Vertaistuki ja tukea läheiselle

Vertaistuki on vapaamuotoista tai järjestäytynyttä toimintaa ryhmässä tai kahden ihmisen kesken. Vertaistukeen osallistuvat ovat tasa-arvoisia keskenään, ja voivat toimia sekä tuettavina että tukijoina. Toisen tunteita voi ymmärtää, jos on itse kokenut saman.

Vertaistuki perustuu kuulluksi ja ymmärretyksi tulemiseen, tasa-arvoisuuteen, solidaarisuuteen sekä kohtaamiseen ja keskinäiseen tukeen. Perheenjäsenen sairastuminen vaikuttaa läheisten ja koko perheen elämään. Myös sairastuneen läheiset voivat tarvita neuvontaa, tukea ja tietoa.

Huoma - Henkirikoksen uhrien läheiset ry

Huoma - Henkirikoksen uhrien läheiset ry tukee kaikkia henkirikosen uhrien läheisiä heidän traumaattisten menetystensä jälkeen asuinpaikasta riippumatta. Tavoitteena on edistää selviytymistä ja eheytymistä, sekä ehkäistä syrjäytymistä.

Yhdistys järjestää eri paikkakunnilla vertaisryhmiä ja organisoi valtakunnallisia vertaistukiviikonloppuja kahdesti vuodessa. Yhdistyksen kriisityön koordinaattori voi auttaa löytämään oikeaa tukea silloin, kun läheinen on äskettäin kuollut henkirikoksessa. Tukea voi pyytää myös silloin, kun sen tarve ilmenee vasta vuosien päästä.

Kriisityön koordinaattorin tavoittaa arkisin klo 9-16 numerosta 050 401 2230 tai toimisto(at)huoma.fi.

Jyväskylässä vertaistukiryhmiä järjestetään yhteistyössä Kriisikeskus Mobilen kanssa.

Suomen nuoret lesket ry

Suomen nuoret lesket ry on työikäisten leskien ja leskiperheiden vertaistukiyhdistys, joka järjestää vertaistukitoimintaa ja tarjoaa neuvontaa leskeyteen liittyvissä asioissa.  Toimintaa ja tapahtumia järjestetään eri puolilla Suomea ja tukea tarjotaan myös verkossa ja puhelimitse. Jyväskylässä kokoontuu nuorten leskien vertaistukiryhmä. Toiminta on sitoutumatonta ja avointa kaikille leskeytyneille puolison kuolinsyystä, parisuhteen muodosta tai perhetilanteesta riippumatta.

Suomen nuoret lesket ry
Puistokatu 5 A 18
40100 Jyväskylä
p. 044 300 6477
toimisto[at]nuoretlesket.fi

Kynnys ry – Jyväskylän Itsenäisen Elämän keskus

Kynnys ry on eri tavoin vammaisten ihmisten perus -ja ihmisoikeusjärjestö, jonka toimintamuotoja ovat mm. jäsentapaamiset, vertaistuki, tiedotus, neuvonta ja koulutus. Kynnys ry työskentelee vammaisten henkilöiden yhdenvertaisten oikeuksien toteutumiseksi sekä suomalaisessa yhteiskunnassa että kansainvälisesti. Kynnys ry myös tukee ja aktivoi vammaisia henkilöitä toimimaan itse omien oikeuksiensa puolesta sekä vaikuttaa viranomaisiin ja muihin päättäjiin niin, että vammaisten kansalaisten tarpeet otetaan huomioon päätöksiä tehtäessä. Kynnys ry voi toimia asiantuntijana vammaisuuteen liittyvissä kysymyksissä.

Matarankatu 4 (3. krs), 40100 Jyväskylä
Aluesihteeri Aulis Mäkinen, puh. (09) 6850 1140 tai 045 7732 4109, etunimi.sukunimi@kynnys.fi

Milloin voi asioida?
Aluesihteerin tavoittaa varmimmin ma tai ti ja to klo 12.00-17.00. Poikkeukset aikataulussa ovat tavallisia, joten aika toimistolle kannattaa varata etukäteen.
Lähetettä tai ilmoittautumista ei tarvita.

Leskien klubi

Leskien klubi -vertaisryhmä iäkkäämmille leskille kokoontuu Vanhassa pappilassa (Vapaudenkatu 26). Tarkemmat tiedot Jyväskylän seurakunnan nettisivuilta https://www.jyvaskylanseurakunta.fi tai Henki & elämä -lehdestä.

Lisätiedot: Johanna Niiles-Hautanen, johanna.niiles-hautanen[at]evl.fi, p. 050 522 2380

Mielentaide ry

Mielentaide ry on valtakunnallinen mielenterveyskuntoutujien taideyhdistys, jonka jäsentoiminta-alueita ovat: Uusimaa (Helsinki / Vantaa / Espoo), Pirkanmaa (Tampere) sekä Keski-Suomi (Jyväskylä). Toimimme vapaaehtoisen työn turvin ja voidaksemme toimia Jyväskylässäkin, haemme uusiutuvaan joukkoomme avuksi vapaaehtoisia vertaisohjaajiksi.

