Hyppää pääsisältöön
Kuva
Korpilahden nuorisoverstas
Pääsisältö

Korpilahden nuorisoverstaan aukiolot viikoilla 16 ja 17

Ti 16.4. 14-20

Ti 23.4. Pyöräkauden avajaiset kello 15-20


Korpilahden nuorisoverstaalta löytyy verstastila mopojen ja autojen rassailuun. Nuorisoverstaan toiminta on suunnattu 9. -luokkalaisista ylöspäin. Nuorisoverstaalta löytyy monipuolisesti työkaluja ja laitteita, joilla omaa ajoneuvoaan saa kunnostettua. Paikalla on aina nuorisonohjaajia, jotka opastavat laitteiden ja välineiden käytössä sekä ajoneuvojen kunnostamisessa.

Verstastilaan mahtuu kerrallaan yksi auto ja 1-3 mopoa. Verstaalla korjataan ja huolletaan kävijöiden omia ajoneuvoja. Ajoneuvoja ei voi säilyttää verstastiloissa, joten huollettavan menopelin tulee olla siinä kunnossa, että sen saa vietyä illan päätteeksi takaisin kotiin.

Moottoriverstaan lisäksi nuorisoverstaan tiloista löytyy musapaja. Musapajassa voi harjoitella soittamista verstaan aukioloaikoina. Musapajasta löytyy mm. rummut, kitara ja basso, eli välineistö vaikka oman bändin perustamiseen. Musapajasta löytyy lisäksi kosketinsoittimet, laulumikit ja äänentoisto, vaikka useammallekin laitteelle. Myös omia soittimia on mahdollista ottaa mukaan. Musapajan käyttämiseen saa ohjausta ja opastusta nuorisonohjaajilta. Musapajan toimintaan voivat osallistua 5.-luokkalaiset ja sitä vanhemmat nuoret. Musapajan toiminta alkaa keväällä 2024, aloituspäivämäärä ilmoitetaan myöhemmin. 

Myöhemmin vuoden 2024 puolella on musapajaan tulossa mahdollisuus myös omatoimiseen harjoitteluun nuorisoverstaan aukiolojen ulkopuolella. Omatoimiharjoittelusta tiedotetaan lisää kevään 2024 aikana.

Nuorisoverstaalta löytyy sosiaalitila, jossa voi käydä lataamassa akkujaan ajoneuvojen rassauksen tai musisoinnin välissä. Sosiaalitilassa voi juoda kahvia ja lämmittää omia eväitään. Sosiaalitilasta löytyy myös pienimuotoista ajanvietettä, kuten pelikonsoli ja pelikortit. Sosiaalitila on nuorten käytössä nuorisoverstaan aukioloaikoina.

Kaksipyöräisten ajokaudella Korpilahden nuorisoverstaan toiminta laajenee kattamaan koko Jyväskylän kaupungin alueen. Liikkuva nuorisoverstas on peräkärryn sisään pakattu täydellinen mopojen huoltotila, josta löytyy välineitä monenlaiseen mopon korjaamiseen. Liikkuva nuorisoverstas menee paikkoihin, joihin mopoilijoilla on tapana kokoontua. Liikkuvan nuorisoverstaan toiminnasta tiedotetaan tarkemmin sen toimintakauden alkaessa.



 

 

Tikkasentie 2, 41800 Korpilahti
 

Nuorisonohjaajien yhteystiedot:

Hannu Rautiainen p. 040 641 1194

Juha-Matti Ylitalo p. 050 344 7795

sähköpostit muotoa [email protected]

Asiasanat:  
nuoriso
nuorisotila