Hyppää pääsisältöön
Kuva
Kolme nuorta sekoittaa maaleja työpajalla. Kuva Sini-Minttu Koivistoinen
Pääsisältö

Ajankohtaista


Syksyn 2023 pajakalenteri on julkaistu. Lataa tulostettava syksyn pajakalenteri tästä.
 

Nuorten Taidetyöpaja

Nuorten Taidetyöpaja tarjoaa valmennus-, ohjaus- ja opetuspalveluja 15-29-vuotiaille jyväskyläläisille nuorille. Tavoitteena on tukea nuoren työ- ja toimintakykyä sekä vahvistaa nuorta kohti opintoja ja työelämää sekä ohjata kiinnittymään muihin nuorta tukeviin palveluihin.

Nuorten taidetyöpajalla työskennellään myönteisessä, yhteisöllisessä sekä turvallisessa ilmapiirissä, minkä henkilökunta ja pajalaiset rakentavat yhdessä. Toiminnallisissa pajoissa harjoitellaan hyvinvointitaitoja, työelämätaitoja ja suunnitellaan omaa tulevaisuutta sekä selkiytetään opiskeluun ja työelämään liittyviä suunnitelmia yksilö- ja ryhmävalmennuksen avulla. 

Arjentaitopajoilla vahvistetaan nuorten elämänhallintaa ja sosiaalisia taitoja.

Työelämäpajoilla opitaan pajan aihealueen ammatillisia taitoja.

Työvälineinä Nuorten taidetyöpajalla toimivat mm. draama, kädentaidot, taiteen ja ilmaisun eri muodot, ruoanlaitto, liikunta, retkeily sekä ryhmä- ja yksilökeskustelut.

Pajajaksolta voi saada Paikko-osaamistodistuksen, millä todennetaan pajajaksolla osoitettu osaaminen. Oppilaitos päättää, hyväksyykö se Paikko-todistuksen sisällöt osaksi nuoren opintoja. Paikko-todistuksen voi saada kaikilla pajoilla Tuva-opinnoista ja yhteisistä tutkinnon osista. Työelämäpajoilla Paikko-todistuksen voi saada ammatillisten opintojen sisällöistä. Nuorten taidetyöpaja voi toimia vaihtoehtoisena oppimisympäristönä toisen asteen opinnoissa. Näistä sovitaan aina erikseen toisen asteen oppilaitoksen kanssa.
 

Kenelle Nuorten taidetyöpaja on?

Nuorten taidetyöpajalle voi tulla 15-29-vuotias jyväskyläläinen nuori

  • työkokeilusopimuksella, jos on työtön työnhakija, pajajaksosta sovitaan omavalmentajan kanssa
  • kuntouttavan työtoiminnan sopimuksella, jos on työtön työnhakija, pajajaksosta sovitaan omavalmentajan ja hyvinvointialueen edustajan kanssa
  • pajasopimuksella, jos on sairaslomalla tai opinnot ovat keskeytyneet
  • vaihtoehtoiseen oppimisympäristöön, pajajaksosta sovitaan aina oppilaitoksen kanssa
     

Hae Nuorten taidetyöpajalle

Pajoille hakeutuakseen ei tarvitse olla minkään alan taituri. Avoin mieli ja halu kokeilla uutta riittävät. Pajoille haetaan sähköisellä hakulomakkeella.

Kun hakemus on saapunut otamme yhteyttä haastatteluajan sopimiseksi. Valinnat pajoille tehdään haastattelujen kautta.

Pajajaksoihin ja pajalle hakeutumiseen liittyen, voit soittaa kunkin pajan vastuuvalmentajille ma-pe klo 8-16. Valmentajien puhelinnumerot löytyvät pajojen tiedoista.

 

Alasivu

Seuraa Nuorten taidetyöpajaa

Instagramissa @nuortentaidetyopaja

Facebookissa @Nuorten taidetyöpaja

 

Yhteystiedot

Sähköposti: etunimi.sukunimi(at)jyvaskyla.fi

Työvalmentajien yhteystiedot löytyvät pajojen omilta sivuilta.

Marja-Sisko Kataikko
palveluesimies
p. 050 5730 607, yhteydenotot mieluiten sähköpostilla

Leena Kautto-Koukka
vastaava työvalmentaja, arjentaitopajat
p. 050 5239 550

Hanna Liimatainen
vastaava työvalmentaja, työelämäpajat
p. 050 433 6400

Aulapalvelut:
Janos Lak
p. 050 311 8621

Hannu Rautiainen
p. 040 182 1913

Osoitteet

Mataran toimipiste:
Matarankatu 6, 40100 Jyväskylä

Veturitallien toimipiste:
Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä

 

Kiinnostaako harjoittelu Nuorten taidetyöpajalla?

Lisätietoja Nuorisopalveluiden harjoittelupaikoista löydät täältä.
 

Asiasanat:  
taidetyöpaja