Kaavoitusohjelma
Vuosittain laadittava kaavoituskatsaus sisältää tulevien vuosien merkittävimmät kaavoituskohteet. Kaavoitusohjelman tarkastelujakso on kolme vuotta, joista painopiste on ensimmäisellä vuodella.
Kaavoitusohjelma perustuu kaupunkirakenteen toimialan strategioihin ja linjauksiin, maankäytön TYKKI- ja KymppiR-toteutusohjelmiin sekä Asumisvisioon. Ohjelmien tarkoituksena on mahdollistaa johdonmukainen ja ennakoitava maankäyttö- ja kaavoituspolitiikka sekä antaa tarvittavaa tietoa kaupungin tavoitteista.
Kaavoituskatsaus ja kaavoitusohjelma 2026-2028
Yhdyskuntasuunnittelun puolella jatkuu koko Jyväskylää koskevan Jyväskylän yleiskaava 2050 laatiminen. Yleiskaavan toinen luonnosvaihe ajoittuu alkuvuoteen 2026 ja ehdotusvaiheeseen yleiskaavan on tavoite edetä loppuvuodesta. Lisäksi käynnissä on useita osayleiskaavoja. Kukkulan osayleiskaava on tavoitteena saada ensi vuoden aikana hyväksymisvaiheeseen. Korpilahdella on käynnistymässä kaksi osayleiskaavaa: Kärkisten pohjoisrannan osayleiskaava sekä Päijänteen rantaosayleiskaavan muutos. Leppälahden tiealuetta muuttava osayleiskaavoitus käynnistetään tien yleissuunnittelun edellyttämässä tahdissa.
Jyväskylän kaupunkiseudun MAL-sopimuksen mukaisina toimina pääpaino on vuonna 2026 kestävän liikennejärjestelmän kehittämisessä. Seudulle laaditaan kaksi merkittävää suunnitelmaa: Linkki Tulevaisuuteen -ohjelma että kestävän liikenteen SUMP-suunnitelma. Yhdyskuntasuunnittelun puolella merkittäviä tehtäviä ovat näiden lisäksi rullaavasti päivitettävät maankäytön toteuttamisohjelmat KymppiR sekä TYKKI.
Kaupunki kasvaa pääosin täydennysrakentamalla hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrelle. Suunnittelukohteet painottuvat houkuttelevan työpaikkarakentamisen tonttivarannon kasvattamiseen sekä eri puolilla Jyväskylää sijaitseviin monipuolisiin asumisen kaavamuutoksiin. Keskustan kehittämisen kärkihanke on keskustan ja Lutakon yhdistävä Ratapihan siltakorttelit, jonka asemakaavoitus käynnistyy laaditun konseptisuunnitelman pohjalta. Keskustan tuntumassa sijaitsevan entisen keskussairaala-alueen Kukkulan asemakaavoitus on käynnistynyt vaiheasemakaavoilla ja jatkuu aloituskorttelin kaavoittamisella. Huhtakeskusta ja sen lähialuetta on tavoitteena kehittää palvelujen lisäksi asumisella.
Vihreän siirtymän hankkeita edistetään Itäisen Seppälänkankaan kaavamuutoksella, joka etenee ehdotusvaiheeseen. Läntisen Seppälänkankaan ja Heinämäen väliselle alueelle tavoitellaan uusien työpaikka- ja teollisuustoimintojen sijoittamista. Lintukankaan yritysalueella asemakaavoitus jatkuu Lintukangas II -alueella. Myös muita työpaikkarakentamisen kaavoja on vireillä runsaasti eri puolilla kaupunkia.
Pientaloasumisen suunnittelukohteita on Palokan Heikkilässä, Savulahdenpelloilla ja Nuutinkorvessa. Keljonkankaalla Kauramäen asuinaluetta laajennetaan Kauramäen ja Ylämyllyjärven alueet yhdistävällä asuinrakentamisella.
Liikkumista ja liikenneturvallisuutta edistetään muun muassa keskustan ja Vaajakosken välisen jalankulun ja pyöräilyn pääreitin rakentamisen mahdollistavalla kaavamuutoksella. Korpilahdella Reiviläntien kaavassa mahdollistetaan valtatie 9 tiesuunnitelman ja siinä esitetyn valtatien rinnakkaistielinjauksen toteuttaminen.
Tutustu kaavoitusohjelmaan:
Tarkastele kaavoitusohjelman kohteita kartalla:
Voit tutkia kaavoitusohjelman kohteita Jyväskylän karttapalvelussa.
- klikkaa "Valitse kartalla näkyvät tasot" -valikosta auki "Kaavat, kiinteistöt ja metsät"-alavalikko,
- valitse "Kaavoitusohjelman kohteet". Kohteet näkyvät kartalla sinisin aluerajauksin
- klikkaamalla kohteita saat näkyviin kunkin kohteen kuvauksen
Aiemmat kaavoituskatsaukset ja -ohjelmat
Tutustu kaavoitusohjelmaan
Karttapalvelussa klikkaa vasemalla olevasta valikosta auki "Kaavat, kiinteistöt ja metsät"-alavalikko ja valitse "Kaavoitusohjelman kohteet". Kohteet näkyvät kartalla sinisin aluerajauksin. Klikkaamalla kohteita avautuu ikkunaan kohteesta lisätietoa.
Kaavoituskatsaus 2026-2028 on hyväksytty Jyväskylän kaupunkirakennelautakunnassa 16.12.2025.