Hyppää pääsisältöön
Kuva
Kesäinen Jyväskylän kaupungintalo. Kuva Merja Huovelin
Pääsisältö

Kaupungintalon teossijoituksen suunnittelu aloitettiin kesällä 2010. Teosten keskeisenä teemana on jyväskyläläinen ja keskisuomalainen maisema, toteutettuna eri aikoina ja eri tekniikoilla.

Teokset on sijoitettu kaupungintalon eri kerroksiin ja tiloihin aihepiireittäin. Kaupungintalon alakerrassa on grafiikkaa, piirustuksia sekä niukkaeleistä nykytaidetta kuten Kain Tapperin ja Jaakko Valon veistoksia. Pääaulan molemmin puolin olevissa tiloissa on vanhempia maisemakuvia Jyväskylästä, Jyväsjärveltä, Palokasta ja Päijänteeltä.

Juhlasalin seinille on sijoitettu kaupungin päättäjien muotokuvat, mutta salin oikean puoleinen käytävä on saanut miesten kuvien vastapainoksi naisylivallan. Käytävän molemmin puolin ovat Oskar Raja-ahon pronssiveistokset, jotka kuvaavat naisen eri ikäkausia.

Lue lisää taidemuseon sivuilta

Pekka Salojärven kokoelma

Tiedote 19.2. 2013: Suomen taiteen kultakauden teoksia Jyväskylään – Pekka Salojärven kokoelman deponointi Keski-Suomen museolle

Tohtori h.c. Pekka Salojärvi on 19.12.2012 tehdyllä sopimuksella deponoinut Keski-Suomen museolle Jyväskylään yhdeksän taideteoksen kokoelman Suomen taiteen kultakauden teoksia. Kokoelman on synnyttänyt Pekka Salojärven henkilökohtainen kiinnostus ja rakkaus taidetta kohtaan. Teosten deponoinnista Keski-Suomen museolle hän toteaa lyhyesti: ”Jaettu onni on aina suurempi”.

Pohjakerroksen pienoisnäyttely

Lyhyt kuvakertomus aiemmin Kunnallistaloksi kutsutusta Jyväskylän kaupungintalosta ja sen lähiympäristöstä

Kuvat on valinnut ja tekstit kirjoittanut Keski-Suomen museon intendentti Erkki Fredrikson. Kaikki kuvat ovat Keski-Suomen museon kokoelmista.

Asiasanat:  
kaupungintalo
taide