Hyppää pääsisältöön
Kuva
Ratamon näyttely, Miina Laine
Pääsisältö

5.4.–29.4.2018

Vedossarjan nimi on Meri. Työskennellessäni en ole käyttänyt apuna luonnoksia tai suoraa havaintoa, enkä näin ollen pyrikään esittävyyteen, vaan ennemminkin välittämään kokemuksen tai tunteen. Monotypian parissa työskennellessäni teen usein töitä projektipohjaisesti; minulla on aika ja paikka, jotka määrittelevät työskentelyäni. Paikan kokemus on lähtökohtana, ja pajalla nämä kokemukset, muistot koetusta, siirtyvät laatalle. Moni asia, kuten oma mielentilani, minua ympäröivät ihmiset ja elämä yleensä, vaikuttavat kuitenkin siihen, että minkälaisiin asioihin mieleni koettavassa maisemassa hakeutuu. Erityisesti minua viehättää liike ja erilaiset elämän rytmit.

Ajattelen myös, että omalla tavallaan teokseni puhuvat pienten, arkipäiväiseltäkin tuntuvien hetkien ja havaintojen puolesta, arvokkaina ja kauniina elämyksinä. Tämä nyt kyseessä oleva sarja on syntynyt suurelta osin kaipauksesta, jopa surusta. Toisinaan ihmiset kantavat mukanaan kokonaisia meriä.

Tämän näyttelyn vedokset ovat monotypiaa ja syntyivät residenssissä Fyns Grafiske Værkstedtissä, Tanskassa kesällä 2014. Haluan kiittää ystäviä ja kollegoita Fyns Grafiske Værkstedtissa. Omistan tämän näyttelyn upealle graafikolle, Viggo Fortingille sekä isälleni, muotoilija ja korutaiteilija Karl Laineelle. He molemmat menehtyivät viime vuoden lopulla.

Miina Laine

 

Kuva
Ratamon näyttely, Miina Laine

Miina Laine: Meri, monotypia, 80x100cm, 2014. Kuva Jarkko Kähkönen

Asiasanat:  
näyttely
grafiikka