Hyppää pääsisältöön
Kuva
Kuusi koululaista melovat järvellä kanooteilla/Sami Talvensola. Kuva Sami Talvensola
Pääsisältö

Jyväskylän sisäjärvien vesireitit- ja melontareitit

Vesiliikunnan mahdollisuudet ovat koko Keski-Suomen maakunnassa erittäin hyvät. On pieniä järviä, joissa voi opetella soudun ja melonnan alkeita turvallisilla vesillä. On järvien ja jokien reittejä, joita melottaessa voi käyttää vaikka koko päivän. Kokenut vesillä liikkuja voi Päijänteellä nauttia kovalla tuulella jopa merellisistä olosuhteista.

Alla olevat reitit ovat esimerkkejä Jyväskylän alueen melontareiteistä - melontaa saa harrastaa missä tahansa. Muista kunnioittaa reittien varrella omarantaisia tontteja ja maihinnousu tulee tapahtua vain karttaan merkityillä paikoilla. Rannoilla ei ole opasteita.

Jyväsjärvi

Jyväsjärven reitin pituus on noin 10,5 km. Jyväsjärvi on kaupunkimme helmi. Sisäjärveksi muodostunut vesialue on kokenut monta muodonmuutosta. Ensin puunjalostusteollisuuden keskuksena, myöhemmin kaupunkirakentamisen ja veden laadun parantumisen kautta se on kehittynyt merkittäväksi osaksi Jyväskylän imagoa. Järvestä rantaraitteineen ja ulkokuntosaleineen on muodostunut merkittävä ulkoliikuntakeskittymä.  Jyväsjärveä on kehitetty erityisesti sataman, rantaraitin sekä uimarantojen palveluissa. Tourujoella kannattaa käydä katsomassa uuden jälkimodernin kaupunginosan, Kankaan, maisemia. Jokea pitkin pääsee liikkumaan voimalaitokselle saakka.

Kuva
Jyväsjärven melontareitti karttakuva

Tikkakosken Luonetjärvi

Kuva
Tikkakosken luonetjärven melontareitti karttakuva

Luonetjärven reitin pituus on noin 13 km. Luonetjärvellä rantautumispaikkana toimii Luonetjärven uimaranta sekä Peuraniemen ja Sarpatin laavut.
Uimarannalla on WC ja laavuilla nuotiopaikka, WC ja halkoliiteri.

Tuomiojärvi, Palokkajärvi ja Alvajärvi

Kuva
Jyväskylän sisäjärvien melontareitit karttakuva

Tuomiojärven reitin pituus on noin 8,5 km. Tuomiojärvellä hyviä rantautumispaikkoja ovat entisen leirintäalueen ranta sekä järven uimarannat, joilta löytyy myös WC.  Löylyjoen kautta reitti jatkuu Palokkajärvelle.

Palokkajärven reitin pituus on noin 9 km, Pappilanjoki noin 1 km ja Tourujoki noin 1 km. Palokkajärvellä rantautumispaikkoina toimivat Palokan liikuntakeskuksen, Ritoniemen ja Lohikosken uimarannat, joilla on WC. Tourujoella pääsee melomaan padolle asti.

Melontaetiketti

Tutustu melontaetikettiin Suomen Ladun -verkkosivujen kautta

Ennen melontaretkeä

  • merkitse lähtösi vajakirjaan ja/kerro reittisi kotiväelle/ystäville
  • tutki säätiedotusta
  • pukeudu riittävän lämpimästi ilman ja veden lämpötilan mukaan
  • varaa mukaan vaihtovaatteet sekä evästä ja juotavaa tarvittaessa
  • ota kaveri mukaan, sillä yksinmelomisessa on enemmän riskejä

Muista vesillä

  • pidä melontaliivit päällä
  • seuraa säätä
  • arvioi voimasi ja taitosi suhteessa säähän ja reittiin

Jyväskylän seudun melontareitit Visit Jyväskylän sivuilla

Tutustu melontapalveluihin Visit Jyväskylä regionin sivulla 

Pienveneilyn ja melonnan asiatuntijapalveluita tarjoavat seuraavat yhteisöt yritykset:

  • Melanvilauttajat ry.
  • Meloiloa ry.
  • Tavinsulka
Asiasanat:  
melonta
vesistö
luonto
ulkoilu
virkistys