Päätettiin osallistujat Tyttöjen päivän tapahtumaan. Päätettiin osallistua kirjaston demokratiahankkeeseen sekä Unicefin kampanjaan. Kokousvierailija Riikka Perkiö kertoi kaupunkistrategiasta.
Päätettiin osallistua Tyttöjen päivän ja oppilaskoulutuspäivän suunnitteluun ja toteutukseen. Kokousvieraana kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jaakko Selin. Päätettiin tulevan huippukokouksen markkinoinnista, sekä tulevien nuorisovaltuuston kokousten aikataulumuutoksesta.
Päätettiin syksyn 2021 aikatauluista. Kokousvieras Petri Honkonen kertoi Maakuntavaltuuston toiminnasta. Päätettiin tukea kuntalaisaloitetta mopoilijoiden harrastusalueesta.
Päätettiin kirjoittaa lausunto Jyväskylän liikenteen linjastosuunnitelmasta ja hakea nuorisovaltuustomyönteinen kunta -sertifikaattia. Sovittiin Syrjinnästä vapaa ympäristö -hankkeen järjestelyistä ja kevään virkistäytymispäivästä.
Käytiin läpi muun muassa Nuorten talon osallisuutta, Laajaa hyvinvointikertomusta, Lounaispuiston asemakaavan muutosta ja nuorten osallisuuden edistämistä kouluilla, sekä Nuva ry:n Aktiivipäiviä ja Nuorisovaltuustomyönteinen kunta -sertifikaattia.
Käsiteltiin uudelleen hankerahan jakoa. Nuorisopalvelujen palveluesimies esitteli nuorisoavustuksia. Valittiin edustajat suunnittelemaan nuorten vaalipaneelia ja esittelemään nuorisovaltuustoa Gradia Jämsään.
Tehtiin esitys Jyväskylän nuorisovaltuuston hankerahan jaosta. Nuorisovaltuuston hallitus kokoontui Veturitalleilla ja muut osallistujat etäyhteydellä.
Käytiin läpi muun muassa Huippukokouksen järjestelyjä, Syrjinnästä vapaa ympäristö -hanketta, kuntavaali-infon suunnittelua ja valittiin edustajat turvallinen Jyväskylä -hankkeeseen.
Päätettiin osallistua kulttuuri- ja osallisuuspalvelujen purkutaideprojektiin. Valittiin Huippukokouksen markkinointijulisteen suunnittelijat. Käytiin läpi hankerahoituksen ohjeet ja ehdot. Päätettiin kevään kokousaikataulut.
Maria Nieminen kertoi vammais- ja vanhusneuvoston iltakoulusta 9.12. jossa käsitellään tulevaa osallisuusohjelmaa, Luukas Vuolle esitteli etäkokousten käytänteitä ja valtuusto päätti tulevan huippukokouksen markkinoinnista.
Kokouksessa nuorisovaltuusto valitsi muun muassa lautakuntaedustajat, edustajat vammaisneuvostoon ja Keski-Suomen maakunnallisen nuorisovaltuuston edustajat.
Unna Luoma ja Ruhan Kartik kertoivat European Week of Regions and Cities-etäkokouksessa pidettävästä puheesta. Valittiin uusi hallitus nuorisovaltuustolle ja päätettiin järjestää ylimääräinen kokous 14.10., jossa valitaan nuorisovaltuuston jäsenet muille edustuspaikoille. Kokous järjestetään Teams-yhteydellä.
Jyväskylän nuorisovaltuusto piti huippukokouksen tiistaina 22.9. hallituksen ollessa koolla kaupungintalolla ja muut kokousedustajat etänä Teams-kokouksessa. Kokouksessa nuorisovaltuusto nimesi uudet edustajat kaudelle 2020-2021 ja teki sääntömuutoksia.
Valittiin kaksi vanhaa edustajaa seuraavalle kaudelle, keskusteltiin hallituksen sääntömuutosehdotuksista ja käytiin läpi huippukokouksen järjestämistä.
Käsitelyssä joka keväinen kaupunginhallituksen haaste ja ensi syksyn vastuuoppilaiden hyvintointi-tapahtumaa (Leo-päivä), joka järjestetään 17.-18.9.2020 Veturitalleilla.
Katja Laitinen esitteli suunnitelmaa sosiaalisen median julkaisulle, jossa nuoret käsittelisivät koronaa ja sen vaikutusta elämäämme, päätettiin nuorisovaltuuston edustajien valinnan yhtenäistämisestä, nuorisovaltuusto suosittelee kouluille koko koulun vaaleja sekä päätettiin työstää työryhmissä ohjeistus ja tiedote kevään hankerahaan liittyvistä muutoksista.
Käsiteltiin kouluvierailulistaa, keskusteltiin 22.1.2019 pidettävästä kesätyöinfosta ja 20.2. järjestettävästä Huippukokouksesta sekä tehtiin henkilövalintoja.