Liikuntaseuroille ja -yhdistyksille
Jyväskylässä on hyvä harrastaa yli 70 eri lajia noin 220 liikuntaseurassa. Jyväskyläläisistä aikuisista liikuntaseuroihin kuuluu lähes viidennes ja lapsista ja nuorista kaksi kolmasosaa. Liikuntaseura onkin tärkein lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen mahdollistaja. Kulttuuri- ja liikuntalautakunta tukee liikuntaseurojen työtä luomalla edellytykset harjoittelulle, suunnittelemalla ja ylläpitämällä liikuntalaitoksia sekä myöntämällä toiminta-avustuksia.
Jyväskylän liikuntatoiminnan perinteeseen kuuluu laaja verkottunut yhteistoiminta useiden liikunta-alan toimijoiden kesken. Keskeisimpiä liikunnan toimijoita ja kaupungin yhteistyökumppaneita ovat Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellinen tiedekunta, Likes by jamk, Huippu-urheilun instituutti KIHU, Jyväskylän Urheiluakatemia ja Keski-Suomen Liikunta ry.
Järjestätkö harrastustoimintaa tai tapahtumia?
Jyväskylän harrastus- ja tapahtumatoimijat voivat syöttää maksuttomasti harrastuksia ja tapahtumia Jyväskylän ja Keski-Suomen tapahtuma- ja harrastekalenteriin. Jyväskylän liikunta- ja ulkoilutapahtumat nousevat kalenteriin syötön kautta liikuntapalveluiden verkkosivujen etusivulle. Tapahtuma- ja harrastekalenterin osoite: https://kalenteri.jyvaskyla.fi
Jyväskylän kaupungin ylläpitämään Lomalokki-verkkosivustolle voi ilmoittaa Jyväskylässä järjestettäviä loma-ajantoimintoja, kuten leirejä, päiväleirejä, kursseja sekä avoimien ovien tapahtumia.
Jyväskylän kaupungin liikuntapalveluiden vuosikello seuratoimijoille 2023
Tammikuu
- Yhdistysten, järjestöjen ja seurojen toiminta- ja kohdeavustusten hakuaika 9.1.-31.1.2023.
- Jyväskylän vuoden liikuntateko palkitaan Keski-Suomen Urheilugaalassa
Helmikuu
- Hiihtoloman lomalokki
- Kesäkauden vuorojen haku 28.2.2023 mennessä. Haettavissa vuorot ajalle 22.5.–3.9.2023. Liikuntapaikat: Harjun stadionin, Hippoksen, Huhtasuon, Palokan ja Vaajakosken nurmikentille.
- Kesäkauden vuorojen haku 28.2.2023 mennessä. Haettavissa vuorot ajalle 1.5.-22.10.2023. Paikat: Jyskän, Korpilahden, Palokan, Säynätsalon ja Vehkalammen tekonurmet, Viitaniemen liikuntapuisto, Hippoksen pesäpallokenttä, Koskenharjun kenttä, Yrttisuon kenttä ja liikuntapuistojen hiekkakentät.
Maaliskuu
- Yksityisten liikuntatilojen avustus liikunta- ja urheiluseuroille. Hakuaika1.3.-31.3.2023
- Kesäkauden vuorojen haku 31.3.2023 mennessä. Haettavissa vuorot ajalle 22.5.–6.8.2023. Paikat: Monitoimitalo, Hipposhalli, Graniitti, Vaajakosken liikuntahalli, kilpajäähalli, kilpajäähallin liikuntasali, harjoitusjäähalli, Lehtisaaren kuntotalo, Palokan liikuntahalli ja kaupungin koulujen liikuntatilat.
Huhtikuu
- Kesäkauden vuorojen haku 30.4.2023 mennessä. Haettavissa vuorot ajalle 3.7.-6.8.2023. Paikka: Vaajakosken Wellamo -uimahalli.
- Talvikauden vuorojen haku 30.4.2023 mennessä. Haettavissa vuorot ajalle 7.8.2023–19.5.2024. Paikat: Monitoimitalo, Hipposhalli, Graniitti, Lehtisaaren kuntotalo, Vaajakosken liikuntahalli, harjoitusjäähalli, kilpajäähalli, kilpajäähallin liikuntasali, Palokan liikuntahalli, Tikkakosken jäähalli ja kaupungin koulujen liikuntatilat. Viitaniemen, Palokan ja Vaajakosken tekojäät.
- Talvikauden vuorojen haku 30.4.2023 mennessä. Haettavissa vuorot ajalle 7.8.2022-26.5.2024. Paikat: AaltoAlvari- ja Wellamo -uimahallit.
Toukokuu
- Unelmien liikuntapäivä 10.5.
- Toiminta-avustusten liitteiden viimeinen palautuspäivä on 31.5.
- Talven vakiovuorojen avainten palautus.
- Kesäloman lomalokki
- Liikuntapaikkojen ja uimahallien kesän poikkeukselliset aukioloajat
Kesäkuu
- Toimisto-, hallinto- ja seurapalveluiden kesän palveluajat astuvat voimaan 1.6.
Heinäkuu
- Monitoimitalo suljettu 1.-23.7. Avainten hakeminen sovittava erikseen 1.-25.7. välillä laittamalla viestiä osoitteeseen liikunta.varaukset[a]jyvaskyla.fi
Elokuu
- Talvikauden vakiovuorot käynnistyvät 7.8.
- Talvikauden vakiovuorojen avainten hakeminen.
Syyskuu
- Nuorten Maraton
Lokakuu
- Syysloman lomalokki
- Järjestöilta 5.10. , kansalaistoiminnankeskus Matara
Marraskuu
- Ulkojääkaukaloiden vuorot haettavissa 26.11.2023 mennessä.
- Kohdeavustuksen tiliselvitys on tehtävä viimeistään 30.11. mennessä, mielummin ennen tätä.
Joulukuu
- Ehdota vuoden jyväskyläläistä liikuntatekoa.
- Liikuntapaikkojen poikkeukselliset aukioloajat.
Kulttuuri- ja liikuntalautakunta
Kulttuuri- ja liikuntalautakunnan jäsenet, esityslistat ja pöytäkirjat.
Lisätietoja:
Anna-Leena Sahindal, liikuntajohtaja
p. 050 324 9314, anna-leena.sahindal[a]jyvaskyla.fi