Syväpainomenetelmät

Viivasyövytys
eli etsaus kehittyi kuparikaiverruksen rinnalle 1500-luvun alussa, koska haluttiin happojen avulla helpottaa vaivalloista kaiverrustyötä. Kiillotetun laatan pinnalle levitetään pohjustusaine eli kovapohja, joka suojaa hapon syövyttävältä vaikutukselta. Kuva piirretään teräspiikillä, jonka tarkoitus on rikkoa laattaa peittävä pohjustusaine. Tämän jälkeen laatta upotetaan happoon, yleisimmin rautakloridiin. Varsinaisen uran, josta painoväri tarttuu vedostettaessa paperille, syövyttää happoliuos.

Akvatinta
on ns. sävy- eli toonimenetelmä, jolle on ominaista tasaiset väripinnat. Akvatintapohjan valmistuksessa laatalle lasketaan hieno asfaltti- tai hartsipöly, joka laattaa kuumentamalla sulatetaan siihen kiinni. Pölyhiukkaset muodostavat levylle pieniä pisteitä, joiden välistä happo syö laattaa. Mitä pidempiä syövytysaikoja käytetään, sitä enemmän pisteiden välit syöpyvät ja sitä enemmän niihin tarttuu painoväriä vedostettaessa. Sävyerot saadaan siis aikaan vaihtamalla syövytysaikaa. Valkoisiksi jäävät osat peitetään ennen syövytystä lakalla, minkä jälkeen jatketaan työskentelyä vuoroin syövyttäen, vuoroin peittäen edeten vaaleista sävyistä tummiin.

Pehmeäpohja
on viivatekniikka, jossa laatalle levitetään kovapohjaa muistuttava mutta sitä pehmeämpi vaha. Pohjustetun laatan päälle asetetaan paperi, jolle piirros tehdään esim. kynällä. Pohjustusaine irtoaa laatasta piirroskohdasta paljastaen näin metallin. Syövytetty viiva muistuttaa hyvin paljon liitupiirrosviivaa, sillä käytetyn paperin struktuuri antaa viivalle pehmeän ominaisluonteen.

Kuivaneula
piirretään suoraan metallilaatalle terävällä teräs- tai timanttineulalla. Piirrettäessä laatasta nousee uurteiden reunaan särmiä, jotka keräävät runsaasti painoväriä. Tämä tekee viivat hyvin meheviksi ja pehmeäreunaisiksi. Tiheään piirrettyinä viivat voivat muodostaa vivahteikkaita sävypintoja. Kuivaneulatekniikkaa käytettiin alkuaan kuparipiirrosten ja viivasyövytysten viimeistelyssä, mutta 1500-luvun lopulla siitä kehittyi itsenäinen grafiikan menetelmä.

Mezzotinto
on sävymenetelmä, jossa painolaatan pinta ensin rouhitaan tasaisen rakeiseksi kaarevalla hienohampaisella rouhimella. Valmiiksi käsitellystä laatasta saadaan näin täysin musta vedos. Kuva syntyy tasoittamalla karheutta kalvimella ja kiillotusraudalla. Mitä enemmän pintaa silotetaan, sitä vaaleampi sävy saadaan aikaan. Työskentely tapahtuu siis tummasta pinnasta vaaleaan. Mezzotintolle on tyypillistä pehmeät sävypinnat ja -siirtymät. Niinpä sitä käytettiin 1700-luvun lopulla maalausten jäljentämiseen.

Kuparikaiverrus
on vanhin (1400-luvulla) syväpainotekniikoista. Kuva piirretään laatalle kaivertimella, jonka teroitettu pää työntää edellään laatasta irti lastun. Kaiverrettaessa kaiverrinta ohjaava käsi pysyy paikallaan ja laatta liikkuu. Hitautensa ja teknisen ankaruutensa tähden tätä tekniikkaa näkee nykyään käytettävän hyvin harvoin.

Carborundum
on uusimpia grafiikan menetelmiä, jota on ryhdytty Suomessa käyttämään vasta 1980-luvun lopulla. Se poikkeaa muista syväpainomenetelmistä paljon, sillä siinä ei käytetä syövytysaineita eikä minkäänlaisia piikkejä tai kaivertimia. Sen sijaan kuva maalataan laatalle (yleensä käytettyä offsetpeltiä) seoksella, jossa on liimaa ja carborundumhiekkaa. Hiekan määrä seoksessa vaikuttaa lopputuloksen sävyyn. Vedostuvat alueet ovat carborundumtekniikassakin syvänteitä, joista painoväri siirtyy paperille.

Fotopolymeeri eli polymeerigravyyri
on uusi valotusmenetelmä, joka on syrjäyttämässä vanhempaa fotogravyyritekniikkaa. Siinä käytetään teollisesti valmistettuja polymeerilaattoja, jotka kestävät erittäin hyvin vedostusta. Levyn pinnalla on vesiliukoinen hartsikerros, johon on lisätty valonherkkä sideaine. Työskentelyssä tarvitaan myös rasteroitua filmiä tai kalvoa, johon kuva on maalattu tai piirretty. Levyä valotettaessa filmin kanssa, valottuneet osat kovettuvat ja muut osat liukenevat pois. Näin laattaan jää erikokoisia syvennyksiä, joihin painoväri jää vedostettaessa. Syväpainotöiden vedostuksessa käytetään erityistä syväpainoprässiä. Puhdistetulle laatalla levitetään kauttaaltaan painoväriä. Liika väri poistetaan ensin tarlataanikankaalla ja lopuksi esim. kämmenellä niin, että väriä jää vain laatan syvennyksiin. Valmis laatta vedetään kostutetun painopaperin kanssa prässin läpi, jolloin painoväri kovassa puristuksessa siirtyy laatalta paperille.