Hyppää pääsisältöön
Pääsisältö

Kodin ja koulun yhteistyö perustuu Jyväskylän kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelmaan ja on olennainen osa koulun henkilöstön, huoltajien, oppilaiden ja opetuksen sidosryhmien välistä yhteistyötä.

Kodin ja koulun yhteistyön tavoitteena on lapsen ja nuoren hyvinvoinnin, myönteisen kasvun ja oppimisen tukeminen ja turvaaminen yhteistyössä vanhempien kanssa. Huoltajille tiedotetaan opetussuunnitelmasta, koulun käytänteistä, arvioinnista ja oppilaan tarvitsemista tukimuodoista. Huoltajalla on mahdollisuus osallistua kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön sekä osaltaan kouluyhteisön hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistämiseen.

Kodin ja koulun yhteistyötä ylläpidetään kaksisuuntaisella viestinnällä. Jyväskylässä on kaikilla kouluilla käytössä sähköisen asioinnin Wilma-järjestelmä. Perheitä koskevista yhteisistä asioista tiedotetaan koulun nettisivuilla sekä tiedottein. Oppilasta koskevista henkilökohtaisista asioista viestitään Wilma-viestein, puhelimitse tai sopimalla tapaaminen.

Kodin ja koulun välistä yhteistyötä kehitetään järjestämällä vanhempainiltoja sekä muita tilaisuuksia ja tapahtumia, joita voivat järjestää koulu, vanhempainyhdistykset/neuvostot tai muut tahot esimerkiksi Jyväskylän Vanhempainfoorumi. Syksystä 2020 alkaen perusopetuksen ensimmäisen ja toisen luokan oppilaiden vanhemmilla on mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa lapsen yhtenäisen opinpolun kehittämiseen Kasvun ja oppimisen asiakasraati Vaskoolissa

Jyväskylän koulut
Jyväskylän kaupungin perusopetuksen Wilma

Asiasanat:  
koulu
koti
koululainen
huoltaja
yhteistyö