kulttuuri

Kirjoja voi tutkia turvallisesti kasvomaskit naamalla ja turvaväleistä huolehtien.
11.12.2020

Jyväskylän kaupunki on antanut 11.12. uusia koronarajoituksia, jotka koskevat mm. uimahalleja, teatteria sekä kirjastojen lukusaleja. Kaupunki jatkaa myös 27.11. antamiaan suosituksia harrastustoiminnan ja toisen asteen sekä korkeakoulujen etäopetuksen osalta.

Kaupunginteatterin yleisölämpiön teos: Väliaika
03.12.2020

Jyväskylän kaupunginteatteri on esitystauolla Aluehallintoviraston ja Jyväskylän kaupungin linjausten mukaisesti 2.–22.1.2021. Esitystoiminta tällä aikavälillä on siis kokonaan keskeytetty koronaviruspandemian leviämisen ehkäisemiseksi. Jos olet ostanut lippuja peruttuihin esityksiin, katso tarkemmat vaihto- ja palautusohjeet tästä uutisesta.

Puheenjohtajan nuija
02.12.2020

Lautakunta hyväksyi ensi vuoden käyttösuunnitelman esittelijän muutetun ehdotuksen mukaisesti, hyväksyi osaltaan Jyväskylän kaupungin luontoliikuntaohjelman sekä toiminta- ja kohdeavustusten avustusohjeen.

Puheenjohtajan nuija
26.11.2020

Jyväskylän kaupungin kulttuuri- ja liikuntalautakunta kokoontuu 2.12.2020 päättämään muun muassa ensi vuoden käyttösuunnitelmasta.

Alvar Aalto -museon pääty kesäauringossa
25.11.2020

Alvar Aalto -museon talvikauden gallerianäyttelynä nähdään Alvar Aallon museosuunnitelmia esittelevä näyttely.

Sivut

Tilaa syöte