Perusturva, toiminnalliset tavoitteet 1/2019

1. Toimialan palvelutuotannossa parannetaan peruspalveluiden saatavuutta ja oikea-aikaisuutta

Sosiaalihuoltolain mukaisilla palveluilla ehkäistään lastensuojelun avohuollon uusia asiakkuuksia

Tavoite toteutui. Uusia asiakkuuksia alkoi 175, määrä laski 8 lapsella (2018:183). Myös lastensuojelun avohuollon kokonaisasiakasmäärä 1193 laski hieman edellisvuoteen verrattuna (2018: 1210).  

Avosairaanhoidon T3-aika (laskennallisesti kolmas vapaa kiireetön vastaanottoaika) sairaanhoitajalle on seitsemän (7) päivää ja lääkärille 21 päivää.

Tavoite ei toteutunut. Vuosikolmanneksen päättyessä T3-aika sairaanhoitajan vastaanotolle oli omassa toiminnassa 11 päivää ja lääkärin vastaanotolle 35 päivää. 

Lisätään sähköisten asiointipalveluiden tarjontaa 

Tavoite toteutui.

Neuvoloiden keskitetyssä puhelinpalvelussa otettiin käyttöön chat. Perheneuvolassa otettiin käyttöön sähköinen ajanvaraus ja videovälitteinen konsultaatio- ja kuntoutuspalvelu.  Fysioterapiassa käyttöönotettiin Omaolo –oirearvio alaselkäoireisten osalta. Alkuun toiminta käynnistyi Kyllön terveysasemalla ja tavoitteena laajentua vuoden aikana muualle Jyten alueelle. Omaolo –oirearviot tulevat myöhemmin olkapää- ja polvioireisille. Avosairaanhoidossa sähköinen hoidontarpeen arviointi OmaOlo otettiin käyttöön ja oirearviointeja voi tehdä tällä hetkellä 8 eri oireesta; alaselkä, hengitystie- ja virtsatietulehdus, polvi, olkapää, närästys, yskä, korva- ja kurkkukipu. Jytessä palvelua on tuottamassa jo yhteensä yli 200 ammattilaista. Kuokkalan terveysasemalla avosairaanhoidon vastaanotolla aloitettiin videovastaanottotoiminta maaliskuussa.

Aikuissosiaalityön sosiaaliasemalla otettiin käyttöön sähköinen ajanvaraus. Lastensuojelun alkuarvioinnissa otettiin käyttöön asiakas-chat sekä mobiilipohjaisia asiakastyön välineitä työskentelyn tehostamiseksi. Vammaispalveluissa otettiin käyttöön Hyvis-järjestelmän sähköinen yhteydenottolomake, joka mahdollistaa asiakkaiden ja työntekijöiden tietosuojatun ja -turvallisen tietojen vaihdon. Vammaispalveluissa otettiin käyttöön myös sähköinen Omaolo-verkkopalvelu, jossa asiakas voi tehdä palveluarvion vammaispalvelulain mukaisesta henkilökohtaisesta avusta ja kuljetuspalveluista. 

Vanhuspalveluiden OIVA-keskuksessa on käytössä asiakas-chat sekä omaishoitajien osalta Omaolo-palvelut.

Laajennetaan palveluaikoja

Tavoite toteutui.

Sampoharjun ja Kyllön neuvoloissa on kokeiltu iltavastaanottoaikoja pääosin äitiysneuvola-asiakkaille ja alle vuoden ikäisille lapsille. Nuorisovastaanoton avoin vastaanotto toteutui maanantaisin klo 12-17 ja chat ma 12-17 ja ti-pe 8-9. Lisäksi palveluissa toteutettiin yksilöllisesti sovittuja, tarpeenmukaisia iltavastanottokäyntejä. Fysioterapiassa siirryttiin yhden puhelinnumeron käyttöön Hankasalmea lukuun ottamatta ja samalla puhelinpalveluaikaa laajennettiin.



2. Potilaat siirtyvät sujuvasti jatkohoitoon erikoissairaanhoidosta terveyskeskussairaaloihin ja edelleen terveyskeskussairaaloista kotiin tai jatkohoitopaikkaan.    

