käynyt läpi monia muutoksia. Työskentelytila on Suomen mittakaavassa erinomainen ja laitakannaltaan kattava.

Lahden Taidegraafikot voi nyt ylpeänä juhlia 40-vuotisjuhlaansa Galleria Ratamossa Jyväskylässä. Yhteistyötä on vuosien varrella tehty eri suomalaisten grafiikan yhdistysten kanssa ja on myös järjestetty kansainvälisiä vaihtonäyttelyitä muun muassa Falunin taidegraafikoiden kanssa. Tärkeä ajanjakso on 1995–2014, jona aikana pieni yhdistys järjesti kansainvälistä pienoisgrafiikan triennaalia, Miniprint Finland. Lahden Taidegraafikot ry kehittää jatkuvasti uusia yhteistyömuotoja saadakseen taidegrafiikan äänen kuuluviin. Yhdistys toimii paikallisena taidegrafiikkaan erikoistuneena asiantuntijatahona, joka haluaa lisätä taidegrafiikan tunnettavuutta, näkyvyyttä ja saavutettavuutta. Siihen kuuluu myös osallistava toiminta uusien yleisöjen kanssa. Graafikot ylläpitävät grafiikanmyymälää Kauno ry:n Galleria Kipinän yhteydessä.

Yhdistyksessä on 42 jäsentä ja Ratamon näyttelyyn osallistuu heistä 21 taiteilijaa: Markku Alhonen, Juhani Havo, Tiina Jaakkola, Eeva Kaisa Jauhiainen, Aleksi Joensuu, Susanna Judin, Outi Kirves, Mari Lampinen, Sirpa Lappalainen, Minna Louhelainen, Aleksi Martikainen, Sinikka Murto, Reijo Mörö, Jenni Niskala, Sirpa Pyykkö, Tiina Salmi, Antti Salokannel, Janika Salonen, Jouni Salonen, Pekka Syrjälä ja Anni Takala.

Galleria Ratamon näyttelyssä on mahdollista myös hankkia grafiikkaa ja ostaa 40-vuotisjuhlasalkku. Salkkutyöt on koottu monelta eri taiteilijalta. Niitä on yhteensä 10, joista jokainen sisältää neljä vedosta Yhden salkun hinta on 700 €. Valmiiksi kehystettyjä salkkuja on kaksi, joiden hinta on 1200 €. Taidesalkuissa on grafiikanteoksia seuraavilta taiteilijoilta: Markku Alhonen, Juhani Havo, Aleksi Joensuu, Kirsi Kaunomäki, Sirpa Lappalainen, Reijo Mörö, Jenni Niskala, Jaana Paulus, Sirpa Pyykkö, Tiina Salmi, Antti Salokannel, Jouni Salonen ja Pekka Syrjälä.

Asiasanat: