Hyppää pääsisältöön
Kuva
Valkoinen kirjastokortti henkilön kädessä. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen
Pääsisältö


Johdanto ja yleiset valintaperiaatteet

Jyväskylän kaupunginkirjastossa sijaitsevaan Jyväskylä-kokoelmaan kerätään Jyväskylän
kunnan aluetta käsittelevää tai sen kotiseutuhenkilöiden tuottamaa julkaistua aineistoa.
Jyväskylä-kokoelma on kotiseutukokoelma, jota on koottu vuodesta 1978 lähtien
(Keski-Suomen maakuntakokoelmana vuoteen 2017 asti) ja sitä täydennetään
mahdollisuuksien mukaan myös takautuvasti. Aineiston keruussa huomioidaan myös
alueen historia: emäpitäjät, kuntaliitokset ja aluemuutokset.

Kotiseutukokoelman avulla kirjasto pyrkii tarjoamaan pääsyn alueellisiin aineistoihin,
tietoon ja kulttuurisisältöihin ja sen tarkoituksena on myös Jyväskylän kulttuuri- ja
tietoperinnön säilyttäminen . Aineisto säilytetään kirjastossa pysyvästi. Kokoelma on
kirjaston asiakkaiden ja henkilökunnan käytettävissä ja saatavissa lukusalikaukolainaan.

Kotiseutuhenkilö ja kotiseutuyhteisö

Näissä aineistovalintaohjeissa kotiseutuhenkilöllä tarkoitetaan henkilöä, joka on:
a) asunut merkittävän osan (lapsuuden ja nuoruuden) elämästään Jyväskylässä tai
b) elänyt Jyväskylässä vähintään 20 vuotta tai
c) lyhyen aikaa Jyväskylässä asuvilta henkilöiltä hankitaan vain alueella asutun ajan
tuotanto. Suomentajia ei lueta kotiseutuhenkilöiksi.

Vastaavasti kotiseutuyhteisöllä tarkoitetaan yhteisöä, joka on:
a) perustettu Jyväskylässä ja toiminut alueella tai
b) perustettu muualla Jyväskylän kotiseutuaatteen pohjalta (esimerkiksi sukuseurat).

Aineistokohtainen osa

Hankittava kappalemäärä

Jyväskylä-kokoelmaan hankitaan yksi kappale kutakin aineistoa. Poikkeustapauksissa
voidaan hankkia kaksoiskappaleita kulumis- tai katoamisvaaran vuoksi. Sekä kauno- että
tietokirjallisuudesta hankitaan teoksen eri laitokset, mutta ei muuttamattomia painoksia.

Moniosaiset teokset/sarjat

Moniosaisista teoksista ja sarjoista hankitaan keruualueeseen liittyvät osat, jos ne ovat
erikseen saatavissa.

Kaunokirjallisuus

Jyväskylä-kokoelmaan hankitaan:
1) alueen kotiseutuhenkilöiden kirjoittama tai kuvittama kertomakirjallisuus,
näytelmäkirjallisuus ja runous, myös lasten- ja nuortenkirjallisuus.
2) tapahtumiltaan Jyväskylään sijoittuva kaunokirjallisuus.

Kauno- ja tietokirjallisuuden välimaastoon sijoittuva kirjallisuus (esseet, pakinat,
kolumnit, pamfletit, aforismit, hartauskirjat jne.) voidaan hankkia kokoelmaan.

Myös omakustanteet, palvelukustanteet ja harrastajakirjoittajien antologiat hankitaan
kokoelmaan. Kokoomateokset, joiden osana on kotiseutuhenkilöiden teoksia, hankitaan,
mikäli teosta ei muutoin ole Jyväskylä-kokoelmassa.

Kotiseutuhenkilöiden kirjoittaman kaunokirjallisuuden käännökset (sekä aikuisten, lasten että
nuortenkirjallisuuden osalta) varastoidaan Jyväskylä-kokoelmaan.

Tietokirjallisuus

Jyväskylä-kokoelmaan hankitaan Jyväskylän aluetta ja kotiseutuhenkilöitä käsittelevä
tietokirjallisuus. Tietokirjoja, joiden tekijät asuvat keruualueella tai joiden julkaisuorganisaatio
on siellä, mutta jotka käsittelevät muuta kuin Jyväskylää, ei hankita kotiseutukokoelmaan.

