Tytäryhteisöt 1/2019

Kuntalaissa on määritelty valtuuston kuntakonsernin johtamiseen liittyvät tehtävät. Sen mukaan valtuusto päättää kuntakonsernin toiminnan ja talouden keskeisistä tavoitteista sekä omistajaohjauksen periaatteista ja konserniohjeesta.

Konsernin toimintaa ohjaavat Jyväskylän omistajaohjauksen periaatteet ja konserniohje (KV 27.11.2017 § 138) sekä sekä omistajaohjauksen toimivallan käyttäminen -ohje (KH 18.3.2019 § 52). Vuoden 2019 talousarviossa asetetaan valtuustoon nähden sitovat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet kaupungin tärkeimmille tytäryhteisöille. Tytäryhteisö on velvollinen raportoimaan tavoitteiden toteutumisesta vuoden 2019 kolmannesvuosiraporttien yhteydessä sekä tilinpäätöstä laadittaessa. Tarkastuslautakunta sekä kaupungin tilintarkastaja arvioivat tavoitteiden toteutumista kuntalain edellyttämällä tavalla.

Tytäryhteisöjen valtuustoon nähden sitovat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet vuoden 2019 talousarviossa ovat:

Kaikkien tytäryhteisöjen tavoitteena on taloudellisesti kannattava toiminta pitkällä aikavälillä. Yhteisön yksittäisen vuoden tulos voi olla tällöin tappiollinen, mutta yhteisöllä tulee olla kertyneitä voittovaroja.

1) Jyväskylän Energia

Yhtiön tulee hinnoitella kaukolämmöstä perittävät maksut siten, että ne eivät merkittävästi poikkea kymmenen suurimman kaupungin taksojen keskiarvosta. Yhtiön toimintaa tulee kehittää ja tehdä investointeja siten, että yhtiön toimittamien vesi- ja energiapalveluiden toimitusvarmuus on valtakunnallista keskitasoa tai parempi. Yhtiö tukee aktiivisesti kaupunkikehitysalustoja kehittämällä uusia energian ja vedenhallinnan liiketoimintamalleja sekä osallistumalla liiketoimintaekosysteemien rakentamiseen.

Käytettävissä ovat Energiateollisuuden tilasto 1.1.2019 ja Kiinteistöliiton vertailu vuodelta 2018. Energiateollisuuden vertailussa olemme suurimpien kaupunkien halvimmasta päästä, jos katsotaan samaa 10 kaupunkia kuin kiinteistöliitonkin vertailussa. Kiinteistöliiton vertailussa puolestaan olemme 10 suurimman kaupungin osalta keskiarvoa kalliimpia. KL-tariffit ovat yhtiöillä sen verran muuttuneet, että vertailu yhtiöiden kesken on vaikeutunut. Olemme lähellä tavoitetasoa suurimpien kymmenen kaupungin keskiarvosta.

Vesi- ja energiapalveluiden toimintavarmuus on valtakunnallista keskiarvoa parempia muutamaa yksittäistä mittaria lukuun ottamatta. Investointitasomme riittää pitämään tilanteemme hyvällä tasolla, mutta pidemmällä aikavälillä on painetta lisätä investointien määrää

Yhtiö tukee aktiivisesti kaupunkikehitysalustoja kehittämällä uusia energian ja vedenhallinnan liiketoimintamalleja sekä osallistumalla liiketoimintaekosysteemien rakentamiseen.



2) Jyväskylän Ammattikorkeakoulu Oy

Yhtiön tulee edelleen säilyttää asemansa Suomen parhaiden ammattikorkeakoulujen joukossa suhteellisen vetovoiman, kansainvälisyyden, asiakastyytyväisyyden, opetuksen laadun ja T&K&I -toiminnan volyymin osalta. JAMK vahvistaa osaltaan Jyväskylän elinvoimaa edistäen yritysten ja oppilaitosten välistä yhteistyötä, yhtenä painopisteenä opiskelijoiden harjoittelun lisääminen yrityksissä. 

JAMKin ja yliopiston yhteistyötä tiivistetään toiminnallisena tavoitteena vahvan korkeakoulukonsortion rakentaminen Jyväskylään. JAMK on aktiivinen ja keskeinen liikunnan, terveyden ja hyvinvoinnin ekosysteemin osa Hippoksella.

