Hyppää pääsisältöön
Kuva
Liikuntapääkaupungin graafinen esitys. Kuva Terhi Pekkarinen
Pääsisältö

Kulttuuri- ja liikuntalautakunta

Jyväskylän kaupungin kulttuuri- ja liikuntalautakunta

Selvitykset ja tutkimukset

Liikuntabarometri

Liikuntabarometri-tutkimus jyväskyläläisten liikkumisesta toteutetaan kahden vuoden välein. Uusin tutkimus on vuodelta 2022. 

Liikuntapalvelujen palveluverkkoselvitys 2020

Liikuntapalveluissa toteutettiin syksyllä 2020 liikuntaverkkoselvitystyö. Siinä kartoitettiin kaupungin ylläpitämä liikuntapaikkaverkko, selvitettiin liikuntapalvelutuotannon nykytila sekä linjattiin verkon ja palvelutuotannon taso.

Jyväskylän liikuntapaikkojen palveluverkkoselvitys -loppuraportti (pdf)

Liikunta- ja urheiluseurojen tukimuotojen sukupuolivaikutusten arviointi

Sukupuolivaikutusten arviointi laadittiin vastauksena 29.10.2018 jätettyyn valtuustoaloitteeseen, jossa esitettiin, että Jyväskylän kaupunki arvioi liikunta- ja urheiluseurojen eri tukimuotojen vaikutukset sukupuolten väliseen tasa-arvoon. Arvioinnin toteuttamisella lisättiin tietoa päätöksenteon tueksi ja toiminnan kehittämiseksi. 

Liikunta- ja urheiluseurojen tukimuotojen sukupuolivaikutusten arviointi

Yhdenvertainen liikunnallinen lähiö (YLLI) -tutkimushanke

Yhdenvertainen liikunnallinen lähiö (YLLI) -tutkimushankkeessa kartoitettiin esimerkkilähiöiden Jyväskylän Huhtasuon ja Helsingin Kontulan avulla suomalaisten lähiöiden asukkaiden liikkumista ja erityisesti yhdenvertaista mahdollisuutta erilaisiin liikuntaharrastuksiin sekä aktiivisiin kulkumuotoihin. Lisäksi kehitettiin yhteiskehittämisen menetelmin työkaluja palvelujen suunnittelun tueksi. Hanke oli Helsingin yliopiston maantieteilijöiden ja Jyväskylän yliopiston liikunnan yhteiskuntatieteilijöiden yhteinen tutkimuskokonaisuus, joka oli osa ympäristöministeriön koordinoimaa Lähiöohjelmaa.  

Tutkimushankkeen loppuraportti "Matkalla kohti liikunnan yhdenvertaisuutta : työkaluja monialaiseenliikuntasuunniteluun" Helsingin yliopiston Helda-järjestelmästä.

Kehittämishankkeet

Re-Train (2023–2024) 

Re-Train on kaksivuotinen Erasmus+ -hanke, jossa on mukana Jyväskylän lisäksi toimijoita viidestä Euroopan maasta (Alankomaat, Belgia, Saksa, Espanja ja Italia). Hankkeen tavoitteena on liikettä lisäävien ideoiden kerääminen ja levittäminen Euroopassa. Hankkeen työ linkittyy tiiviisti Jyväskylän liikkumisohjelman osallisuustyöhön sekä Nuorten maratonin kehittämiseen. 

Soveltavan liikunnan kumppanuushanke (2020–2023)

Jyväskylä oli mukana Liikuntatieteellisen Seuran kolmivuotisessa liikunnallisen elämäntavan kehittämishankkeessa "Erityisliikunnanohjaaja – Kohti soveltavan liikunnan kehityskumppanuutta". Hankkeessa mukana olleet pilottikunnat loivat uusia yhteistyömalleja kaikille avoimen liikunnan järjestämiseksi paikallisten kehityskumppaneiden kanssa. Hanke loi yhteiset suuntaviivat ja ohjeet kunnille kaikille avoimen ja soveltavan liikunnan järjestämiseksi. 

Katso lisätietoja Soveltavan liikunnan kumppanuushanke

Verkostotyö 

Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelut tekee aktiivista verkostotyötä sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Jyväskylä on muodostanut seitsemän suurimman kaupungin (Helsinki, Espoo, Vantaa, Turku, Tampere, Oulu, Jyväskylä) kanssa niin kutsutun 7-up –verkoston, joka kehittää toimintaa mm. yhteisten tapaamisten ja hankkeiden avulla. Esimerkkinä yhteistyöstä on harrastamisen suomen mallin kehittämishanke, joka alkaa syksyllä 2023. 

Liikuntapalvelut on mukana eurooppalaisessa EPSI-verkostossa, joka kehittää innovaatioita urheilun, liikunnan, terveellisen elämäntavan, elinvoiman, ympäristön ja kaikkien niihin liittyvien alojen aloilla. Verkoston kautta jäsenet voivat mm. suunnitella ja hakea yhdessä hankerahoitusta EU:lta. Re-Train-hanke on saatu Jyväskylään EPSIn kautta.  

Liikuntapääkaupunki Jyväskylä

Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelut on osaltaan toteuttamassa  kaupunkistrategian Liikuntapääkaupunki -strategiakärkeä.

Tutustu Liikuntapääkaupunki Jyväskylä sivustoon

Lisätietoja

Kehittämisasiantuntija Jouni Kallio, 
jouni.kallio[a]jyvaskyla.fi, p. 040 351 1615

Asiasanat:  
liikunta
liikuntapalvelut
tutkimus