Asiakkaana kirjastossa

Kirjastokortti

Kirjastokortin saa kaikista Keski-kirjastojen toimipisteistä. Samaa korttia voi käyttää kaikissa Jyväskylän kaupunginkirjaston toimipisteissä sekä muissa Keski-kirjastoverkon kirjastoissa.

Kortin voi hankkia täyttämällä ja tulostamalla alla olevasta linkistä avautuvan lomakkeen. Lomakkeen voi täyttää myös kirjastossa. Saadaksesi kortin sinun tulee todistaa henkilöllisyytesi kuvallisella henkilöllisyystodistuksella. Osoitteen on oltava Suomessa. Alle 15-vuotiaalta kortin hakijalta tarvitaan vain omat ja huoltajan/takaajan henkilötiedot.

Täytä ja tulosta: Kirjastokorttilomake

  • Allekirjoittaessaan kirjastokortin asiakas sitoutuu noudattamaan käyttösääntöjä ja laina-aikoja.
  • Kirjastokortti on henkilökohtainen ja asiakas on vastuussa kaikesta kortilla lainatusta aineistosta.
  • Kirjastokortti on aina esitettävä lainattaessa ja tarvittaessa muulloinkin kirjaston palveluja käytettäessä.
  • Asiakas sekä alle 15-vuotiaan kortinhaltijan takaaja sitoutuu korvaamaan vahingoittamansa, kadottamansa tai palauttamatta jättämänsä kirjastoaineiston.
  • Osoitteen tai nimen muutoksesta on ilmoitettava kirjastoon.
  • Jos kirjastokortti katoaa, ilmoita välittömästi kirjastoon palautelomakkeella tai puhelimitse numeroon 014 266 4123. Asiakas on vastuussa kadonneella kortilla lainatusta aineistosta, kunnes hän on tehnyt kirjastolle katoamisilmoituksen. Kortin löytyessä käyttökielto puretaan, kun asiakas todistaa henkilöllisyytensä.

Asiakasrekisteri ja asiakkaan tietosuoja

Kirjastolla on oikeus rekisteröidä lainaajan henkilötunnus (Tietosuojalautakunnan päätökset 46/1993 ja 27/1994 ja Henkilötietolaki 523/99, 13§).

Jokaisella kortin haltijalla on oikeus tarkistaa, mitä häntä koskevia tietoja asiakasrekisteriin on tallennettu. Tietosuojaseloste ja muuta tietosuojasta Keski-kirjastojen verkkosivuilla.

Kirjaston käyttöoikeus

Kirjaston henkilökunnalla on oikeus poistaa kirjaston tiloista henkilö, joka häiritsee muita asiakkaita tai kirjaston toimintaa tai vahingoittaa kirjaston omaisuutta. Häiritsevästä käyttäytymisestä seuraa kirjaston käyttöoikeuden menettäminen määräajaksi.

Lainauspalvelut

Jokaisessa kaupunginkirjaston toimipisteessä hoidetaan kaikki lainauspalveluihin liittyvät asiat.
Kirjastokortin ja siihen liittyvän PIN-koodin verkkopalveluja ja lainausautomaatteja varten saa todistamalla henkilöllisyytensä. Asioida voi myös verkossa www.keskikirjastot.fi tai puhelimitse 014 266 4123.

Aineistoa lainattaessa tulee ottaa huomioon, että

  • Asiakkaalla voi olla samanaikaisesti enintään 100 lainaa.
  • Laina-ajat vaihtelevat viikosta neljään viikkoon (7–28 vrk):
    • 4 viikkoa: Kirjat, äänitteet, nuotit, kielikurssit, CD-ROM-levyt, konsolipelit
    • 2 viikkoa: Lehdet, uutuusaineiston pikalainat, sähkömittarit, lautapelit, videot, DVD- ja Blu-Ray-levyt
    • 1 viikko: Viikkolainat
  • Laina-aika päättyy eräpäivänä kirjaston aukioloajan päättyessä ja verkkokirjastossa vuorokauden vaihtuessa
  • Lainoja voi uusia 5 kertaa, mikäli niistä ei ole varauksia (viikkolainoja ei voi uusia). Uusinta onnistuu helposti verkkokirjastossa ympäri vuorokauden tai kirjaston aukioloaikoina joko käymällä paikalla tai soittamalla asiakaspalveluun p. 014 266 4123.
  • Kuvatallenteiden lainauksessa kirjastot noudattavat Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskuksen asettamia ikärajoja.
  • Kirjasto ei ole korvausvelvollinen, mikäli lainattu tallenne vahingoittaa asiakkaan laitteita.
  • Asiakas menettää lainausoikeutensa kaikissa Keski-kirjastoissa, jos hän jättää lainat palauttamatta, maksut maksamatta tai turmelee kirjastoaineistoa.

Aineiston palauttaminen

Keski-kirjastoista lainatun aineiston voi palauttaa maksutta mihin tahansa Keski-kirjastojen toimipisteeseen.

Aineistoa voi palauttaa kirjastojen aukioloaikoina kirjastoon tai kirjaston ollessa suljettuna kirjastojen palautusluukkuihin (luettelo alla). Luukkuun palautettu aineisto käsitellään kirjaston seuraavana aukiolopäivänä. Esim. jos luukkuun palauttaa aineistoa eräpäivänä, aineisto kirjautuu palautetuksi päivän myöhässä.

