Hyppää pääsisältöön
Kuva
AaltoAlvarin allasosaston iso kuva. Kuva Jouni Kallio
Pääsisältö

Vesiliikuntakeskus AaltoAlvarissa on tekeillä kylpyläosaston peruskorjaus ja laajennus sekä näihin tiloihin liittyvä teknisten tilojen laajennus. Rakennustyöt ovat käynnistyneet kesällä 2021 ja ne jatkuvat vuoteen 2024 asti.

Peruskorjaus toteutetaan kahdessa vaiheessa siten, että AaltoAlvari pystytään pitämään avoinna koko peruskorjauksen ajan. Hankkeen ensimmäisen vaiheen on valmistunut elokuussa 2023. AaltoAlvarin peruskorjauksen toinen vaihe aloitetaan heti ensimmäisen vaiheen valmistuttua syyskuussa 2023. Koko peruskorjaushankkeen on tarkoitus valmistua vuoden 2024 loppuun mennessä. 

Peruskorjauksen alustava toteuttamisaikataulu

Rakentaminen toteutetaan vaiheittain siten, että vesiliikuntakeskus AaltoAlvari voidaan pitää avoinna kaikkien vaiheiden aikana ja siten, ettei erillisiä väistötiloja tarvita. Myös peruskorjattuja ja täysin uusia tiloja päästään avaamaan käyttäjille vaiheittain.

Alustava aikataulu on seuraava:

  • Suunnittelu: kesäkuusta 2020 alkaen, kesto noin 1 vuosi hankepäätöksestä.
  • Vaihe 1: heinäkuu 2021 – elokuu 2023. Peruskorjattavat Aaltosali, Aaltoallas sekä uusi 25 m muuntoallas ovat asiakaskäytössä syyskuussa 2023. Valmistunut.
  • Vaihe 2: syyskuu 2023 – joulukuu 2024. Peruskorjattavat kahluuallas, opetusallas* sekä koskiallas ovat asiakaskäytössä joulukuussa 2024. AaltoAlvarin peruskorjaus on täysin valmis joulukuussa 2024. Käynnissä.

Rakentamisen aikataulu tarkentuu toteutussuunnittelun aikana.

Elokuussa 2023 valmistuvan ensimmäisen vaiheen valmistuessa yleisön käyttöön avautuvat peruskorjattu aaltoallas ja aaltosali sekä täysin uusi poreallas ja 25 metrin muuntoallas, jossa on nostopohja.

Perukorjauksen 2. vaihe on käynnistynyt syyskuussa 2023. Toisen vaiheen käynnistymisen myötä opetusallas (lastenallas) on suljettu peruskorjauksen takia. Täysin uusi 25 metrin muuntoallas toimii opetusaltaana peruskorjauksen toisen vaiheen ajan.

Peruskorjauksen ja laajennusosan tavoitteena on kehittää kylpyläosaston palveluja sekä lisätä allastilaa

Kylpyläosaston nykyinen aaltoallas säilyy entisellä paikallaan. Aaltoaltaan liukumäki uusitaan ja sen sijoittumista muutetaan. Altaan aalto-toiminto säilyy ennallaan. Aaltoaltaaseen on suunnitteilla myös erillinen poreallas. Aaltoallas peruskorjataan rakennushankkeen 1. vaiheessa.

Koskiallas puretaan ja muotoilla uudestaan siten, että se soveltuu useaan eri toimintaan, kuten kuntoutukseen, erilaisiin ryhmäliikuntoihin sekä omatoimisesti liikkuville asiakkaille. Vesihierontapisteitä lisätään ja altaaseen tulee porepenkki. Koskiallas peruskorjataan rakennushankkeen 2. vaiheessa.

Nykyisen porealtaan tilalle tulee uusi, matala pienten lasten allas, jossa on lapsia kiinnostavia vesileikkipisteitä. Lastenaltaan viereen tulee uusi turvallinen liukumäki. Poreallas peruskorjataan rakennushankkeen 2. vaiheessa. 

Laajennusosaan on suunniteltu uusi neljäratainen ja 25 metriä pitkä muuntoallas, jossa on nostopohja. Allas soveltuu uimaopetuksen ja ryhmäliikunnan lisäksi vesiliikuntaseurojen toimintaan. Uusi 25 metrin muuntoallas rakennetaan rakennushankkeen 1. vaiheessa.

Toiminnalliset tavoitteet

AaltoAlvarin peruskorjauksen tavoitteena on tehdä Vesiliikuntakeskus AaltoAlvarista Suomen johtava vesiliikuntakeskus, jossa viihtyvät elämänkaaren jokaisessa vaiheessa olevat kuntalaiset, alueella vierailevat turistit sekä eri lajien harrastajat ja kilpaurheilijat. Tilat ja toiminta mitoitetaan 500 000 vuosittaisen kävijämäärän mukaiseksi.

Suunnittelussa huomioidaan seuraavia toiminnallisia tavoitteita:

  • Kuntalaisten terveyden edistäminen ja liikunnallisen elämäntavan tukeminen
  • Lapsiperheiden viihtyvyys ja uimaopetusolosuhteiden parantaminen
  • Ikääntyvien esteettömien palveluiden kehittäminen
  • Kansallisten kilpailuiden ja tapahtumien mahdollistaminen
  • Kylpyläpalvelujen tarjoaminen myös Hippoksen alueella vieraileville
  • Vesipinta-alan lisääminen ja altaiden monipuolisen käytön parantaminen

Vesiliikuntakeskus AaltoAlvari on merkittävä liikuntapaikka koko Keski-Suomen alueella. Vuonna 2019 AaltoAlvarissa oli yli 400 000 käyntikertaa ja huippukuukausina ylittyi 50 000 kävijää.

AaltoAlvarin ensimmäinen osa valmistui vuonna 1955. Tämän jälkeen rakennusta on laajennettu useamman kerran. Viimeisimpänä laajennusosana valmistui kylpyläosasto vuonna 1991. Tehdyistä laajennuksista ainoastaan vuonna 1974 valmistunut osa on peruskorjattu vuosina 2011–2012. Kaikki muut rakennuksen osat ovat pääosin peruskorjaustarpeessa.

Rakennus on Alvar Aallon suunnittelema ja sijaitsee rakennushistoriallisesti merkittävällä Seminaarinmäen suojellulla kampusalueella.

Raportti AaltoAlvarin kehitysehdotuksista 2019 

AaltoAlvarin osallisuusfoorumin muistio

Tutustu AaltoAlvarin osallisuusfoorumin työpajoissa esille nousseisiin kehitysehdotuksiin.

Katso video AaltoAlvarin peruskorjaussuunnitelmista

 

Tietoa hankkeen osallisuudesta

Osallisuus Jyväskylän kaupungissa

Osallistu ja vaikuta

Lisätietoja

Liikuntajohtaja
Anna-Leena Sahindal
p. 050 324 9314
anna-leena.sahindal[a]jyvaskyla.fi

Palveluesimies
Minni Ukonsaari
p.050 311 8282
minni.ukonsaari[a]jyvaskyla.fi

Asiasanat:  
liikunta
aaltoalvari