Verkosto
Osaajat kohtaavat Jyväskylässä
Jyväskylässä tartutaan haasteisiin yhteistyöllä, olipa kyse sitten kansanterveyttä uhkaavasta liikkumattomuudesta, huippu-urheilijan valmennuksesta tai kansainvälisen tason tapahtuman talkooporukasta. Liikuntapääkaupungin ainutlaatuinen ilmapiiri syntyy tietotaitoa jakamalla, yhdessä.
Jyväskylässä yksikään asia ei jää toteuttamatta sen takia, ettei sopivaa osaajaa ole lähettyvillä: kaupungin ylirajaisten verkostojen voima näkyy ja kuuluu. Kompakti koko sekä elinvoimaiset ja monipuoliset verkostot toimivat sekä yhteistyön alustana että uusien kontaktien mahdollistajana. Jyväskylässä tehdään kunnianhimoista työtä huipputason tietotaidon jakamiseksi, kotimaassa sekä kansainvälisillä kentillä.
Yhdessä tekemistä ihmisen kokoisessa kaupungissa
Aktiivisella talkoohengellä ja yhteistyöllä saadaan aikaan menestystarinoita sekä uusia elämyksiä. Esimerkiksi erikokoisten urheilutapahtumien ammattimaiseen järjestämiseen osallistuu usein paitsi kilpailevia seuroja ja kaupungin omia tapahtumajärjestämisen ammattilaisia myös palveluntarjoajia sekä motivoituneita talkoolaisia, joiden kaikkien panosta tarvitaan.
Kompaktin kokonsa ansioista liikuntapääkaupungissa apu on lähes aina parin puhelinsoiton päässä, olipa kyse sitten huipputason tutkimustiedosta, liiketoiminnasta, tuotekehityksestä tai tapahtumajärjestämisestä. Tiedon äärelle pääseminen on nopeaa ja vaivatonta, mikä on etu, jota kokonsa puolesta suuremmat kaupungit eivät voi tarjota. Jyväskylän ylirajaiset verkostot kattavat myös koko Keski-Suomen alueen, ja kaupunki tekee tiivistä yhteistyötä muun muassa Keski-Suomen Liikunta ry:n kanssa.
Vaikuttavia verkostoja kotimaassa ja kansainvälisillä kentillä
Liikuntapääkaupungin reilut 200 urheiluseuraa, lukuisat alan yritykset, huipputason tutkimusta tekevät organisaatiot sekä tiiviin yhteistyön pitkät perinteet pitävät huolen siitä, että sisäinen osaaminen pääsee yhteiseen käyttöön. Tiiviin yhteisön ja yhteisen tahtotilan ansiosta liikuntapääkaupungissa on luontevaa käynnistää yhteisiä hankkeita sekä luoda verkostoja myös tutkimuksen saralla.
Liikuntapääkaupunki on niin ikään muodostanut Suomen seitsemän suurimman kaupungin (Helsinki, Espoo, Vantaa, Turku, Tampere Oulu ja Jyväskylä) kanssa niin kutsutun 7-up-verkoston, joka kehittää toimintaa muun muassa yhteisten tapaamisten ja hankkeiden kautta. Syksyllä 2023 startannut harrastamisen Suomen mallin kehittämishanke on yksi mainio esimerkki 7-up-verkoston yhteistyöstä.
Yksi esimerkki seudullisesta verkostoyhteistyöstä Keski-Suomen yhteinen Keski-Suomi liikkuu -kokonaisuus, jossa alueella toimivat liikuntajärjestöt, kunnat, Keski-Suomen liitto ja yritykset luovat edellytyksiä ja kannustavat liikunnalliseen elämäntapaan. Keski-Suomen Liikunta ry:n alullepanema yhteistyöverkosto on ollut esimerkkinä myös valtakunnalliselle liikunta- ja hyvinvointityölle.
Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelut on mukana myös eurooppalaisessa EPSI-verkostossa, joka kehittää innovaatioita urheilun, liikunnan, terveellisen elämäntavan, elinvoiman ja ympäristön aloilla. EPSI-verkoston kautta jäsenet voivat esimerkiksi suunnitella ja hakea yhdessä hankerahoitusta EU:lta. Re-Train on yksi esimerkki EPSI-verkoston kautta Jyväskylään rantautuneista hankkeista.
Uusia tuulia ja inspiroivia innovaatioita
Jyväskylässä tutkimuslähtöinen liiketoiminta kukoistaa. Rajoja rikkova ja kansainvälisen tason tutkimus sekä edelläkäyvät liikunnan, urheilun ja hyvinvoinnin yritykset pitävät Jyväskylässä huolen siitä, että ovet sekä mielet pysyvät auki uusille ja kunnianhimoisille ideoille.
Innovaatioekosysteemi Hhub on koonnut yhteen yli 150 organisaatiota sekä 6 enkelisijoittajaverkostoa, jotka tekevät yhteistyössä huipputason liikunnan, terveyden, hyvinvoinnin ja suorituskyvyn kehittämistyötä. Hhubin tavoitteena on synnyttää ymmärrystä kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista yhdessä verkoston yritysten sekä monitieteellisten oppi- ja tutkimuslaitosten kanssa.
Yhteystiedot:
- Liikuntajohtaja Anna-Leena Sahindal, anna-leena.sahindal[a]jyvaskyla.fi, p. 050 324 9314
- Jyväskylän kaupunki: Tapahtumatoiminta, Jaana Ruponen, markkinointipäällikkö, jaana.ruponen[a]jyvaskyla.fi, p. 050 344 6496
- Jyväskylän kaupunki: Elinkeinopalvelut: Nina Rautiainen, ohjelmapäällikkö, innovaatioekosysteemityö ja kasvuliiketoiminta, nina.rautiainen[a]jyvaskyla.fi, p. 050 4137 028
- Keski-Suomen Liikunta ry, Petri Lehtoranta, aluejohtaja, petri.lehtoranta[a]kesli.fi, p. 050 533 3858
- Likes: Eino Havas, päällikkö, [email protected], p. 050 060 5527
- KIHU: Tomi Vänttinen, johtava asiantuntija, [email protected], p. 040 758 4671
Lue lisää:
- 1
- Kuva
- 730+
- liikunnan, urheilun ja hyvinvoinnin ammattilaista (2024)
- 2
- Kuva
- 700+
- liikunta- ja urheilualan yritystä
- 4
- Kuva
- 200+
- liikunta- ja urheiluseuraa
- 5
- Kuva
- 150+
- organisaatiota Hhubissa