Altek Aluetekniikka -liikelaitos 1/2019

Toiminnan kolmannesvuosikatsaus

Kadunrakentaminen

Alkuvuoden työkanta on ollut kohtuullinen ja isoimpina hankkeina ovat Itäinen Palokärki ja Keljonkankaan yhtenäiskoulun liikennejärjestelyt. Kyseisten hankkeiden työt kestävät vuoden 2020 syksyyn asti. 

Maastomittaus

Huhtikuussa työllisti eniten Altekin rakentamispalvelut. Liikenne- ja viheralueiden hankkeet ovat olleet pieniä kartoitustöitä. Ensimmäinen vuosikolmannes on ollut työmäärältään vähäinen edellisvuoden tapaan. Altekin omien hankkeiden toteutus koneohjauksella on vähentänyt työmaamittausta, mutta lisännyt koneohjaukseen ja mallinnukseen liittyvää työtä. Ulkopuolisia hankkeita on ollut vähän.

Maa- ja kiviaines

Kauden aikana maa- ja kiviaineksessa murskeita kuormattiin 6 336 t ja ylijäämämaita otettiin vastaan Kivilammen maankaatopaikalle noin 24 000 itdm3. Toiminta maa-ainespaikoilla on ollut talvikaudelle tavanomaista. Kuormauksia on ollut Soidenmäessä jatkuvasti ja Palokankaan maa-ainespaikalla aina tarvittaessa. Ulkopuoliset toimijat ovat toimittaneet ylijäämämaita Kivilammelle ja omien rakennuskohteiden ylijäämämaita on toimitettu Mustalammelle.

Kunnossapitopalvelut

Talvikunnossapitotyöt ovat työllistäneet alkuvuodesta runsaasti kalustoa sekä henkilöstöä. Runsaat lumisateet ovat olleet työläitä, joista viimeinen huhtikuun puolivälissä. Talvikunnossapitotyöt ovat aiheuttaneet paljon reunakivivaurioita, joiden korjaukset kestävät pitkälle kevääseen. Raskasta kalustoa on työllistänyt myös rakennustyömaat maaliskuusta alkaen. Kalustohankintoja on valmisteltu yhdessä hankintayksikön kanssa ja ne etenevät vaiheittain kohti tarjouskierrosta. Liikennevalot ja -merkit -työryhmillä alkuvuosi on sujunut pääasiassa sopimustöiden parissa. Jonkin verran on tehty myös lisätöitä. Alkukeväästä on alkanut jo osa varsinaisista sesonkitöistä käynnistyä. Ensimmäiset kesätyöntekijät ovat aloittaneet työnsä huhtikuussa.

Toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen

1. Rakentamisen työohjelman toteuttaminen täysimääräisenä.

Työohjelma on toteutunut muuten suunnitellusti, mutta Paperitehtaantietä ei ole päästy tekemään työohjelman mukaisesti, suunnitelmien puutteen ja muutosten vuoksi.


 

2. Talvihoitosopimuksen täyttäminen sovittuun laatutasoon.

Talvihoidon laatutaso toteutui hyvin. Kovat pitempikestoiset ja runsaslumiset lumisateet aiheuttivat palautetulvan mutta töistä suoriuduttiin kuitenkin pääosin hyvin. Konsultin laadunvalvonnassa oli joitakin yksittäisiä laadunalituksia. Keväällä 22.3 – 26.4.2019 Hannikaisenkadun ilmanlaatu mittauspisteellä havainnoitu 12 alitusta. 


 

3. Liikevaihtotavoite 104 674 €/henkilötyövuosi.

Tämän hetkinen toteuma 29 927 €/htv (Toimintatulot 2 469 000 €; 82,5 htv) alittaa vuosikolmanneksen tavoitteen (34 891 €/htv).