Hyppyrimäet

Yhteystiedot

Hyppyritie 131
40630 Jyväskylä

Mäkihyppäämään

Jyväskylän hiihtoseura ry:n mäkijaoston sivuilta lisätietoa mäkihyppyharrastuksesta.

Laajavuoren mäkihyppymäet

Jyväskylän Laajavuoressa sijaitsee viiden hyppyrimäen muodostama mäkihyppystadion. Mäkihyppystadionin hyppyrit sijaitsevat aivan Laajavuoren hiihtokeskuksen kupeessa. 

Matti Nykäsen hyppyrimäki K100 / HS108

Yksi hyppyrimäistä on nimetty jyväskyläläisen, entisen menestyksekkään mäkihyppääjän, Matti Nykäsen mukaan ’Nykäsen mäeksi’ tai ’Nykäsen hyppyriksi’. Nykäsen Hyppyri otettiin käyttöön jo 1965, jolloin hyppytornia kutsuttiin vielä K100 suurmäeksi. Hyppyri sai nykyisen nimensä, kun Nykänen menestyi Calgaryn talviolympialaisissa vuonna 1988 voittamalla kolme Olympiakultaa.

Matti Nykäsen hyppyrimäki on suurin Laajavuoressa sijaitsevista viidestä hyppyrimäestä. Nykäsen hyppyriä on remontoitu jo kolmeen otteeseen, joista viimeisin peruskorjaus tehtiin vuonna 2007. Samana vuonna Kimmo Yliriesto teki hyppyennätyksen 110 metrin hypyllään Nykäsen Hyppyristä. Mäessä on ladun jäähdytys, jota käytetään erityisesti alku- ja lopputalvesta pidentämään kautta. Järjestelmä on automatisoitu ja toimii tarvittaessa talvella, jotta jäädytetty latu pysyy kunnossa.

Pienemmät hyppyrimäet

Matti Nykäsen mäen lisäksi laajavuoressa sijaitsee mäkihyppääjä Matti Pullin mukaan nimetty Matti Pullin mäki sekä 3 juniorimäkeä. Näistä kaikki ovat puurakenteisia ja kaikissa alastuloissa on ympärivuotisen käytön mahdollistava muovitus. Matti Pullin mäkeen pääsee perinteisellä hiihtohissillä ja juniorimäkiin vaijerihissillä.

Matti Pullin Mäki K64. Mäessä on jäälatu, jota käytetään kesäaikaan ja tarvittaessa talvellakin olosuhteiden mukaan.

Juniorimäet

Veljenpojat K15
Iines K25
Aku K40

Lisäksi talvellä rakennetaan lumimäkinä K5 ja K2 mäet aloittelijoiden käyttöön.

Laajavuoren mäkihyppymäet

Asiasanat: