Hyppää pääsisältöön
Kuva
Liikunnanohjaaja selkäpuolelta kuvattuna. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen
Pääsisältö

Kaupunki on aktivisesti toteuttanut lähiliikuntapaikkaohjelmaa vuodesta 2013 alkaen. Lähiliikuntapaikkoja tulee koko ajan lisää, joten olemme totettamassa Suomen parasta lähiliikuntapaikkakokonaisuutta.

Lähiliikuntapaikat ovat asuinalueilla ja niiden tuntumassa sijaitsevia, monenlaisille käyttäjäryhmille soveltuvia liikuntaympäristöjä, joihin ei jaeta vuoroja tai peritä käyttömaksuja. Jyväskylä on ensimmäinen yli 100 000 asukkaan kaupunki, jolle on valmistunut kattava selvitys kaupungin lähiliikuntapaikoista ja sen pohjalta tehty kehittämissuunnitelma vuoteen 2020 saakka.

Loppuraportti: Jyväskylän kaupungin lähiliikuntaolosuhteiden nykytilanne ja kehittämisehdotukset (pdf)

Toteutuneet kohteet 2013-2018

  • Palokan koulukeskuksen piha
  • Puistokoulun piha-alue
  • Keljonkankaan lähiliikuntapaikka
  • Tuomiojärven rantapuisto
  • Tikkakosken lähiliikuntapaikka
  • Kuokkalan ja Pohjanlammen koulut
  • Korpilahden koulun piha
  • Kotalammen toimintapuisto
  • Kilpisen koulu
  • Kortepohjan koulu
  • Puuppolan koulu


Lähiliikuntaohjelma 2019-2025

1. Pohjanlampi 2.vaihe (punaisella kartassa)
2. Jyskä
3. Kortepohja
4. Keljonkankaan yhtenäiskoulu
5. Lehtisaari
6. Viitaniemi
7. Lohikoski

1. Vaajakumpu (vihreällä)
2. Mankola
3. Savulahti
4. Kypärämäki
5. Vaajakoski
6. Halssila
7. Jokelan ja Palokan koulu
8. Länsi-Palokan liikuntapuisto

1. Vesangan koulu (sinisellä)
2. Kuohun koulu
3. Janakan koulu