Hyppää pääsisältöön
Kuva
Valkoinen kirjastokortti henkilön kädessä. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen
Pääsisältö

Lehdet tarjoavat monipuolista ja tuoretta tietoa. Kirjastoihin tilataan sekä sanoma- että aikakauslehtiä eri kielillä. Pääkirjastossa voi lukea joitakin kotimaisia sanomalehtiä myös mikrofilmeiltä.

Kirjastoon tilataan vuosittain noin 80 sanomalehteä ja 530 aikakauslehden vuosikertaa, lisäksi kirjastossa voi tutustua lukuisiin ilmaislehtiin.

Kaikki kirjaston eri toimipisteisiin tänä vuonna tilatut sanoma- ja aikakauslehdet löytyvät aakkosellisesta lehtiluettelosta.

 


Tietoa lehtien lainauksesta ja säilytyksestä

Sanomalehdet

Sanomalehtiä ei lainata. Sanomalehtiä säilytetään pääkirjastossa 2-12 kuukautta, lähikirjastoissa 1-2 kuukautta.

Aikakauslehdet

Aikakauslehtiä lainataan pääkirjaston lehtiosastolta, lasten- ja nuortenosastolta, alue-, ja lähikirjastoista sekä kirjastoautoista kahdeksi viikoksi. Lehtien uusinta numeroa ei lainata. Lainaustenvalvontajärjestelmän kautta lainattujen lehtien laina-aikaa voi jatkaa ja niitä voi myös varata, kuittilainoissa nämä toiminnot eivät ole mahdollisia.

Tilattuja aikakauslehtiä säilytetään 1-30 vuotta. Varastointitiedot voi tarkistaa kustakin toimipisteestä erikseen.

Jyväskylä-kokoelman lehdet

Jyväskylän alueella ilmestyviä lehtiä kerätään pääkirjastossa sijaitsevaan Jyväskylä-kokoelmaan. Aikakauslehdet säilytetään kokoelmassa pysyvästi ja sanomalehdet säilytetään joko alkuperäisinä lehtinä tai mikrofilmeinä. Jyväskylä-kokoelman lehtiä ei lainata.

Jyväskylä-kokoelman lehdet

Mikrofilmatut lehdet

 

E-lehdet

Keski-kirjastojen asiakkaana käytössäsi on sähköisiä lehtikokoelmia. 

ePress-aikakauslehdet

ePress - etäkäyttöinen aikakauslehtipalvelu 

Palvelussa ovat luettavissa muun muassa seuraavat lehdet: Suomen kuvalehti, Anna, Bike, Seura, Tuulilasi, Tekniikan maailma ja Vene. Lehdet saa luettavaksi Keski-kirjastokortilla ja siihen kirjastosta saatavalla pin-koodilla.

Palvelun yhtäaikaisten käyttäjien määrä on rajoitettu, joten jos lehti ei ensi yrityksellä ole vapaana, kannattaa yrittää uudelleen. E-lehtiä ei voi varata eikä niistä mene myöhästymismaksua.
 

ePress-sanomalehdet

ePressin sanomalehdet ovat käytettävissä vain kirjaston koneilla ja sisältää kotimaisia sanomalehtiä digitaalisina näköislehtinä. Palvelussa mukana Suomen maakuntalehdet muun muassa Keskisuomalainen, Helsingin Sanomat ja Aamulehti sekä paikallislehtiä, kuten Jämsän seutu ja Suur-Keuruu. Lehdet ilmestyvät palveluun heti tuoreeltaan ja säilyvät 2 vuotta.

 

PressReader

PressReader on sanoma- ja aikakauslehtien tietokanta, jossa lehdet ovat luettavissa näköislehtinä. Monipuolisessa valikoimassa on noin 7000 lehteä kymmenistä maista. PressReaderiä voi käyttää kirjastokortilla kotoa käsin.

E-lehtien etäkäytöstä ja muuta lisätietoa e-lehdistä Keski-kirjastojen e-kirjastosta.