Hyppää pääsisältöön
Kuva
Harjun portaat kesällä. Kuva Merja Huovelin
Sisältö

Jyväskylän kaupungin kulttuuripalkinto jaetaan vuosittain kulttuuri- ja liikuntalautakunnan toimesta, mutta myös kaupunkilaiset voivat antaa ehdotuksia palkinnon saajasta. Ehdotukset annetaan verkkolomakkeella, joka on auki vuosittain syyskuussa. 

Kulttuuripalkinnon kriteerit:

  • Saajan kotipaikan on oltava Jyväskylä
  • Palkinnon voi saada vain kerran
  • Jyväskylän kaupungin toimijat ja työntekijät on rajattu palkittavien ulkopuolelle

Palkittava voi olla yksityinen henkilö, taiteilija, taide- tai kulttuurielämän toimija, yhdistys tai yhteisö, joka on toiminnallaan tehnyt jyväskyläläistä kulttuuria tunnetuksi koko maassa. Palkinnon saaja voi olla tunnustettu yksittäisessä taiteenlajissa tai tunnettu ja arvostettu useammalla taiteen saralla.

Alakulttuuritalo Kramsulle vuoden 2025 kulttuuripalkinto

Jyväskylän kaupungin kulttuuripalkinto 2025 myönnettiin Yläkulttuuri ry:n ylläpitämälle Alakulttuuritalo Kramsulle. Palkinnosta päätti kulttuuri- ja liikuntalautakunta. Palkinto on suuruudeltaan 5 000 euroa.

Kramsu avautui syyskuussa 2023 ja talosta on lyhyessä ajassa muodostunut vakiintunut matalan kynnyksen periaatteella toimiva kulttuuri- ja kansalaistila. Kramsulla toimii ja esiintyy laaja kirjo taiteilijoita, artisteja ja bändejä. Tapahtumat vaihtelevat punkista elektroniseen musiikkiin ja akustisiin esityksiin. Tiloja voi vuokrata sekä yleis- että yksityiskäyttöön, kuten tapahtumien ja yksityistilaisuuksien järjestämiseen.

Alakulttuuritalo Kramsun toimintaa ylläpitää vuonna 2020 perustettu Yläkulttuuri ry. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää matalan kynnyksen kansalais- ja kulttuuritoimintaa Jyväskylässä sekä kannustaa ihmisiä toimijuuteen ja yhteisöllisyyteen.

Kiitokset kulttuurityöstä -tunnustus Kulissille

Kiitokset kulttuurityöstä -tunnustuksen kulttuuri- ja liikuntalautakunta myönsi Jyväskylän Teatteriyhdistys Kulissi ry:lle. Kulissi on tuottanut jo yli 40 vuotta elämyksiä niin lapsille, nuorille kuin aikuisille. Yhdistyksen harjoittama kunnianhimoinen taiteellinen linja on tarjonnut haasteita eri ikäryhmille pienimmistä teatterinharrastajista kokeneempiin aikuisiin. Laajavuoren kesäteatterissa nähdyt esitykset, kuten Heathers (2024) ja Tytöt 1918 (2025), on huomioitu niin paikallisessa kuin valtakunnallisessakin teatterikentässä. Kiitokset kulttuurityöstä -tunnustuksen arvo on 500 €. 

Haitari

Aikaisemmin palkitut

Lisätietoja

Seija Laitinen-Kuisma
johtaja, kulttuuri-, opisto- ja kirjastopalvelut
p. 050 563 1821
seija.laitinen-kuisma(at)jyvaskyla.fi

Asiasanat:  
kulttuuripalkinto
asukaskysely
asiakaskysely