Mielentaide ry järjestää tarveharkinnalla erilaisia vertaisryhmiä, kuten teatterikäyntejä (joiden liput jäsenillä 50%) sekä erilaisia toiminnallisia ryhmiä, kuten koristemaalaus tai liikuntaryhmä. Lue lisää infoesitteestä.

Ajankohtaista toimintaa 2020: Mielentaiteen 15-vuotta juhlanäyttely Riihimäellä 1.6.2020 - 1.7.2020, johon valtakunnallinen taiteilijahaku päättyy 29.2.2020. Kaunissaaren retkeen Sipoossa (Helsingistä) toukokuussa sekä Pirkanmaan jäsenleiriin Vesilahdella, osallistut helposti myös Jyväskylästä, josta järjestämme tarvittaessa opastetun ryhmän mennen tullen.
Lisätietoja tapahtumista Tapahtumat -sivulta sekä facebookista Mielentaide-sivulta .

Yhteystiedot: mielentaide(at)mielentaide.fi tai puh. yhdistyssihteerille 0465201511.

Mielenterveyden keskusliitto ry

Mielenterveyden keskusliitto ry ( www.mtkl.fi ) on mielenterveyskuntoutujien oma järjestö, jolla on paikallisyhdistyksiä n. 150 eri puolilla Suomea. Paikallisyhdistysten toiminnan punaisena lankana on vertaisuus. https://www.mtkl.fi/toimintamme/vertaiset-ja-kokemusasiantuntijat/

Paikallisyhdistykset: https://www.mtkl.fi/mielenterveysyhdistykset/hae-ja-tutustu/

Mieli Maasta ry

Jyväskylän Mieli Maasta -ryhmä kokoontuu Kansalaistoiminnankeskus Matarassa, Matarankatu 6. Kokoontumisen järjestetään kokoushuone Sauniossa.

Tikkakosken Mieli Maasta -ryhmä kokoontuu Tikkakosken pappilassa, Kirkkotie 18, Tikkakoski.

Tarkat kokoontumisajat ja ryhmänohjaajien yhteystiedot löytyvät Mieli Maasta ry:n kotisivuilta.

FinFami mielenterveysomaiset Keski-Suomi

FinFami mielenterveysomaiset Keski-Suomi -yhdistys tukee psyykkisesti sairastuneiden omaisia sekä pyrkii lisäämään suvaitsevaisuutta ja ymmärrystä psyykkisesti sairastuneita kohtaan. Tavoitteena on myös vaikuttaa psykiatrisen hoidon ja hoitojärjestelmän kehittämiseen ja toimintaedellytyksiin. Yhdistys tarjoaa vertaistukea, tietoa ja virkistystä.

Yhdistys kehittää omaistoimintaa yhteistyössä omaisten sekä alueen eri kuntien ja organisaatioiden kanssa. Yhdistys on perustettu vuonna 1993 ja se on Omaiset mielenterveystyön tukena keskusliitto ry:n jäsen.

Tapionkatu 4 A5 (3. krs) 40100 Jyväskylä
Omaistyöntekijä, p. 050 538 7633
Toiminnanohjaaja, p. 050 528 0030
toimisto(at)finfamiks.fi

Milloin voi asioida?
Lähetettä ei tarvita. Joihinkin ryhmiin ja toimintoihin tulee ilmoittautua etukäteen.

Käpy - Lapsikuolemaperheet ry

KÄPY – Lapsikuolemaperheet ry on vertaistukiyhdistys, joka tarjoaa tukea ensisijaisesti vanhemmille ja perheille, joiden lapsi on kuollut raskauden myöhäisessä vaiheessa, vauvana, lapsuudessa tai nuorena aikuisena. Vertaistukea tarjotaan tukihenkilöiden, avoimien vertaistukiryhmien ja erilaisten vertaistapahtumien muodossa. Vertaistukea välittävä tukipuhelin 045-3259595 päivystää keskiviikkoisin klo 9-11 ja 12-14. Yhteyttä voi ottaa myös sähköpostitse tuki(at)kapy.fi.

Käpy on aatteellisesti sitoutumaton ja voittoa tavoittelematon järjestö, jonka jäsenet ovat lapsen kuoleman kokeneita vanhempia, sisaruksia, isovanhempia ja perheen ystäviä sekä ammattilaisia.

KÄPY ry:n Jyväskylässä kokoontuva avoin vertaistukiryhmä
Kansalaistoiminnankeskus Matara, Matarankatu 6. Kokoontuminen HILLA-tilassa (1. krs, ovi A1).

