Kaupungille töihin

Viestinnän ja markkinoinnin harjoittelija, Matti Hardén, Lapin AMK: ”Jyväskylän kaupungin harjoittelijana osaamiseeni luotetaan ja pääsen tekemään oikeita töitä.”

Kaupunki on moderni, joustava ja turvallinen työnantaja ja se mahdollistaa myös hyvät ammatilliset kehittymismahdollisuudet. Meillä Jyväskylän kaupungilla on avoin ja keskusteleva työkulttuuri. Meitä on noin 7000 työntekijää, joista suurin osa työskentelee sosiaali- ja terveysalalla, varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa. Kaupunki tarjoaa kuitenkin monipuolisia tehtäviä aina arkkitehdistä yritysneuvojaan. Myös meillä kaupungilla etätyö on uusi normi koronan jälkeisessäkin työelämässä. Muutos onkin työelämässä ainoa varma asia, ja siksikin elinikäinen oppiminen on syytä ottaa asenteeksi.

Monelle työssä tärkeintä on sen merkitys yhteiskunnalle. Esimerkiksi hoitotyö, kasvatus ja infrastruktuurin ylläpito ovat aloja, joissa et tarvitse suurtakaan mielikuvitusta nähdäksesi, että työlläsi on väliä.

Kuntarekrystä löydät lisää tietoa kuntatyöstä.

Jyväskylän kaupungin avoimet työpaikat löytyvät myös kuntarekrystä.

Avoimien työpaikkojen lisäksi Jyväskylän kaupungin sijaisuuksista, kesäduuneista ja harkkapaikoista löydät tietoa kaupungin nettisivuilta.

Kuokkalan silta iltavalaistuksessa. Kuva Juhana Konttinen