Tavoitteiden toteutumista mitataan seuraavin tunnusluvuin:

  • Korkeakoulujen yhteishaussa keväällä 2019 JAMKin vetovoima (1.sijaiset hakijat/aloituspaikat) tavoiteluku 4.5 ja sijoittuminen kolmen parhaan ammattikorkeakoulun joukkoon. 
  • JAMKin opiskelijoiden käynnistämät uudet yritykset Jyväskylän seudulla, tavoiteluku vähintään 25 yritystä.
  • Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän valtionrahoituksen ulkopuolisen rahoituksen osuus on vähintään 20% JAMKin kokonaisrahoituksesta uudistetun strategian tavoitteiden mukaisesti.
  • JAMKilla on käynnissä vähintään kaksi kehityshanketta Hippoksen alueen innovaatioekosysteemissä.

Kokonaisvetovoimamme (kaikkien hakujen ensisijaiset hakijat/aloituspaikka) kevään yhteishaussa oli 3.7 ja ammattikorkeakoulujen joukossa olemme sijalla 3. Uusia yrityksiä on perustettu tammi-huhtikuussa neljä kappaletta. Ulkopuolisen rahoituksen osuus alkuvuonna oli 23%.

JAMKilla on käynnissä seuraavat kolme kehityshanketta Hippoksen alueen innovaatioekosysteemissä: 

1. Keski-Suomen hyvinvoinnin osaamiskeskittymä - KeHO on monialainen osaamis- ja yrityskeskittymä, jossa hyvinvointia edistetään yhdessä kokonaisvaltaisesti koulutuksen, tutkimusten, innovaatioiden, terveyden edistämisen, kuntoutuksen, liikunnan ja urheilun sekä sosiaalisen hyvinvoinnin kautta. KeHOn tavoitteena on tehdä keskisuomalainen osaaminen näkyväksi ja luoda uutta, kansainvälistä liiketoimintaa. 

2. Monialaisen kuntoutuksen TKI-toiminnan vahvistaminen alustaekosysteemissä.
Hankkeen tavoitteena on kehittää monialaisen kuntoutuksen TKI-toimintaa, erityisesti keskittyen soveltavan tutkimuksen edistämiseen. Hankkeessa kehitetään alustaekosysteemiä, jota hyödyntäen laaditaan monialaisen kuntoutuksen soveltavan tutkimuksen tiekartta. Tiekartta tulee kuvastamaan sekä tutkimussuuntia että niitä toimia ja toimenpiteitä, joita tarvitaan soveltavan tutkimuksen vaikuttavuuden lisäämiseksi sekä tutkimustulosten muuntamiseksi uudeksi liiketoiminnaksi ja innovaatioiksi ekosysteemissä. Lisäksi keskitytään tutkimusosaamisen kasvattamiseen, joka luo pohjaa pitkäjänteiselle tutkimusprofiilin nostamiselle JAMKissa. Hanke vahvistaa alueellista yhteistyötä kuntoutusalalla.

3. Sustainable Digi & Game Ecosystem -hankkeessa luodaan Keski-Suomeen sijoittuva peli- ja digialan toimijoita yhdistävä ja yhteen kokoava ekosysteemi (kiihdyttämö). Ekosysteemin toiminnan kautta syntyy monialainen toimijaverkosto, jonka keskinäinen yhteistyö rikastuttaa toimijoiden osaamista, luo edellytyksiä yrittäjyydelle sekä uusille liiketoimintamahdollisuuksille. 


 

3) Jyväskylän Vuokra-asunnot Oy

Yhtiön tulee huolehtia omaisuuden arvon säilymisestä riittävällä kunnossapito- ja ylläpitävän kunnossapidon toiminnoilla. Yhtiön tulee rahoittaa asuntokannan korjaustoimenpiteet ilman kaupungin lisäpanostusta kuitenkin siten, että vuokrataso pysyy kohtuullisena.  

Yhtiö osallistuu myös uusien asumisenratkaisujen ja -mallien kehittämiseen yhdessä kaupungin ja yksityisten toimijoiden kanssa.

Yhtiön toiminta on ollut tasaista. Omaisuuden arvon säilymisestä on huolehdittu riittävällä kunnossapidolla vuokratason kohtuullisuus säilyttäen. 

