Samulinpuiston viherrakennussuunnitelma
Kaupunkirakenteen toimialan Kadut ja puistot, viherpalvelut, on teettänyt Samulinpuiston viherrakennussuunnitelman. Suunnitelmat on tehnyt FCG Oy. Suunnittelua on tehty alueen asukkaita osallistaen.
Lähtötilanne
Suunnittelualue sijaitsee Jyväskylän Samulinniemessä Hämeenlahden kaupunginosassa Samulinranta ja Saaranpolku -nimisten katujen välisellä viheralueella. Alueen koko on noin 2 200 m2. Nykyisen leikkipaikan pinta-ala on noin 400 m2.
Nykyisellään suunnittelualue koostuu leikkipaikasta ja puistoalueesta. Puistoalueella kulkee valaistu jalankulku- ja pyöräilyväylä. Puistoalueella on täysikasvuisia puita ja pensaita, muilta osin alue on nurmipintaista. Leikkipaikka sijoittuu alueen keskelle. Leikkipaikka on välineistöltään perustasoinen ja välineet ovat käyttöikänsä päässä. Leikkivälineiden lisäksi alueella sijaitsee koripalloteline ja istuskelukalusteita.
Suunnittelutavoitteet
Samulinpuiston leikkipaikka saneerataan kokonaisuudessaan. Tavoitteena on säilyttää tilajäsentely ja säästää nykyistä isoa puustoa sekä hyvin toimivat kulkuväylät. Alueen laidoilla kasvaa pensasistutuksena viitapihlaja- ja pajuangervoa, tuoksuvadelmaa sekä vuorimäntyjä. Viitapihlaja- ja pajuangervot ovat vieraslajeja, joiden kasvustot tulee poistaa alueelta. Nykyisten pensasalueiden kasvillisuus poistetaan osittain ja poistettavilla osuuksilla myös pensaiden kasvualusta vaihdetaan uuteen. Tilalle istutetaan monilajista pensas- ja puukasvillisuutta. Myös metsäisemmille alueille ja tonttien puolelle karanneet viitapihlaja- ja pajuangervot poistetaan juuristoineen. Leikkialueelle lisätään valaisimia.
Alueesta laadittiin kaksi luonnosvaihtoehtoa, joista Jyväskylän asukkaat pääsivät valitsemaan suosikkivaihtoehtonsa nettiäänestyksen välityksellä. Suunnitelmavaihtoehto, jossa on kaksi isompaa kiipeilyteemaista leikkivälinettä, voitti yleisöäänestyksen.
Suunnitteluratkaisut
Leikkipuistoalueen toiminnalliset osiot on esitetty ympyränmuotoisiksi. Leikkialueen koko on kulkureitteineen noin 380 m2. Leikkipaikalle pääsee kulkemaan kahdesta suunnasta kivituhkaväyliä pitkin ja sen läpi pystyy kulkemaan myös huoltoajoneuvolla.
Leikkipaikan teemana ovat hyönteiset ja kiipeily. Leikkialueiden alustana on hiekkainen turva-alusta. Turvahiekka-alueiden keskelle jää kivituhkapintainen alue, jolle sijoitetaan piknikpöytä penkkeineen. Nykyisen säilytettävän keskisaarekkeen laidalle sijoitetaan lisäksi kaksi istuskelupenkkiä.
Ympyrän mallisia alueita hallitsee kaksi isoa keskusleikkivälinettä. Toinen on vihreän sävyinen ”Sirkka”, jossa on monipuolisesti kiipeilyä ja liukumäki. Toinen kiipeilyväline on ulkomuodoltaan heinämäinen, jossa voi kiipeilyn lisäksi harjoittaa tasapainoilua. Kiipeilytelineiden rinnalle on sijoitettu pienemmät leikkivälineet; jousikiikku, vauvakeinu, hiekkalaatikko ja kuppimallinen karuselli. Leikkivälineiden värit ovat vihreä ja oranssi. Leikkialue valaistaan muutamalla pylväsvalaisimella.
Puistokäytävien linjaukset pysyvät ennallaan. Nykyisten nurmialueiden yhteydestä kaadetaan muutama huonokuntoinen puu ja näiden tilalle istutetaan uusia puita. Suuremmat puuryhmät säilytetään. Nykyisten pensasalueiden kasvillisuus poistetaan ja tilalle istutetaan monilajista lehtipensaskasvillisuutta. Pensasalueilta poistettavien koristeomenapuiden tilalle istutetaan uusia lehtipuita. Keskisaarekkeen nykyinen pensasistutus korvataan maanpeiteperennaistutuksella.
Investointivaraus
Kohteen investointivaraus on esitetty vuoden 2025 investointiohjelmaan. Suunnitelman mukaisten ratkaisujen kustannusarvio on 99 000 euroa.