Hyppää pääsisältöön
Kuva
jääkiekkomaalivahti. Kuva ei tiedossa
Pääsisältö

Jyväskylästä saat menestyksen avaimet kilpakentille ja bisnekseen

Jyväskylässä rakennetaan tiedolla, taidolla, rohkeudella ja periksiantamattomuudella suomalaisia urheilun sekä liikunta- ja hyvinvointialan menestystarinoita – Suomessa ja kansainvälisesti. Olipa tavoitteesi kilpakentillä tai yritysmaailmassa, saat menestyksen avaimet liikuntapääkaupungin osaajilta. Jyväskylässä puheet eivät riitä. Täytyy tapahtua. 

Jyväskylässä tehdään määrätietoista ja tavoitteellista työtä vastuullisen kasvun eteen paitsi huipulle tähtäävän urheilijan myös alan yritysten hyväksi. Paikallisten liikunta- ja hyvinvointialan yritysten menestyksen tukena toimii myös Hhub ekosysteemi. Kansainvälisestikin tunnetut urheilijat Lauri Markkanen, Kalle Rovanperä sekä yrityspuolelta Toyotan WRC-talli ovat esimerkkejä jyväskyläläisistä menestystarinoista – Suomen keskeisimmältä sijainnilta onkin hyvä ponnistaa aina huipulle saakka.

Korkealle tähtäävälle urheilijalle Jyväskylä on paras paikka treenata ja opiskella. Laadukkaan valmentautumisen tukena on laaja ja ylirajainen asiantuntijaverkosto, kansainvälisen tason tutkimus sekä yhteistyö alueen palveluntuottajien, oppilaitosten, seurojen ja valmentajien kanssa. Jyväskylä onkin urheilijan opiskelukaupunki, jossa urheilututkimus sekä käytännön valmennus kohtaavat menestyksekkäällä ja mahdollistavalla tavalla.

Jyväskylästä löydät myös hyvinvointi- ja liikuntabisnekselle ominaista vankkaa osaamista ja laajat verkostot, joiden avulla kasvatat liiketoimintaideasi täyteen potentiaaliinsa. Liikuntapääkaupungissa toteutettava alan tutkimus tekee jatkuvaa yhteistyötä myös paikallisesti toimivien yritysten kanssa, ja Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellinen tiedekunta työskentelee niin ikään tiiviissä yhteistyössä Jyväskylän kaupungin elinkeinopalveluiden kanssa yhteistyömahdollisuuksien löytämiseksi.

Kun haluat löytää Suomen parhaat edellytykset liiketoiminnalle urheilun, liikunnan ja terveyden edistämisen parista, tule liikuntapääkaupunkiin!

Kun kurotat urheilijana huipulle

Liikuntapääkaupungin aktiivinen seurapolku kulkee aina junioritasosta huipulle saakka. Jyväskylän kilpa- ja huippu-urheilua ovat tukemassa ja edesauttamassa Huippu-urheilun instituutti KIHU, joka johtaa niin ikään Suomen Olympiakomitean huippu-urheiluyksikköä tukien urheilijoiden, valmentajien ja muiden verkoston toimijoiden arkea kolmen eri ohjelman (huippuvaiheen ohjelma, urheiluakatemiaohjelma, osaamisohjelma) kautta.

KIHU:n tärkeimpänä tehtävänä on varmistaa tuorein tieto, osaaminen ja tuki urheilijoille, valmentajille, lajeille ja kaikille toimijoille urheilijan kehittymisen polulla. Palveluiden lisäksi urheilijoilla on KIHU:n tiloissa käytössään Sports Lab Jyväskylän palvelut sekä Trainingroom Jyväskylän tilat, joita voi hyödyntää muun muassa urheilijan suorituskyvyn mittaamiseen ja ylläpitoon.

Jyväskylän Urheiluakatemian laaja valmentajaverkosto antaa valmentajille oivan mahdollisuuden laajentaa ja syventää osaamistaan. Lisäksi valmennuksen kehittäjät pyrkivät jatkuvasti kasvattamaan ja kehittämään akatemiavalmentajien osaamistasoa. Jyväskylän Urheiluakatemian visiona onkin tehdä Jyväskylästä urheilijalle Suomen ja pohjoismaiden paras paikka asua, opiskella ja harjoitella kansainvälisen tason olosuhteissa.

Suomen parhaat edellytykset liikunta- ja hyvinvointibisnekselle

Liikuntapääkaupunki on luonnollisesti merkittävä toimija myös liikunta- ja hyvinvointialan liiketoiminnassa – Jyväskylästä ovatkin ponnistaneet muun muassa Firstbeat ja Smartum. Menestystyötä ovat tukemassa alan keskeisimpien kotimaisten tutkimusorganisaatioiden sekä akateemisen koulutusohjelmien lisäksi Hippos, Pohjoismaiden merkittävin liikunnan, urheilun ja huippu-urheilun, terveyden edistämisen sekä hyvinvoinnin ja tapahtumisen keskus.  

Lisäksi menestykseen tähtäävää työtä tukee Hhub-ekosysteemi tavoitteenaan tuoda yhteen liikunnan, suorituskyvyn ja hyvinvoinnin tutkimuksen, yritykset, osaajat ja sijoittajat. Hhub tarjoaa paitsi rahoitusta, tapahtumia ja verkostoja myös tutkimusyhteistyötä sekä kasvun sparrausta.