Yhtiö on aktiivisesti osallistunut keskusteluun uusien asumisenratkaisujen ja –mallien kehittämisestä yhdessä kaupungin ja yksityisten toimijoiden kanssa.


 

4) Mustankorkea Oy

Yhtiön tulee hoitaa sille siirretyt jätehuollon palvelutehtävät taloudellisesti ja tehostaa Jyväskylän seudun jätehuoltoa aiempaan toimintamalliin verrattuna. Yhtiön tulee kerätä jätemaksulla kohtuullinen tuotto pääomalle. Biokaasulaitos tulee saada valmiiksi ja toimimaan sen jälkeen taloudellisesti kannattavasti. Yhtiön on turvattava jätekeskuksen kapasiteetin hyödyntäminen huomioiden hankin-ta- ja jätelain aiheuttamat rajoitukset kuntayhtiön toiminnalle.

Yhtiön perustoiminnot ovat sujuneet kohtuullisen hyvin. Viranomaispäätöksistä tehdyt valitukset kuitenkin hidastavat jätehuollon kokonaisuuden haltuunottoa. Liikevaihto on ollut hieman budjetoitua suurempi ja tulos on suunnilleen budjetoidun mukainen. Yhtiön kassatilannetta on rasittanut biokaasulaitoksen vaatimat arvioitua suuremmat korjausinvestoinnit. Laitoksen korjausrakentaminen on kuitenkin aikataulussa. Yrityksille tarjottavia jätehuoltopalveluja suunnitellaan parhaillaan järjestettäväksi uudella tavalla.


 

5) Jykia Oy

Yhtiön tulee olla ketterä ja joustava kiinteistökehitysyhtiö, joka kehittää elinkeinopoliittisesti tärkeitä hankkeita joko itse tai yhdessä yksityisten toimijoiden ja omistajien elinkeinoyksiköiden kanssa. Hankkeille laaditaan exit-suunnitelma jo hankkeen kehittämisvaiheessa. Yhtiön tulee käynnistää vähintään kaksi uuden toimintamallin mukaista kumppanuushanketta vuoden 2019 aikana.

Yhtiön tuloksen ennakoidaan olevan jonkin verran budjetoitua parempi vuonna 2019. Ajoneuvokeskus Silvastin rakennustyöt on käynnistetty Seppälänkankaalle maaliskuussa. Hankkeen exit on sovittu. RISE Kampukselle myönnettiin rakennuslupa helmikuussa ja kohteen rakennustyöt käynnistettiin huhtikuussa. Hankkeen exit on sovittu. 


 

6) Jyväs-Parkki Oy

Yhtiön tulee hoitaa investointimenonsa ilman kaupungin lisäpanostusta. Pidemmän aikavälin tavoitteena on tuotto omistajan sijoittamalle pääomapanokselle. Yhtiön tulee osallistua aktiivisesti kaupungin kehittämishankkeisiin.

Laiteinvestoinnit ja P-Paraatin suunnittelukustannukset yhtiö rahoittaa kassavaroillaan. Tilinpäätösennuste 2019 näyttää voittoa 1,4 miljoonaa euroa. Yhtiö maksaa vuoden 2019 aikana osinkoa Jyväskylän kaupungille 150 000 euroa.


 

7) Education Facilities Oy

Yhtiön tulee huolehtia omaisuuden arvon säilymisestä riittävällä kunnossapito- ja peruskorjaustoiminnalla. Yhtiön tulee rahoittaa kiinteistökannan peruskorjaukset ilman kaupungin lisäpanostusta kuitenkin siten, että vuokrataso pysyy kohtuullisena. 

Yhtiön tulee periä vuokrattavista toimitiloistaan elinkaarivastuuvuokraa. Vuokran tulee sisältää oman pääoman korko.

Yhtiö on toiminut sille asetetun tavoitteen mukaisesti, eikä uusia merkittäviä riskejä ole tunnistettu tai niitä realisoitunut.

Yhtiö on tehnyt investointipäätöksen Musiikkikampuksen toteuttamisesta Gradian, Ammattikorkeakoulun ja Yliopiston yhteenliittymälle. Hanke käynnistyy kesäkuussa 2019 ja valmistuu vuoden 2020 lopussa. Mankolan yhtenäiskoulun laajennushanke etenee tavoitteiden mukaisella tavalla. Riston-maan ateriakeskuksen muutostyöhanke on suunnitteluvaiheessa.