Kirjasto:

Palauttaminen kirjaston ollessa suljettuna:

Pääkirjasto

Palautusluukku, Vapaudenkadun puolella

Halssila

Palautusluukku

Huhtasuo

Palautusluukku

Keljonkangas

Palautusluukku, Pihkatie 4

Keltinmäki

Palautusluukku

Korpilahti

Palautusluukku, Virastokuja 2

Kortepohja

Palautusluukku

Lohikoski

Palautusluukku

Palokka

Palautusluukku

Säynätsalo

Palautusluukku

Tikkakoski

Palautusluukku

Vaajakoski

Palautusluukku

Vesanka

Palautusluukku, käynti Toimelantieltä

 

Eräpäivämuistutus ja myöhästymisilmoitukset

Asiakas saa ilmaiseksi sähköpostiinsa muistutuksen lähestyvästä eräpäivästä ennen eräpäivää, jos hän ilmoittaa sähköpostiosoitteensa kirjastoon tai tallentaa sen omiin tietoihinsa verkkokirjastossa. Eräpäivämuistutus on lisäpalvelu, jonka saapumatta jääminen esim. teknisen ongelman vuoksi ei poista asiakkaalta velvollisuutta huolehtia lainojen uusimisesta tai palauttamisesta ennen eräpäivää. Asiakas on itse vastuussa myös kertyneistä myöhästymismaksuista (ks. Maksut).

Myöhästymisilmoitus lähetetään, kun eräpäivästä on kulunut seitsemän päivää. Kirjastoautosta lainatusta aineistosta lähetetään myöhästymisilmoitus, kun eräpäivästä on kulunut 14 päivää. Tässä vaiheessa lainoja voi vielä uusia. Jos aineistosta on varaus, ilmoitus lähtee kahden vuorokauden kuluttua eräpäivästä. Varattua aineistoa ja viikkolainoja ei voi uusia. Asiakas maksaa myöhästymisilmoituksista 1,00 € / myöhästymisilmoitus.

Ensimmäisen myöhästymisilmoituksen voi halutessaan saada sähköisesti. Palvelu mahdollistaa ilmoituksen lähettämisen sähköpostilla tai tekstiviestinä. Viestien välitystavan voi valita asioidessaan kirjaston toimipisteissä tai tekemällä itse muutokset verkkokirjastossa ”Asiakkaan omat tiedot”-sivulla.

Toinen myöhästymisilmoitus lähetetään aina kirjeitse. Se lähetetään, kun ensimmäisestä myöhästymisilmoituksesta on kulunut 25 päivää. Tässä vaiheessa lainoja ei voi enää uusia. Lainaus- ja varauskiellot astuvat voimaan. Jos lainaaja on alle 15-vuotias, myöhästymisilmoitus lähetetään takaajalle, ja lainauskielto astuu voimaan molemmilla.

Kun toisesta myöhästymisilmoituksesta on kulunut noin neljä viikkoa, aineiston karhunta siirretään perintätoimistolle, joka jatkaa aineiston perintää. Koko karhunta- ja perintäprosessin aikana aineistoa voi palauttaa. Palautuksen jälkeen asiakkaalle jää maksettavaksi myöhästymis- ja perintäkulut.

Aineiston varaaminen

Kirjaston asiakas voi varata aineistoa verkkokirjaston kautta, puhelimitse 014 266 4104 tai kirjastossa asioidessaan. Varattu aineisto kuljetetaan asiakkaan haluamaan toimipisteeseen.

Normaali varaus kohdistuu noutopaikaksi valitun kunnan kirjaston aineistoon. Seutuvaraus kohdistuu kaikkien Keski-kirjastojen aineistoihin ja se kuljetetaan asiakkaan valitsemaan noutopaikkaan. Seutuvarauksen voi kohdistaa vain hyllyssä olevaan aineistoon.

Varatun aineiston saapuminen noutopaikkaan kestää Jyväskylän toimipisteiden välillä yleensä muutaman päivän. Muista Keski-kirjastoista seutuvarattu aineisto saapuu Jyväskylän kaupungin pääkirjastoon kaksi kertaa viikossa. Seutuvarausten toimitusaika on noin viikosta kahteen riippuen varaushetken ajankohdasta.

Varaaminen on ilmaista, mutta mikäli varausta ei noudeta viimeiseen noutopäivään mennessä, peritään noutamattomasta varauksesta 2 euron maksu. Varauksen noutoaika on pääkirjastossa ja aluekirjastoissa 7 vrk ja lähikirjastoissa 8 vrk. Kirjastoautoissa, Vesangan lähikirjastossa sekä Lohikosken pienkirjastossa varauksen noutoaika on 14 vrk. Viimeinen noutopäivä kerrotaan noutoilmoituksessa, jonka asiakas saa sähköpostiin, tekstiviestinä tai postitse. Viestin välitystavan voi valita itse asioimalla kirjastossa tai verkkokirjaston ”Asiakkaan omat tiedot”-sivulla.

Verkkokirjasto

Verkkokirjasto toimii osoitteessa www.keskikirjastot.fi. Verkkokirjastossa asiakkaalla on käytössään kaikkien Keski-kirjastojen yhteinen aineistotietokanta. Kirjautumalla verkkokirjastoon asiakas voi nähdä omat käyttäjätietonsa ja lainansa, uusia lainoja, tehdä ja perua varauksia sekä aktivoida ja muuttaa käyttäjätietojaan.

Verkkokirjastoon ja muihin etäpalveluihin (esim. e-kirjat ja e-lehdet) kirjautuminen onnistuu kirjastokortissa olevalla numerosarjalla ja korttiin yhdistetyllä PIN-koodilla. Koodin saa vain henkilökohtaisesti kirjastosta. PIN-koodia tarvitaan verkkokirjaston lisäksi omatoimikirjastoihin sisäänpääsyyn sekä lainausautomaatilla lainaamiseen.