Hyppää pääsisältöön
Kuva
Aurinkoenergiaa kerätään talon katolle asennetuilla aurinkopaneeleilla. Kuva Tilapalvelu
Pääsisältö

Tikkakosken uudessa lähiliikuntapuistossa vietettiin vauhdikkaat avajaiset syyskuun alussa. Jyväskylän monipuolisin liikuntapuisto on jatkossa alueen asukkaiden vapaassa käytössä. Siitä hyötyvät myös koulut ja urheiluseurat.


Huiman taidokkaita suorituksia skeittilaudoilla ja skuuteilla, vauhdikasta fillarointia kiharaisella Pump Track -radalla, näppärää mailan käyttöä ministadionilla ja kepeitä hyppyjä keppariradalla. Tikkakosken jäähallin ja ylä- sekä alakoulujen välinen alue on täynnä vipinää ja punertavia poskipäitä. Paikalle on kerääntynyt satoja tikkakoskelaisia nauttimaan aurinkoisesta syyssäästä ja liikunnan riemusta. Mukana on erityisesti lapsiperheitä, mutta myös vanhempaa väkeä ja nuorisoa.

Vauhdikasta fillarointia Pump Track -radalla
Pump Track -radan tiukoissa kurveissa ja haastavissa kumpareissa voi testata omia rajojaan kaksipyöräisten käskyttäjänä

Tytöt hyppivät narua nurmellaEstehyppelyä keppariradalla     
Lähiliikuntapuiston suunnittelussa on panostettu siihen, että liikunta-alueet taipuvat hyvin monenlaiseen tekemiseen. Puiston lukuisat mahdollisuudet avautuivat Tikkakoski Liikkuu -tapahtuman kävijöille.


Meneillään on Tikkakoski Liikkuu -tapahtuma, jonka tarkoituksena on tutustuttaa paikalliset asukkaat vastavalmistuneen lähiliikuntapuiston saloihin. Tapahtumakokonaisuuden koordinointi on Keski-Suomen Liikunta ry:n (KesLi) Kokeilemalla-hankkeen vastuulla. KesLin Jyrki Saarela kuitenkin muistuttaa, että tapahtuman takana on suuri joukko vapaaehtoisvoimin toimivia aktiivisia järjestöjä.

– Tapahtuman järjestelyihin on osallistunut pitkästi yli toistakymmentä paikallista urheiluseuraa, yhdistystä ja yhteisöä. Ne järjestävät vapaaehtoisvoimin tapahtuman liikunnalliset rastit ja esittelevät toimintaansa. Luonetjärven Sotilaskotiyhdistys on paikalla kahvilaperävaunun kanssa myymässä syötävää, Saarela kertoo.

Saarela on saanut jo mukavasti positiivista palautetta, vaikka tapahtuma ei ole ennättänyt vielä edes puoleen väliin.

– Minulle esitettiin toive, että tästä pitäisi saada jokavuotinen tapahtuma, Saarela sanoo hymyillen.

Puiston skeittiparkki sai nimensä Tikkakoskella aikanaan skeitanneen lajilegenda Panu Pihlin mukaan. KesLin Jyrki Saarela kyseli Pihlin viimeisimpiä kuulumisia.

Liikuntaa joka lähtöön

Jyväskylän kaupungin kulttuuri- ja liikuntapalveluiden johtaja& Ari Karimäki ja liikuntasuunnittelija Mikko Pajunen ovat Saarelan tavoin hyvällä mielellä. Uuden lähiliikuntapuiston vuodenpäivät kestänyt ja 1,6 miljoonaa euroa maksanut rakennusprojekti on valmiina. Ensimmäisten havaintojen perusteella työ näyttäisi tuottavan välittömästi hedelmää.

– Tavoitteenamme on ollut, että Tikkakosken lähiliikunta-alue saisi aikaan mahdollisimman paljon liikettä kaiken ikäisissä. Nyt näyttäisi siltä, että toive toteutuu, Karimäki kiteyttää kaksikon ajatukset.

– Olemme pyrkineet huomioimaan erilaiset liikuntamahdollisuudet laajasti ja ottamaan mukaan myös uudempia lajeja, kuten skuuttauksen ja skeittauksen, Pajunen jatkaa.

Karimäen ja Pajusen mukaan Tikkakosken lähiliikuntapuisto ei ole yksittäinen investointi vaan osa laajempaa kokonaisuutta. Jyväskylän kaupunki päätti vuosikymmenen alkupuolella lähiliikunta-alueiden rakentamisesta eri puolille kaupunkia. Samalla periaatteella on rakennettu jo Keski-Palokan koulun, Palokan koulukeskuksen, Puistokoulun ja Keljonkankaan koulun pihat. Seuraavaksi rakennetaan lähiliikunta-alue Kuokkalan uuden yhtenäiskoulun ympäristöön.

