Hyppää pääsisältöön
Kuva
Kuvataidenäyttely pääkirjastossa. Kuva Aapo Ruuttunen
Pääsisältö

Näyttelyperiaatteet 

Jyväskylän kaupunginkirjasto tarjoaa tiloja monipuolisille ja laaja-alaisille näyttelyille.

Kirjastossa voi järjestää esimerkiksi taidenäyttelyn, valokuvanäyttelyn, informatiivisen julistenäyttelyn tai esinenäyttelyn. Lastenosastolla voi järjestää lasten omia näyttelyitä tai kirjankuvitusnäyttelyitä. 

Kirjaston tiloissa ei järjestetä myyntinäyttelyitä.

Näyttelyt tarjoavat virkistystä ja elämyksiä ja tukevat harrastus- ja kansalaistoimintaa. Näyttelyiden avulla kirjasto pyrkii välittämään tosiasioihin perustuvaa tietoa. Sotaa ja väkivaltaa ihannoivia, syrjiviä tai muulla tavalla ihmisarvoa loukkaavia näyttelyitä ei järjestetä kirjastoissa. 

Näyttelytilan varaaminen

Näyttelytilojen käyttö on maksutonta. 

Kirjaston henkilökunta valitsee näyttelyt. Pääkirjaston näyttelytilat varataan sähköpostitse osoitteesta kirjasto.nayttelyvastaavat(at)jkl.fi.

Alue- ja lähikirjastojen näyttelytilat varataan ottamalla yhteyttä suoraan ko. kirjastoon.

Voit liittää hakemusviestiin esimerkiksi työnäytteitä tai valokuvia esille tulevista teoksista.

Näyttelyn kesto on yleensä neljä viikkoa, ellei muuta sovita. Kun näyttelyn ajankohta on päätetty, näyttelynjärjestäjä täyttää näyttelysopimuksen, johon tulevat perustiedot näyttelystä. Sopimuksen saa kirjastosta tai kirjaston verkkosivuilta. 

Haitari

Näyttelytilojen tekniset tiedot

Pääkirjaston näyttelytilojen varaustilanne

Pääkirjaston ala-aula

  • Seuraava vapaa aika ala-aulan näyttelytilassa on maaliskuussa 2026.

Pääkirjaston aikuistenosasto, 2. kerros 

  • Seuraava vapaa aika aikuistenosaston näyttelytilassa on syyskuussa 2024. 

Näyttelytilojen vastuuhenkilöt 

  • Ala-aula: kirjastovirkailija Marianna Tiensuu, marianna.tiensuu[at]jyvaskyla.fi 
  • Aikuistenosaston näyttelytila: kirjastonhoitaja Anna Kainulainen, anna.kainulainen[at]jyvaskyla.fi 
  • Lastenosaston näyttelytila: kirjastonhoitaja Katri Niskanen, katri.niskanen[at]jyvaskyla.fi 

Näyttelytilojen varaaminen

  • Sähköpostitse osoitteesta: kirjasto.nayttelyvastaavat(at)jkl.fi

Tulossa katsomaan näyttelyä? Selaa meneillään olevia ja tulevia näyttelyitä verkkokirjastossa. 


Kansalaisopiston järjestämiä näyttelyitä voit selata kansalaisopiston omilla verkkosivuilla: https://www.jyvaskyla.fi/kansalaisopisto/nayttelyt.

Asiasanat:  
kaupunginkirjasto
keski-kirjastot
näyttely
kirjasto