Ryhmä kokoontuu kuukauden kolmantena tiistaina klo 18-20.
Ryhmä on avoin ja mukaan ryhmään voit tulla milloin vain. Ilmoittauduthan ryhmään jokaisella kerralla tekstiviestillä tai sähköpostitse viimeistään kahta vuorokautta ennen kokoontumista. Jos kukaan ei ilmoittaudu, ei ryhmää pidetä siinä kuussa.

Lisätietoja ryhmästä voit kysellä ohjaajalta mieluiten ilta-aikaan:
ryhmänohjaajat Anna ja Ville, p. 050 3530 600, anna.pennanen(at)gmail.com

Suomen DELFINS ry

Suomen DELFINS ry on valtakunnallinen etu- ja tukijärjestö lapsena seksuaalisesti hyväksikäytetyille aikuisille, heidän läheisilleen ja ammattiauttajille.

Chat-palvelu auki aina maanantaisin klo 12-14 ja klo 18-20. Chatissä voi käydä kahdenkeskistä keskustelua koulutetun päivystäjän kanssa. Päivystäjät ovat joko ammattiauttajia tai sosiaali-/terveysalan opiskelijoita. Linkki chat-palveluun.

Lisäksi käytössä on Chat-ryhmä Tukinetissä

Neuvontapuhelimessa voi saada tukea tai neuvoa hoidon saamiseen. Neuvontapuhelin on avoinna ma - ti  klo 9-11 ja to 12-14
Puhelinnumero on 050 583 5000

info(at)suomendelfins.fi
http://www.suomendelfins.fi

Meidän kauttamme on myös mahdollisuus tukisuhteeseen.

Sisä-Suomen SYLI ry

Vapaaehtoisvoimin toimiva Sisä-Suomen SYLI ry tarjoaa vertaistukea sekä syömishäiriöön sairastuneille että heidän läheisilleen.

Syömishäiriöön sairastuneiden vertaistukiryhmä on tarkoitettu pääsääntöisesti yli 18-vuotiaille. Ryhmään on tervetulleita kaikki, jotka kokevat ruoan ja syömisen elämää rajoittavana ongelmana.

Läheisten vertaistukiryhmään voivat tulla kaikki syömishäiriöön sairastuneiden läheiset, jotka haluavat keskustella ja vaihtaa ajatuksiaan samassa tilanteessa olevien kanssa.

Yhdistyksellä ei ole omia toimitiloja. Jyväskylän vertaistukiryhmät kokoontuvat Kansalaistoiminnankeskus Matarassa osoitteessa:
Matarankatu 6, Tourula. Katso tarkemmat tiedot kokoontumisajoista ja paikasta.

Lähetettä tai diagnoosia ei tarvita. Vertaistukiryhmät ovat avoimia ja niihin voi tulla ilman ennakkoilmoittautumista. Suljettuihin ryhmiin tai tapahtumiin vaaditaan etukäteisilmoittautuminen. Lisää ryhmätoiminnasta sivuiltamme.

Verkosta löydät myös ryhmien kokoontumiskalenterin sekä yhteystiedot.

Surunauha ry

Surunauha ry ( https://surunauha.net ) on vuodesta 1997 toiminut uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton valtakunnallinen vertaistukijärjestö, jonka tavoitteena on tukea itsemurhan tehneiden läheisiä ja lisätä avoimuutta puhua itsemurhista. Vertaistukihenkilömme ovat ammattilaisen kouluttamia vapaaehtoisia, joilla on oma kokemus läheisen itsemurhasta. Chattien, vertaistukiryhmien ja yksittäisten tilaisuuksien lisäksi ylläpidämme vertaistukipuhelinta ja keskustelualuetta, joissa päivystävät myös koulutetut vertaistukijamme. Vertaistukiryhmät ja tukihenkilöt: https://surunauha.net/vertaistuki

Vertaistukipuhelua voit pyytää lähettämällä tekstiviestin ”Tukipuhelu” numeroon 045 130 8603, niin vertaistukijamme soittaa sinulle. Halutessasi voit kirjoittaa viestiin toiveen soittoajasta ja vertaistukijan menetystaustasta. Esimerkkiviesti: Tukipuhelu, lapsen menettänyt äiti, arki-iltaisin. Sinulle soitetaan viimeistään viikon kuluessa. Tekstiviestin hinta määräytyy puhelinliittymäsi mukaan. Surunauhan palvelu on maksuton ja vertaistukipuhelin palvelee ympäri vuoden.

Surunauha ry:n chatit Tukinetissä: https://tukinet.net/teemat/laheisen-itsemurha-chat/live-discussions/

Järjestämme Jyväskylässä vertaistuellisia tilaisuuksia läheisen menettäneille.