Hyppää pääsisältöön
Kuva
Paperilennokki. Kuva Marja-Sisko Kataikko
Pääsisältö

Työelämävalmennus tarjoaa tukea nuorten työllistymisessä. Valmennus on tarkoitettu jo valmistuneille tai valmistumassa oleville nuorille, jotka tarvitsevat apua työpaikan hankintaan ja/tai työn aloitukseen.

Työelämävalmennus toiminta koostuu yksilöohjauksesta sekä nuorten työpaikoilla tekemästä työstä. Työpaikat ovat hankkeen yhteistyöyrityksiä ja -organisaatioita. Nuoret opastetaan tarvittaessa ”kädestä pitäen” työtehtäviin, niin että ohjaaja on mukana työpaikalla. Mahdolliset pulmat ja työllistymisen esteet kartoitetaan ja niihin tarjotaan tukea.

Toiminnassa vahvistetaan nuorten valmiuksia lähteä työpaikalle tekemään työtä ammattilaisena. Tavoitteena on nuorten työllistäminen yrityksiin valmennusjakson kautta. Valmennukseen osallistumisen aika on yksilöllinen, keskimäärin kolme kuukautta.

Kasvun maisema -hankkeen Työelämävalmennus vakinaistettiin hankkeen päättyessä, 1.5.2020 alkaen, ja se jatkaa toimintaansa Ohjaamo Jyväskylän yhteydessä, osoitteessa Gummeruksenkatu 6, 40100 Jyväskylä.

Yhteystiedot

Anne Liukkonen, p. 050 356 9480
anne.liukkonen(at)jyvaskyla.fi

Heidi-Johanna Rannos, p. 040 341 4391
heidi-johanna.rannos(at)gradia.fi

Osoite: Ohjaamo Jyväskylä, Gummeruksenkatu 6, 40100 Jyväskylä

Asiasanat:  
työelämä
valmennus