Hyppää pääsisältöön
Kuva
Ratamon näyttely, Luonnon lapsia
Pääsisältö

Mirka Hokkanen, Inari Krohn ja Laura Pohjonen

17.10.-10.11.2019

Olemme taidegraafikoita, jotka käyttävät monipuolisesti taidegrafiikan eri menetelmiä. Inari yhdistää metalligrafiikkaa vesiväripuupiirrokseen, Lauran teoksissa metalligrafiikka yhdistyy eri kohopainomenetelmiin ja Mirka tekee puukaiverruksia. Teemallisesti teoksiamme yhdistää luonto ja ihminen osana luontoa. 

Mirka Hokkanen on pienestä pitäen piirtänyt eläimiä. Niiden karvoitus ja muodot ovat aina olleet hänelle kiinnostavampia kuin ihmiset. Hänen teoksissaan on usein myös ripaus huumoria. Elämä on usein totista, joten miksi taide ei voisi tuoda siihen valon pilkahdusta nokkelalla huumorilla.

”Suomalainen tiheä metsäluonto ja puunoksien rytmi vaaleaa tai illan punertamaa taustaa vasten on graafisuudessaan aina kiinnostanut Inari Krohnia. Pienet eläimet, siilit ja muut käpertyjät ovat hänen viivasyövytyksissään elimellinen osa läheltä koettua suomalaista maisemaa. Vaikka ilmaisu on realisminvoittoista, kuvissa on myös paljon fantasian aineksia, maagista unenomaisuutta. Ihminen yhtyy luontoon kuin varjoksi metsän siimekseen, peittyy päreisen naamion taakse, katoaa jäkälän alle tai takertuu hiuksistaan osaksi oksien kudelmaa.” (J.O. Mallander)

Laura Pohjosen teosten keskiössä on pohdiskeleva, haaveileva, leikkivä, omissa maailmoissaan oleva, erilaisia rooleja kokeileva, kasvava lapsi. Hänen kauttaan Laura pohtii ihmisenä olemista, ajan kulumista sekä leikin ja taiteen suhdetta. Lapsi saa välillä siivet tai eläinystävän ja on sitä kautta myös yhteydessä luontoon itsessään ja ympärillään.

Tekniikan ja aihemaailman lisäksi meitä yhdistää oppiminen toisiltamme. Inari on opettanut Lauraa Kuvataideakatemiassa ja jo Vihdin lasten ja nuorten kuvataidekoulussa. Mirka on puolestaan opettanut Inarille ja Lauralle puukaiverrusta.

Kaikki taiteilijat ovat Taiteen maistereita ja pitäneet lukuisia näyttelyitä niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Inari Krohn on saanut mm. Pro Finlandia-mitalin ja valtionpalkinnon Leena Krohnin kanssa kirjasta Vihreä vallankumous sekä toiminut Kuvataideakatemiassa taidegrafiikan professorina.

 

Kuva
Ratamon näyttely, Luonnon lapsia

Laura Pohjonen, Luottamus, 2017, etsaus, akvatinta, chine collé, 30 cm x 40 cm

 

Kuva
Ratamon näyttely, Mirka Hokkanen

Mirka Hokkanen, The Bather, 2011, linoleikkaus, 38 cm x 29 cm 

Kuva
Ratamon näyttely, Inari Krohn

Inari Krohn, Yölento, 2019, viivasyövytys, puupiirros, chine collée, 34 cm x 21cm

Asiasanat:  
taidegrafiikka
näyttely