Jyväskylän osaamiskeskittymä mahdollistaa ainutlaatuisella tavalla:

  • Yhteiskehittämiseen perustuvan uuden liiketoiminnan
  • Kilpailukykyiset työkalut ja verkostot uuden liiketoiminnan rakentamiseen ja kasvattamiseen
  • Tutkimustietoa hyödyntävien uusien tuote-, palvelu- ja liiketoimintakonseptien kehittämisen kansallisen ja kansainvälisen kumppaniverkoston kanssa

Rajoja ylittävää yhteistyötä  

Lähes kaikki merkittävää vientitoimintaa harjoittavat suomalaiset liikunta-alan yritykset ovat hyödyntäneet Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan tai Jyväskylän ammattikorkeakoulu JAMK:in osaamista.  

Liikuntapääkaupungin vahvuuksia ovatkin liikunta- ja terveystieteiden erityisosaaminen, ihmisläheinen toimintatapa, julkisen ja yksityisen sektorin erilaiset hedelmälliset yhteistyömallit ja koulutusviennin, sekä hyvinvointipalvelujen kehittämisen edelläkävijyys.  

Liikuntatieteellisen tiedekunnan Viveca-yksikkö kehittää puolestaan johtavien kansainvälisten yhteistyökumppaniensa kanssa uusia toimintamalleja sekä työkaluja tutkimus- ja opiskelijalähtöisten ideoiden tuotteistamiseksi ja liiketoiminnan rakentamiseksi.  

Lisäksi Jyväskylän kaupungin elinkeinopalvelut on tehnyt useamman vuoden yhteistyötä Espanjan Bilbaoon, Bizkaian alueelle, tavoitteenaan brändätä Jyväskylää kansainvälisesti vetovoimaisena suorituskykytutkimuksen, alan osaamisen ja liiketoiminnan kasvukeskuksena.  

Työn pohjana toimii jatkuva tutkimusyhteistyö Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen sekä Bilbaon Athletic Club -jalkapalloseuran välillä, jonka myötä yhteistyö on laajentunut myös muiden alojen innovaatiotyöhön. Yhteistyön kohderyhmää ovat paitsi yritykset myös sijoittajat sekä kansainvälisinä kumppaneina toimivat ekosysteemit Euroopassa.

Liikuttavia tapahtumia, jotka menestyvät

Jyväskylästä löytyy myös vankkaa osaamista liikunta- ja urheilutapahtumien järjestämiseen. Paikallinen osaaminen, ainutlaatuinen verkosto sekä keskeinen sijainti mahdollistavat vetovoimaisten liikunta- ja urheilutapahtumien järjestämisen niin paikallisella, valtakunnallisella kuin kansainvälisellä tasolla. Kaupunkiorganisaatiosta ja tapahtumajärjestämisen ammattilaisilta löytyy apu niin tapahtuman suunnitteluun kuin toteuttamiseen.
 


Ota yhteyttä:

KIHU: Ville Vesterinen, johtava asiantuntija, valmentautumisen tuki, ville.vesterinen[a]kihu.fi, p. 050 545 1049

Jyväskylän yliopisto: Liikuntatieteellinen tiedekunta, Neil Cronin, professori, neil.j.cronin[a]jyu.fi, p. 040 805 3735

Hhub: Nina Rautiainen, projektipäällikkö, Hippos, Innovaatiot ja kasvuliiketoiminta, nina.rautiainen[at]jyvaskyla.fi, p. 050 413 7028

Tapahtumakaupunki Jyväskylä: Jaana Ruponen, markkinointipäällikkö, jaana.ruponen[at]jyvaskyla.fi, p. 050 344 6496

Jyväskylän Urheiluakatemia: Aki Karjalainen, urheiluakatemiajohtaja, aki.karjalainen[a]jklura.fi, p. 0400 247 464


Lue lisää:

 

Tutustu paikallisiin liikunta- ja hyvinvointialan yrityksiin:

  • 1
    • Kuva
      Ryhmä. Kuva ei tiedossa
    • 1 717
    • urheilijaa Jyväskylän urheiluakatemiassa (2022–23)
  • 2
    • Kuva
      Urheilu. Kuva ei tiedossa
    • 307
    • arvokisa- ja maajoukkuetason urheilijaa Jyväskylän Urheiluakatemiassa (2022–23)
  • 3
    • Kuva
      Urheilu. Kuva ei tiedossa
    • 29
    • yksilöammattiurheilijaa Jyväskylän Urheiluakatemiassa (2022–23)
  • 4
    • Kuva
      Lista. Kuva ei tiedossa
    • 22
    • Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tdk:n sija kansainvälisessä vertailussa (2022)
  • 5
    • Kuva
      Lista. Kuva ei tiedossa
    • 10
    • pääsarjatason joukkueiden määrä
  • 6
    • Kuva
      Organisaatio. Kuva ei tiedossa
    • 700+
    • liikunta- ja urheilualan yritystä
  • 7
    • Kuva
    • 150
    • organisaatiota mukana Hhub-ekosysteemissä
  • 8
    • Kuva
      Raha. Kuva ei tiedossa
    • 300 M€
    • Hhub:in yritysten yhteenlaskettu liikevaihto