Monilla kielillä rinnakkain julkaistua aineistoa hankitaan näytteenomaisesti.
Kokoomateoksesta noin puolet on käsiteltävä Jyväskylää.
Sukukirjoja ja -tutkimuksia hankitaan niiden sukujen osalta, joiden pääpaikka tai vaikutusalue
on Jyväskylässä. Myös alueen kotiseutuhenkilöiden kuvittamat tietokirjat hankitaan
kokoelmaan.

Myös koko Keski-Suomea käsittelevä keskeinen tietokirjallisuus hankitaan
Jyväskylä-kokoelmaan.

Raportit, tutkimusjulkaisut ja opinnäytteet

Jyväskylää käsitteleviä tutkimusjulkaisuja, raportteja ja opinnäytteitä voidaan hankkia
painettuina kotiseutukokoelmaan, mikäli ne eivät ole saatavilla verkossa. Jyväskylän
kaupunginkirjastoa koskevat opinnäytteet hankitaan kuitenkin paperimuotoisina.
Vuosikertomuksia ei hankita.

Lehdet

Jyväskylän kaupunginkirjasto hankkii alueen sanomalehdet ja alueen yritysten ja yhdistysten lehdet. Kokoelmaan ei hankita alueella ilmestyviä yleiskustantajien aikakauslehtiä.

Jyväskyläläiset verkkolehdet sisällytetään viitteinä Jyväskylä-kokoelman lehtiluetteloon.
Kirjasto pyrkii hankkimaan käyttöoikeudet keruualueen sanomalehtien verkkoarkistoihin.

Kartat

Jyväskylä-kokoelmaan hankitaan painetut Jyväskylän alueen perus-, maasto-, meri- ja
maaperäkartat, opas-, matkailu- ja ulkoilukartat sekä historialliset kartat.

Musiikki

Kokoelmaan hankitaan näytteenomaisesti musiikkia, jonka säveltäjä, sanoittaja tai
solistisessa roolissa oleva esittäjä (esim. solisti tai kapellimestari) on kotiseutuhenkilö tai
–yhteisö tai joka aiheeltaan liittyy keruualueeseen.

Kokoelmaan pyritään hankkimaan esittäjän ensimmäinen äänite. Musiikkia hankitaan sekä äänitteinä että
nuotteina.

Muu av-aineisto

Av-aineistoa hankitaan saatavilla olevassa muodossa kokoelman yleisten
valintaperiaatteiden mukaan. Jos teosta on saatavilla eri tallennemuodoissa, hankitaan vain
sillä hetkellä yleisin tallennemuoto. Painetusta aineistosta ei hankita ääniteversioita.
Äänitteinä hankitaan alueen murre-esitykset. Lausuntataiteilijoiden, jotka ovat
kotiseutuhenkilöitä, esitykset hankitaan. Harkinnanvaraisesti hankitaan aiheeltaan alueeseen
liittyvät kuvatallenteet ja kotiseutuhenkilöiden (=ohjaaja, käsikirjoittaja, pääesiintyjä)
tekemät elokuvat.

Pienpainatteet

Sanomalehtileikkeitä kerätään Keskisuomalaisesta Jyväskylän kaupunginkirjastoa koskien.
Kaikki Jyväskylän kaupunginkirjastoa koskeva pienpainatemateriaali (myös julisteet)
säilytetään kattavasti.

Käsikirjoitukset ja erilliskokoelmat

Käsikirjoituksia ja erilliskokoelmia ei hankita kokoelmaan.

Esineet ja valokuvat

Valokuvia ja esineitä tallentavat muut muistiorganisaatiot, niitä ei kerätä
Jyväskylä-kokoelmaan.

Jyväskylän kaupungin ystävyyskaupunkeja koskeva painettu aineisto

Kirjaston Jyväskylän kaupungin ystävyyskaupunkeja [*] koskeva painettu aineisto
varastoidaan Jyväskylä-kokoelmaan.


[*] Ystävyyskaupungit: Debrecen, Unkari; Esbjerg, Tanska; Eskilstuna, Ruotsi; 
Fjardabyggd, Islanti; Jaroslavl, Venäjä; Kunming, Kiina; Mudanjiang, Kiina; Niiza, Japani; Potsdam, Saksa;
Poznan, Puola; Stavanger, Norja; Tarton maalaiskunta, Viro.

Päivitetty 2018

 

 

Asiasanat:  
kokoelma
Jyväskylä-kokoelma