 

8) Jyväskylän Seudun Puhdistamo Oy

Yhtiön tulee huolehtia, että jäteveden käsittelyn yksikkökustannukset ovat kohtuullisella tasolla vertailukaupunkien joukossa. Yhtiö käsittelee puhdistamoille johdetut jätevedet voimassa olevien ympäristölupaehtojen mukaisesti. 

Jäteveden käsittelyn yksikkökustannukset ovat edelleen varsin kohtuullisella tasolla verrattuna vastaavan kokoluokan kaupunkeihin. Kuluvana vuonna yksikkökustannukset tulevat edelleen nousemaan, mutta tulevat siitä huolimatta säilymään kilpailukykyisellä tasolla. Yhtiön alkuvuosi on sujunut niin käyttötalouden kuin myös investointien suhteen suunnitellulla tavalla. 

Nenäinniemen puhdistamo ei vielä pystynyt noudattamaan tammi-helmikuun aikana ympäristöluvan lupaehtoja fosforin ja kiintoaineen osalta. Muiden parametrien osalta lupaehdot täyttyivät. Maalis- huhtikuun aikana täytettiin lupaehdot kaikkien parametrien osalta. 



9) Jyväskylän Paviljonkisäätiö sr

Paviljonkisäätiön tavoitteena on edistää Jyväskylän seudun taloudellista kehitystä parantamalla Paviljongin messu-, kongressi- ja kulttuuritoimijoiden toimintaedellytyksiä ylläpitämällä ja kehittämällä Paviljongin kiinteistöä.

Paviljonkisäätiön alkuvuoden tulokseen vaikutti negatiivisesti lumisen talven johdosta tehdyt kattolumien poistot, mutta koko vuoden tuloksen ennakoidaan kuitenkin olevan budjetin mukainen. Kesällä 2019 Paviljongin A-osan jäähdytysjärjestelmään tehdään saneeraus, sen kustannus on noin 150 000 euroa.


 

10) Jyväskylän Jäähalli Oy

Yhtiön tulee toimia kannattavasti ilman kaupungin lisäpanostusta. Yhtiö pyrkii nollatulokseen ja perii osakkailtaan vastiketta hoito- ja rahoituskuluja vastaavan määrän.

Yhtiön alkuvuosi on mennyt budjetoidun mukaisesti ja yhtiön taloudellinen tilanne on vakaa. Tiedossa ei ole korjauksia tai investointitarpeita, joiden vuoksi talousarvion mukaisia hoito- tai rahoitusvastikkeita olisi muutettava.

 

10 keskeisimmän tytäryhteisön tulostaulu TPE 2019       
          
Yhteisön nimiOmistus-Liike-Liikev.TulosLaina-Lainojen Henki-Avustus/Voitto-
1 000 euroaosuusvaihtomuutos kantamuutoslöstötuloutusvarat
Jyväskylän Energia Oy (kons)100,0 %169 617-47 1493 922358 387-10 00026012 86519 679
Jyv Ammattikorkeakoulu Oy (kons)90,0 %59 3007410000640027 565
Jyväskylän Vuokra-asunnot Oy (kons)100,0 %50 0131 0680200 366-3 680340-33
Mustankorkea Oy80,0 %17 8984791 8644 363-379368008 180
Jykia Oy (kons)84,9 %5 803-4453237 6494 86861 0003 332
Jyväs-Parkki Oy (kons)100,0 %10 256-3031 46826 350-2 334131504 764
Education Facilities Oy (kons)100,0 %9 347-1 0241 35976 2894 058104 955
Jyväskylän Seudun Puhdistamo Oy87,0 %7 9322 832028 811-1 072160-1
Jyväskylän Paviljonkisäätiö100,0 %1 05114015 987-6960-7008
Jyväskylän Jäähalli Oy72,7 %7433804 500-3100-230
YHTEENSÄ 331 960-44 0159 245752 702-9 2661 00614 11568 483
Omistusosuus = Kaupungin suora ja välillinen omistusosuus 31.12.2018     
Tulos = Konsernin tilikauden tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja      
Voittovarat = Emoyhtiön osingonjakokelpoinen vapaa oma pääoma