– Lähiliikuntapuistoja on tarkoitus rakentaa juuri kouluremonttien yhteydessä. Rakentamisessa ja ylläpidossa noudatetaan uudenlaista toimintatapaa, jossa kaupungin hallintokunnat tekevät aiempaa tiiviimpää yhteistyötä keskenään. Esimerkiksi alueiden kunnossapitotöistä sovitaan joustavasti Pihalla -työryhmässä, jossa on edustajat Jyväskylän Tilapalvelusta, liikuntapalveluista, sivistyspalveluista sekä katu- ja puisto -osastolta, Pajunen kertoo.

Liikuntasuunnittelija Mikko Pajunen
Jyväskylän kaupungin liikuntasuunnittelija Mikko Pajusella on ollut keskeinen rooli lähiliikuntapuiston aktiviteettien suunnittelussa. Pajunen on lopputulokseen tyytyväinen.

Liikkumaan vuoroa varaamatta

Lähiliikuntapuiston rakentamista Tikkakoskelle tukivat monet asiat. Kompaktin kokoisessa taajamassa asuu yli 4000 asukasta ja alueen koulut sekä päiväkoti sijaitsevat lähekkäin. Puistosta on siis iloa ja hyötyä monille. Toisaalta paikalla oli jo ennestään liikuntatiloja, kuten jää- ja palloiluhallit, jotka nyt nivoutuvat koulupihojen tavoin osaksi lähiliikuntapuistoa.

– Olemme halunneet tuoda monipuoliset liikuntamahdollisuudet kaikkien saataville. Kun vanhempi esimerkiksi tuo lapsen treeneihin jäähallille, hän voi itse kuntoilla ulkona. Täällä voi liikkua yhtä hyvin yksin kuin porukassakin, Pajunen sanoo.

Lähiliikuntapuisto on päivisin koulun käytössä ja tarjoaa opettajille mahdollisuuden toteuttaa luovasti Liikkuva koulu -mallin mukaista toimintaa. Iltapäivän ja illan tunteita sekä viikonloppuisin puistoa voivat käyttää niin seurat kuin kaupungin asukkaat. Ainoastaan tekonurmikentälle tehdään varaukset, muilta osin aktiviteetit ovat vapaassa käytössä.

– Liikunnan näkökulmasta kaupungin perusongelmana on ollut se, että liikuntatilat ovat aina olleet täyteen varattuja. Impulsiiviselle liikkumiselle ja höntsäilyyn ei ole ollut mahdollisuuksia. Lähiliikuntapuiston perusajatuksena on juuri se, että tänne ei varata vuoroja vaan liikkumaan voi tulla koska tahansa, Karimäki toteaa.

Tikkakosken lähiliikuntapuiston spesialiteetteja ovat paikallisen skeittarilegenda Panu Pihlin mukaan nimetty Skeittiparkki ja 150-metrinen Pump Track -rata.

Panu Pihl skeittaa
Panu Pihl avasi omaa nimeään kantavan skeittiparkin muutamalla näyttävällä tempulla.

Tikkakosken lähiliikuntapaikan aktiviteetit

  • Pump Track -rata
  • Skeittiparkki
  • Beach Volley -kenttä
  • Keinonurmijalkapallokenttä
  • Ulkokuntoilulaitteet
  • Parkour- ja kiipeilylaitteet
  • Ministadion palloiluun

Lisäksi alueella on palloiluhalli, jäähalli, hiekkakenttä sekä monipuoliset ulkoilureitit.


teksti: Tuomas Lehtonen, Zeniitti | kuvat: Valokuvaamo Jiri Halttunen

Hallintokuntien yhteistyöllä monipuolisia liikuntapaikkoja kaiken ikäisille

  • Lähiliikuntapaikat ovat kaikkien kuntalaisten käytettävissä vapaasti ja maksutta. Ne ovat useille käyttäjäryhmälle soveltuvia, monipuolisia, liikkumaan innostavia ja viihtyisiä liikuntapaikkoja.
     
  • Lähiliikuntapaikat sijaitsevat asuinalueilla, usein päiväkotien ja koulujen läheisyydessä ja ovat kuntalaisten helposti saavutettavissa.
     
  • Jyväskylän Tilapalvelu toteutti Tikkakosken lähiliikunta-alueen yhdessä liikuntapalveluiden sekä katu- ja puisto-osaston kanssa.
     
  • Kokonaisuuteen kuuluvat Tikkakosken ja Luonetjärven koulujen piha-alueet sekä liikuntapuisto. Alueella sijaitsee myös Pikku-Tikan päiväkoti, jonka piha-alueella voivat leikkiä myös pienimmät lapset.
     
  • Toteutettuja lähiliikunta-alueita ovat Keski-Palokan koulun, Puistokoulun ja Päivärinteen päiväkodin sekä Keljonkankaan lähiliikunta-alueet.
     
  • Kuokkalan lähiliikunta-aluetta suunnitellaan parhaillaan, toteutus on vuosina 2018 - 2019.
     

Vauhdikas jumpan alkulämmittely käynnissäLapsukaiset jumppaa nurmella