Terveysperusteiset poissaolot 2/2019

Kuluvan vuoden elokuun loppuun mennessä koko kaupungin henkilöstön sairaus- ja tapaturmapoissaolot ovat hieman nousseet edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta ollen 18,5 päivää yhtä henkilötyövuotta kohden (18,1 pv/htv vuonna 2018). Tarkasteltaessa vakituista henkilöstöä henkilöinä, ei henkilötyövuosina, sairauspoissaolopäiviä oli saman verran kuin edellisen vuoden vastaavana aikana, eli 11 päivää yhtä henkilöä kohti. Talousarvioon 2019 on kirjattu, että henkilöstön sairauspoissaolojen määrä laskee vuoden 2017 tasosta. Vuosi 2017 on otettu vertailutasoksi, koska sen tiedot ovat olleet käytettävissä talousarviota 2019 tehtäessä. Tavoiteltu sairauspoissaolojen väheneminen ei näytä toteutuvan tehdyistä toimenpiteistä huolimatta, sillä vuoden 2017 toisen vuosikolmanneksen sairauspoissaolopäivät suhteessa henkilötyövuosiin on ollut 18,1 päivää ja sairauspoissaolopäivät yhtä vakituista henkilöä kohden 10,9 päivää. 

Sairauspäivien kokonaismäärässä kasvua on tapahtunut noin 3 950 päivää ja sairaus- ja tapaturmapoissaolojen ajalta henkilöstölle maksetut palkkakustannukset ovat nousseet noin 0,5 miljoonaa euroa (11,6 %) edellisvuodesta. Sairauspäivien lukumäärän ja niiden ajalta maksettujen palkkakustannusten nousu on seurausta kaupungin henkilömäärän kasvusta. 
 

Sairaus- ja tapaturmapoissaolot   
     
 08/201808/2019MuutosMuutos -%
kalenteripäivät85 83089 7813 9514,6 %
pv/htv18,118,50,42,0 %
pv/vakituinen hlö11,011,00,0-0,2 %
poissaolon ajalta maksetut palkkamenot (1 000 eur)4 3964 90651011,6 %

 

Tarkasteltaessa henkilöstömäärältään isoimpia toimialoja, perusturvassa sairauspoissaolot ovat lisääntyneet ja kasvun ja oppimisen palveluissa pienentyneet. Perusturvassa sairauspoissaolojen kasvu kohdentuu sosiaalipalveluihin sekä avoterveydenhuoltoon.