Hoitoketjujen kehittäminen erikoissairaanhoidon ja vanhuspalveluiden kanssa. Tavoitteena, että kitkalaskutusta ei ole, palveluasumiseen ja pitkäaikaishoitoon jonottavien potilaiden määrä keskimäärin <5.

Tavoite ei toteutunut. Kitkalaskutusta tuli tammi-maaliskuun aikana 146 hoitopäivältä. Huhtikuussa kitkalaskutusta ei tullut. Osastoilta jatkohoitoon jonotti alkuvuoden aikana keskimäärin 16 potilasta. Alkuvuonna oli osastoilla haasteellinen lääkäritilanne, minkä vuoksi osastojen ylipaikkoja ei voitu käyttää helmi-maaliskuussa, mikä myös vaikutti osaltaan kitkapäivien kertymiseen. 


 

3. Parannamme 13-29 -vuotiaiden nuorten päihde- ja mielenterveyspalveluiden saatavuutta. Tavoitteena on:

Päihteiden vuoksi huostaanotettujen 13-17 –vuotiaiden määrä vähenee vähintään 10 %. 

Tavoite toteutui. Päihteiden vuoksi huostaanotettiin 3 nuorta, vastaava luku vuonna 2018 oli 4. Määrä väheni 25 %. Tilanne saattaa muuttua vuoden aikana, koska hallinto-oikeuskäsittelyssä on tahdonvastaisia huostaanottoja. 

Ehkäistään vähintään 10 nuoren lyhytkestoinen laitossijoitus vuoden aikana.  

Tavoite ei toteutunut määrällisesti vielä ensimmäisen vuosikolmanneksen aikana. Uusia lyhytkestoisia 13-17 -vuotiaiden laitossijoituksia tehtiin 13 nuorelle. Vuonna 2018 vastaava lukumäärä oli 10 nuorta. 

Nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluiden saatavuus parantui. Nuorisovastaanoton asiakasmäärä kasvoi 52 % (1-4/2019 550). Nuorisovastaanottoon on siirtynyt lastensuojelusta yhteensä 25 asiakasta perheineen, joista selkeästi avopäihdehoidon asiakkaita on 17. Lisäksi 27 asiakkaan kanssa on tehty yhteinen palvelutarpeen arviointi lastensuojelun kanssa. Nuorisopsykiatrialta on ohjattu yhteistyössä 20 asiakasta perheineen Nuorisovastaanottoon. Näiden kaikkien asiakkaiden kohdalla voidaan arvioida, että on pystytty oikea-aikaisella päihde- ja mielenterveyspalvelulla tukemaan nuorta ja perhettä sekä ehkäisemään lastensuojelun tai erikoissairaanhoidon asiakkuus tai lyhentämään asiakkuuden kestoa sekä osaltaan vaikuttamaan lastensuojelun lyhytaikaisista sijoituksista aiheutuviin kustannuksiin. Nuorten kaikista lyhytaikaisista sijoituksista (mukaan lukien päihde- ja mielenterveyssyistä) aiheutuneet lastensuojelun kustannukset olivat alkuvuonna pienemmät edelliseen vuoteen verrattuna. Nuorten lyhytaikaisen laitoshoidon kustannukset olivat 248 000 euroa (2018: 575 000 euroa) ja lyhytaikaisen sijoituksen kustannukset ammatillisissa perhekodeissa 60 000 euroa (2018: 112 000 euroa). 

Ehkäistään nuorisopsykiatrian lähetemäärän kasvua. Lisäksi kahdeksan nuoren hoidon siirtyminen perustasolle.

Tavoite toteutui osittain. Nuorisopsykiatrian lähetteiden määrä kasvoi 14,4 % (103:1-3/2019). Aikuispsykiatrian (yli 18v.) lähetteiden määrä väheni 2,6 % (1 068:1-3/2019) ja lastenpsykiatrian lähetteiden määrä väheni 20 % (36:1-3/2019). Nuorisovastaanoton palvelu kohdistuu 13-22 –vuotiaille. Luvut ovat