Hyppää pääsisältöön
Kuva
Nuorisotilan ovi, jossa pelien ikärajoja julisteessa - taustalla näkyy nuoria pelaamassa biljardia
Pääsisältö

Nuorisopalveluissa sinulla on mahdollisuus tutustua nuorisotyöhön monesta eri näkökulmasta - harjoittelijana, työkokeilussa, oppisopimuksessa ja vapaaehtoistyössä.  

Harjoittelijapaikat nuorisopalveluissa

Harjoittelijaksi voimme ottaa tehtävästä riippuen usean eri alan opiskelijoita, tärkeintä on löytää harjoittelun tavoitteita ja omaa oppimista parhaiten palveleva paikka. Harjoittelupaikkoja on tarjolla kaikilla toiminta-alueilla. Joillain toiminta-alueilla, kuten esimerkiksi etsivässä nuorisotyössä ja työpajatoiminnassa harjoitteluun otetaan vain loppuvaiheen korkeakouluopiskelijoita. Harjoittelun kesto riippuu aina opiskelijan tarpeista. 

Toivomme harjoitteluun hakijan tutustuvan etukäteen nuorisopalveluiden toimintaan, ja hakiessa ilmoittavan mistä toiminta-alueista on ensisijaisesti kiinnostunut. Jokaiselle harjoittelijalle nimetään ohjaaja. Nuorisopalvelut eivät maksa harjoitteluista palkkaa tai palkkiota.

Mikäli haluaisit harjoitteluun, täytä hakulomake: Hakulomake harjoitteluun

Täytä lomake huolellisesti. Otamme sinuun yhteyttä mahdollisimman pian hakemuksesi saavuttua.

Lisätietoja opiskelijoiden harjoittelusta
Silja Huttunen, nuorisonohjaaja
silja.huttunen(at)jyvaskyla.fi 
p. 046 920 1601

Työkokeilu- ja oppisopimuspaikat nuorisopalveluissa

Nuorisopalveluissa on tarjolla myös työkokeilu- ja oppisopimuspaikkoja. 

Oppisopimuspaikkoja on nuorisopalveluissa rajallisesti, ja oppisopimuksen palkkoihin täytyy olla tiedossa 100 %:n rahoitus muualta kuin nuorisopalveluista.

Ota yhteyttä suoraan palvelualueen esimieheen.

Lisätietoa työkokeilu- ja oppisopimuspaikoista

Alueellinen nuorisotyö Elina Lämsä,
elina.lamsa(at)jyvaskyla.fi 
p. 040 623 4388

Erityisnuorisotyö Teija Lapinmäki
teija.lapinmaki(at)jyvaskyla.fi 
p. 050 373 4139 

Työpajatoiminta Marja-Sisko Kataikko, 
marja-sisko.kataikko(at)jyvaskyla.fi 
p. 050 573 0607

Yhteiset palvelut Satu Paasonen,
satu.paasonen(at)jyvaskyla.fi 
p. 050 311 8534

Nuorten talo Erika Nieminen
erika.nieminen[a]jyvaskyla.fi
p. 050 468 3082


Nuorisopalvelujen tutkimusluvat

Nuorisopalveluista tutkimukseen tai opinnäytetyöhön kerättäviin tietoihin tarvitaan erillinen lupa. Lupaa haetaan lomakkeella:


Tutkimuksen tai opinnäytetyön toteuttamisen mahdollisuuksista on hyvä sopia etukäteen nuorisopalvelujen palvelupäällikkö Katariina Soanjärven kanssa etukäteen: [email protected].

Mikäli tutkimusta tai opinnäytetyötä varten tarvitaan salassa pidettäviä tietoja, on lupa anottava myös jokaiselta henkilöltä, joita salassa pidettävät tiedot koskevat. Jos tutkimusryhmään halutaan nuoria, joiden käyttäytymistä seurataan, on lupa saatava alle 18-vuotiaiden nuorten lisäksi myös heidän huoltajilta.

Tutkimuslupahakemus ja sitoumus tietojen salassapidosta toimitetaan kahtena kappaleena alkuperäisillä allekirjoituksilla varustettuna osoitteeseen:

Jyväskylän kaupunki, Nuorisopalvelut
Katariina Soanjärvi
Kilpisenkatu 1
Postiosoite: PL 1008
40101 Jyväskylä

Hakija saa kirjallisen päätöksen myönnetystä tutkimusluvasta.

Nuorisopalveluiden vapaaehtoistoiminta

Vapaaehtoistyötä heille, jotka ovat kiinnostuneita antamaan aikaa, osaamistaan ja kokemustaan nuorten hyväksi! Arvostamme vapaaehtoisilla monenlaista osaamista, on se sitten auton rassaamista, pullien leivontaa tai kiireetöntä läsnäoloa. Työtä tehdään aina yhdessä nuorisopalveluiden työntekijöiden kanssa. 

Vapaaehtoisia etsitään tällä hetkellä alueelliseen nuorisotyöhön, jossa tehtäviä on tarjolla avoimessa nuorisotilatyössä eri puolilla kaupunkia ilta-aikaan, pääkohderyhmänä alle 18-vuotiaat.

Vapaaehtoisena työskentely edellyttää 18 vuoden ikää ja vapaaehtoisen on myös ennen aloittamista esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 mukainen rikosrekisterin ote lasten kanssa työskentelevän rikostaustan selvittämiseksi (ote ei saa olla kuutta kuukautta vanhempi). Vapaaehtoiset haastatellaan ja heille järjestetään koulutus ennen aloittamista. 

Lisätietoa vapaaehtoistoiminnasta
Vastaava nuorisonohjaaja Anna-Bodil Boe
anna-bodil.boe(at)jyvaskyla.fi 
p. 050 539 5042

Asiasanat:  
harjoittelu
harjoittelupaikka
työharjoittelu