Katujen rakentaminen

Jyväskylässä katujen rakentamisesta ja peruskorjauksesta vastaa Jyväskylän kaupungin Liikenne- ja viheralueet -yksikkö. Yksikössä valmistellaan vuosittain rakennushankkeiden investointiohjelmat yhteistyössä kaupunkikonsernin muiden toimijoiden, Keski-Suomen ELY-keskuksen sekä muiden sidosryhmien kanssa. Investointiohjelmat hyväksyy kaupunkirakennelautakunta. Voimassa oleva kunnallistekniikan investointiohjelma, investointien aikataulutus ja kartta investointikohteista löytyvät Investoinnit-sivulta.

Kadulla tehtävässä työssä on usein kyse jostain muusta kuin varsinaisesta kadunrakennus- tai parannustyöstä. Katuja kaivetaan auki esimerkiksi putkien, kaapeleiden tai kaukolämpöjohtojen asentamisen ja korjaamisen vuoksi. Jokaiseen katualueella tehtävään työhön tarvitaan lupa. Lisätietoa löydät katutyölupa-sivulta.

Kadunrakennushankkeen urakoitsijana voi toimia kaupungin oma Altek Aluetekniikka Liikelaitos tai ulkoinen urakoitsija. Rakentajan nimi ja yhteystiedot on ohjeistettu asettamaan kohteessa näkyville. Jos rakennustöistä aiheutuu haittaa tai vahinkoa, niistä vastaa ensisijaisesti rakentaja. Työn tilaajana Jyväskylän kaupunki vastaa lopputuloksesta sekä hankkeen aikataulun mukaisesta etenemisestä. Yleensä katu rakennetaan vaiheittain siten, että viimeistelytyöt siirtyvät seuraaville vuosille.

Suurimmat katutyömaat

Alla olevaan listaukseen on koottu käynnissä olevat laajudeltaan tai liikennellisesti merkittävät työmaat. Linkkien takaa voit tutustua kunkin työmaan suunnitelmaan ja liikennejärjestelyihin.