Hyppää pääsisältöön
Kuva
Taideteoksia kirjahyllyn päällä ikkunaa vasten
Pääsisältö

Koulun ohella kodilla on merkittävä rooli lasten lukutaidon kehityksessä. Tutkimusten mukaan merkittävin tekijä lasten lukutaidon kehityksessä ovat kodin lukutuottumukset. Meidän aikuisten tulee kiinnittää huomiota siihen, miten puhumme kirjallisuudesta ja lukemisesta. Yhteys lukemiseen suhtautumisen ja lukutaidon välillä on kaksisuuntainen: toisaalta asenne lukemiseen heijastuu lapsen lukutaitoon, toisaalta lapsen lukutaidon taso vaikuttaa asenteisiin.

Myös vapaa-ajan lukeminen on suuressa roolissa lukutaidon kehittymisessä. Lyhyidenkin tekstien lukeminen kehittää lukutaitoa, mutta sirpaleisten tekstipätkien lisäksi tulisi lukea pitkiä kokonaisia tekstejä. Erityisesti kaunokirjallisuuden lukeminen on yhteydessä vahvaan lukutaitoon. Pitkäjänteinen kaunokirjallisuuden lukeminen koulun alusta lähtien näyttäisi ennustavan etevintä lukusujuvuutta ja luetun ymmärtämisen taitoja peruskoulun lopussa. Tehtävä ei ole mahdoton: jo puolen tunnin päivittäinen vapaa-ajan lukeminen tukee merkittävästi lapsen lukutaitoa.

Lisää tietoa lukemisesta ja lukutaidosta löydät esimerkiksi Lukukeskuksen sivuilta. Lukeminen kannattaa aina!

Haitari

Lukuharrastuksen tueksi

Alasivu