Hyppää pääsisältöön
Kuva
Leipää, vihanneksia ja hedelmiä vaalealla taustalla

Keski-Suomen keskussairaala muuttaa Sairaala Novaan 

Keski-Suomen keskussairaalan toiminnot siirtyvät Sairaala Novaan 18.-19.1.2021. Valmistamme potilasruoan myös Sairaalan Novan asiakkaille uudessa Kukkumäen ruokapalvelukeskuksessa, joka sijaitsee Sairaala Novan läheisyydessä. Sairaala Novan pääaulassa asiakkaita palvelee ravintola Poukama ja kahvila Solina. 

Valmistamme potilas- ja henkilöstöruoan Keski-Suomen keskussairaalaan sekä Kyllön kaupunginsairaalaan ja Muuramen Hyvinvointikeskukseen. 

Vuodeosastopotilaille tarjotaan viisi ateriaa päivässä. Sairaalassa tarjottava ruoka suunnitellaan sairaalaruokasuosituksen mukaisesti. Perusruokavalio sopii useimmille potilaille sellaisenaan, kuten esimerkiksi diabeetikoille ja sydänpotilaille. Ravitsemuksellisesti täysipainoinen ruoka edistää hoidon onnistumista ja nopeuttaa toipumista. Riittävä syöminen ja juominen on tärkeää, vaikka ruoka ei aina sairaana ollessa maistuisikaan.

Aamupala: leipää, levitettä, juustoa tai lihaleikkelettä, vihanneksia, puuroa, maitovalmisteita, tuoremehua, kahvia tai teetä

Lounas: vaihdellen erilaisia pääruokia, salaattia ja salaatinkastiketta, leipää ja levitettä, ruokajuomaa

Välipala: aikuisille kahvi tai tee ja leivonnainen
lapsille vaihdellen erilaisia viljavalmisteita, hedelmiä, kasviksia, maitovalmisteita

Päivällinen: vaihdellen erilaisia keittoja ja laatikkoruokia, leipää ja levitettä, ruokajuomaa, jälkiruoka

Iltapala: leipää, levitettä, juustoa tai lihaleikkelettä, viiliä tai jogurttia, vihanneksia tai hedelmää, teetä

Jos noudatatte sairaalassa ollessanne jotain erityisruokavaliota, aterioiden koostumus saattaa poiketa tavanomaisesta.

Tulohaastattelu

Tulohaastattelun yhteydessä selvitetään ruokavalio. Ruokailuun liittyvistä asioista, kuten mahdollisista erityisruokavalioista, ruoka-aineallergioista tai muista ruokailun toteuttamiseen liittyvistä asioista on hyvä kertoa tulohaastattelun yhteydessä hoitohenkilöstölle. Osaston henkilökunta tilaa ruoan sairaalan ruokapalvelukeskuksesta tulohaastattelun tietojen perusteella. Tarvittaessa ruokatilausta voidaan muuttaa.

Jos ruokahalunne on huono

Kertokaa osastonne henkilökunnalle, jos ruokahalunne on toistuvasti huono ja ruoka ei maistu. Riittävän ravinnonsaannin turvaamiseksi Teille voidaan tarjota ylimääräisiä välipaloja, toiveruokia tai täydennysravintovalmisteita.

Vieraiden ruokailu ja kahvilapalvelut Keski-Suomen keskussairaalassa

Vierailijat voivat ruokailla Kylän Kattauksen ravintoloissa. Kahvila- ja ravintolapalveluja tarjoavat Kahvila-ravintola Caterina, Keskussairaalan Kahvila Paussi ja Sädesairaalan Kahvila Paussi. Sairaala Novassa asiakkaita palvelee ravintola Poukama ja kahvila Solina. Lisätietoa kahvila- ja ravintolapalvelut-sivulta.

 

Asiasanat: