Hyppää pääsisältöön
Kuva
Näyttely arkiston taustakuva 5
Pääsisältö

10.2.-9.4. Holvin alagalleria

”Tuulensuojan mummo oli kumara, hänen ihonsa karhea ja täynnä vakoja, hänen olemuksensa lempeä. Aina hänellä oli jotakin hyvää keittiön tai kamarin kaapissa: hannatätinkakkuja, hillosilmiä tai kaneliässiä odottamassa vierasta.” 


USKOn rinnalla Jyväskylän taidemuseossa avautuu kuopiolaisen Ulla Remeksen Luottamus, jossa taiteilija keskittyy äärimmäisen luottamuksen teemoihin.

Remes on kuvannut näyttelyynsä pielavetisiä, nuorin on kuvattu vastasyntyneiden teho-osastolla ja vanhin täyttää 97 vuotta. Jyväskylässä nähdään valikoima Helsingissä ja Lontoossa esillä olleista sekä tammikuussa Siilinjärvellä Yhteisvastuu-näyttelynä nähtävästä sarjasta vauvoista ja vanhuksista.

Kolmannessa Luottamus-näyttelyssään Ulla Remes esittelee lisäksi valokuvapohjaista Ihmisen osa –sarjaa, joka koostuu kirjaimellisesti ihmisen osista: silmistä, käsistä, suista, jalkateristä. Kalvotulosteista rakentuu installaatioita. Mitä haluamme nähdä, millaisena elämä näyttäytyy esimerkiksi vanhukselle? Mitä tehdä, minne mennä?

Ihmisen osa ja tehtävä on elää toista lähellä niin hyvin kuin parhaiten taitaa, pitää huolta itsestään ja vastata lähimmäisen hätään. Ihmisen hauraana osana on myös suostua avuttomuuteen ja luottaa toisten hoivaan.

Kuvaamalla yhden kunnan ihmisiä Remes tulee ottaneeksi esille kysymyksen kunnan ja kuntalaisten luottamuksesta väestön huoltosuhteen heikentyessä ja ikäpyramidin vinoutuessa. Pielavedellä syntyi vuoden 2005 ensimmäisen puoliskon aikana 15 vauvaa, yli 75-vuotiaita oli 750.

Näyttely on osa Suomen Akatemian kansainvälistä BeSS -hanketta, jossa tutkitaan sosiaalista pääomaa yhteiskunnan kulisseissa. Ryhmässä on viisi tieteentekijää, joista kolme toimii Helsingissä, yksi Tukholmassa, yksi Lontoossa ja kuvataiteilija Remes Kuopiossa. Remeksen teoksia nähdään myöhemmin myös Lontoossa. Näyttelyn kaksi aikaisempaa osaa on ollut esillä Lapinlahden taidemuseossa ja Tieteiden talossa Helsingissä 2005 – Jyväskylässä nähdään siis uuden Ihmisen osa –sarjan lisäksi parhaat palat molemmista.

Ulla Remes

Asiasanat:  
taidemuseo
näyttely
arkisto