Hyppää pääsisältöön
Kuva
Näyttely arkiston taustakuva 5
Pääsisältö

12.10.–25.11.2007 Holvi

Monilla muilla paikkakunnilla harvinaiseksi käynyt vuosinäyttelyperinne on Jyväskylässä yhä voimissaan. Tänä vuonna katsauksen keskisuomalaiseen taiteeseen jyrytti Lapin yliopiston kuvataiteen professori, taidemaalari Juhani Tuominen Rovaniemeltä. Näyttelyyn tarjosi töitään 120 taiteilijaa. Näistä kaikkiaan 298 teoksesta on näyttelyssä esillä 119, 69 eri taiteilijalta. Heistä 37 on taiteilijaseuran jäseniä. Näyttelyyn osallistuvien taiteilijoiden taustat ovat moninaiset. Joukossa on niin harrastajia kuin ammattitaiteilijoitakin, ja heidän ikäjakaumansa yltää alle parikymppisestä kahdeksankymmenen kunnioitettavaan ikään. Ensimmäistä kertaa vuosinäyttelyyn osallistuvia taiteilijoita on useita.

Näyttely on monipuolinen läpileikkaus maakunnan taiteen kentästä. Tänä vuonna yllätti maalauksen uusi nousu valokuvan ja grafiikan kustannuksella. Ensimmäistä kertaa mukana on performanssitaidetta, ja myös harvoin näyttelyissä nähtävää lyijykynäpiirrosta on esillä. Uusia aluevaltauksia voidaan nähdä erityisesti videotaiteessa, jota on esillä tavallista enemmän. Näyttelyssä kävijät voivat äänestää suosikkiteostaan. Eniten ääniä saanut teos pyritään, mahdollisuuksien mukaan, hankkimaan kaupungin taidekokoelmiin.

Tervetuloa viettämään teehetkeä Jyväskylän taiteilijaseuran taiteilijoiden kanssa Holvissa perjantaina 23.11. klo 16.30

Poimintoja näyttelystä:

Jan Ijäs: Spektaakkeli

Jyväskyläläisen ohjaaja Jan Ijäksen lyhytelokuvan päähenkilönä on iranilainen Mansour Khosnami. Aiheena on muisti, muistot, historia ja Hollywood. Kaiken tämän sitoo yhteen Stanley Kubrikin elokuva Spartacus, joka teki aikanaan Teheranissa lähtemättömän vaikutuksen nuoreen Mansouriin. Persialaiset turnajaisaseet ovat elokuvan ainut rekvisiitta, taustan muodostaa sumuinen Hernesaari. Vuonna 2006 valmistunut Spektaakkeli on nähty lukuisilla elokuvafestivaaleilla Suomessa, Saksassa, Portugalissa, Englannissa sekä Etelä-Koreassa. Jyväskylästä teos jatkaa Kasselin kansainvälisille dokumenttielokuvafestivaaleille Saksaan sekä Rencontres Internationales festivaaleille Pariisiin, Berliiniin ja Madridiin.

Aino Kajaniemi: Asioita, joita en ole koskaan tehnyt

Tekstiilitaiteilija Aino Kajaniemi kokoaa pienistä kuvakudoksistaan päiväkirjamaisia teoskokonaisuuksia. Harmaasävyisiin kuviin antaa pehmeyden ja syvyyden kudotun pinnan vaihtelevuus. Ranskalainen kudontatekniikka luo kuvia, joissa tulee esiin elämän monimutkaisuus ja kerroksellisuus pienten hetkien ja arkisten asioiden kautta. Mustavalkoisuus ja vastakohtaisuus viehättää Kajaniemeä, jyväskyläläistä pitkän linjan ammattitaiteilijaa. Asioita, joita en ole koskaan tehnyt on valmistunut tänä vuonna.

Kirsti Virtanen: Valkoinen lammas ja Musta lammas

Äänekoskelaisen harrastajataiteilijan ilmeikkäät akvarellit ovat tämänvuotista tuotantoa. Virtasen ilmaisukeinoina ovat öljyväri- ja akvarellimaalaus. Aikaisemmin hänen töitään on ollut esillä Äänekoskella, Suolahdessa ja Jyväskylässä; pääasiassa  yhteisnäyttelyissä. Tämä on Virtasen debyytti Jyväskylän taiteilijaseuran vuosinäyttelyssä.

Lisätietoja:


Tuija Ollikainen, Jyväskylän taiteilijaseura ry, puh. (014) 613 648,

ti–pe 12–17
Paula Jurvelin ja Pia Vasama, 
Jyväskylän taidemuseo, puh. (014) 626 856, (014) 626 878

Tervetuloa näyttelyn opastuksiin

Su 14.10. klo 13 Hannu Castrén
Mitä sisältää keskisuomalainen nykytaide?
Kävelyluento Holvissa.

Jyväskylän seudun kansalaisopiston luentosarja.
Vapaa pääsy
Pe 26.10. klo 16.30 keskustelukävely taiteilijaseuran näyttelyssä Holvissa.
Taide on myös väline käsitellä asioita maan ja taivaan välillä. Yleisön toivotaan kommentoivan teoksia, sekä kertovan omista ajatuksistaan ja tuntemuksistaan. 
Vapaa pääsy

Asiasanat:  
taidemuseo
näyttely
arkisto