Hyppää pääsisältöön
Kuva
Viimeiset portaat. Jussi Jäppinen, Näin sen näin -näyttely. Kuva Jussi Jäppinen
Pääsisältö

FT, graafinen suunnittelija, tietokirjailija ja valokuvaaja Jussi Jäppinen (s. 1948) on puolen vuosisadan aikana tehnyt yksin ja yhteistyökumppanien kanssa noin 70 kirjaa: kuvateoksia, tietokirjoja, sarjakuvaa ja pari lastenkirjaakin. Lisäksi tuotantoon kuuluu lukuisia taide-, valokuva- ja asiapohjaisia näyttelyitä eri puolilla Suomea. Kaikilla näillä projekteilla on ollut yksi yhteinen piirre, visuaalisuus, mutta myös ympäristössämme tapahtuva muutos ja sen esille tuonti. 

Vuosien varrella filmille ja kuvatiedostoihin on tallentunut seinistä, lattioista ja luonnosta ”oheistuotteena” erilaisia näkyjä, yksityiskohtia, erikoisuuksia ja tavallisuuksia, jotka ovat panneet Jäppisen mielikuvituksen liikkeelle. Inspiraation lähde on saattanut olla veden tekemä vana Alvar Aallon suunnitteleman rakennuksen seinässä, maaliroiskeet Barcelonassa, yksityiskohta Berliinin muurissa, omituinen kanto metsässä tai vaikka lumen valumajäljet kirkon katolla.

Yleensä nuo ohikulkijalle huomaamattomat yksityiskohdat ovat saaneet kokonaan uuden elämän, kun Jäppinen on täydentänyt näkyä arkistoistaan etsimillään aiheeseen sopivilla kuvilla. Vähimmillään uusi teos on syntynyt yhdellä ainoalla pienellä lisäyksellä alkuperäiseen näkymään. Toisaalta lopullinen kollaasi voi koostua viidestäkin eri kuvasta, kuitenkin niin, että alkuperäisellä näyllä on keskeinen merkitys kokonaisuudessa. Eikä mittasuhteilla ole väliä. 

Näyttely pistää katsojan mielikuvituksen liikkeelle; mikä on totta ja mikä ei. Ja kuitenkin kaikki on totta.

Näin sen näin - näyttelyn oheisohjelmana järjestetään taiteilijatapaamisia ja työpajoja. Lue lisää viereisestä info-laatikosta tai KeMun tapahtumakalenterista.

Näin sen näin – Jussi Jäppisen valokuvia 
21.1.-30.4.2023

Oheisohjelma:

Su 22.1. klo 14 Taiteilijatapaaminen
Pe 27.1. klo 13-17 Piirrostyöpaja
La 11.3. klo 9-11 Kehollinen työpaja
La 11.3. klo 14 Taiteilijatapaaminen
La 22.4. klo 14 Taiteilijatapaaminen
Pe 28.4. klo 13-17 Piirrostyöpaja

Tapahtumien tarkemmat tiedot löydät KeMun tapahtumakalenterista.