Hyppää pääsisältöön
Kuva
Lyseo kuvattuna Harjun päältä. Kuva Merja Huovelin
Pääsisältö

Jyväskylän ydinkeskustassa sijaitsevan Lyseon korttelin kehittäminen on käynnissä. Alueen helmenä on 1902 valmistunut Lyseon päärakennus, joka on suojeltu rakennusperinnön suojelusta annetun lain nojalla. Alueen ympäristössä on muutoinkin arvokasta rakennettua kulttuuriympäristöä, kuten Harju ja Fredriksonin entinen lakkitehdas.

Alue on kokonaisuudessaan Jyväskylän kaupungin omistuksessa, mikä mahdollistaa kehittämisen kaupunkivetoisesti. Sijainti Jyväskylän ydinkeskustassa luo erinomaiset puitteet toiminnoiltaan monipuolisen korttelikokonaisuuden luomiselle. Lyseon korttelin kehittäminen on myös merkittävä panos Jyväskylän keskustan kehittämisessä. 

Lyseon kulttuurikortteli

Lyseon kulttuurikorttelin on tarkoitus yhdistää 2030-luvun alussa keskustakirjasto, Jyväskylän taidemuseo, Suomen käsityön museo, kansalaisopisto ja kulttuuripalvelut saman katon alle Jyväskylän ydinkeskustassa.  

Vanhan lyseon peruskorjaus käynnistyy vuonna 2026, uudisrakennuksen rakentamisen aloitus sijoittuisi noin vuoteen 2027. Jyväskylän kaupunginvaltuusto tekee päätöksen uudisrakennuksesta syksyllä 2025. Päätös on sidoksissa vanhan kirjasto- kansalaisopistorakennuksen myynnin ja uuden käyttötarkoituksen kanssa.

Lyseon kulttuurikortteli ratkaisee keskustan kulttuuritilojen tilakysymykset pitkälle 2030-luvulle ja tarjoaa taloudellisesti kestävän ratkaisun tilanteessa, jossa nykyisinkin tiloihin tarvittaisiin merkittäviä peruskorjausinvestointeja​. Peruskorjatut Lyseon tilat, tontille suunniteltava uudisrakennus sekä tapahtuma-aukio tarjoavat tilaa kulttuurille, uudenlaisia mahdollisuuksia kohtaamisille, osallistumiselle ja tapahtumille​ ja luovalle oleskelulle. Kulttuurikokonaisuus lisää Jyväskylän, etenkin keskustan, elinvoimaisuutta ja nostaa Jyväskylän profiilia vetovoimaisena kulttuurikaupunkina​.

Lyseon kulttuurihistoriallisesti merkittävään rakennukseen sijoittuvat kansalaisopiston ja taiteen perusopetuksen keskustan toimipiste. Tontille tuleva uudisrakennus tarjoaisi yhteiset tilat kirjastolle, Taidemuseolle ja Suomen käsityön museolle sekä kulttuuripalveluille. Viiden kaupungin toimijan lisäksi kortteli tarjoaisi tilaa on myös yhteisöille, yhdistyksille ja monenlaisille toimijoille, tapahtumille, kokoontumisille, näyttelyille. 

Luodaan yhdessä uutta, kerro unelmasi 30.4. mennessä! 

Tällä hetkellä valmistelussa on uudisrakennuksen toimintakonsepti, tilaohjelma ja alustava tilasuunnittelu. Päätös uudisrakennuksen ja kulttuurikorttelin rakentamisesta tehdään syksyllä 2025. 

Asukkaat haastetaan mukaan suunnitteluun, nyt on aika unelmoida, toivoa ja suunnitella. Kerro millaisesta kulttuurikorttelista sinä haaveilet?  https://zef.fi/s/4ssux4nb/

Korttelin asemakaava

Lyseon korttelin kaavamuutoksella mahdollistetaan alueen kehittäminen toiminnoiltaan monipuolisena kokonaisuutena määritellen muun muassa alueen käyttötarkoitukset, rakentamisen määrä, rakentamisen laatu sekä rakentamisen sovittaminen rakennetun kulttuuriympäristön arvoihin. Lisätietoa kaavamuutoksesta ja kaava-aineistoa kaavan verkkosivuilta

Lyseorakennuksen peruskorjaus

Lyseorakennus on suojeltu rakennusperinnön suojelusta annetun lain nojalla ja suojeluarvot otetaan niin sisätilojen kuin julkisivujen osalta huomioon vuonna 2026 alkavassa peruskorjauksessa. Peruskorjauksessa Lyseorakennukseen on tarkoitus toteuttaa tilat kansalaisopistolle ja kuvataidekoululle, jolloin rakennus säilyy opetuskäytössä. Peruskorjauksen hankesuunnitelma on hyväksytty Jyväskylän kaupunginvaltuustossa toukokuussa 2022.  

Kaupunkiympäristön kehittäminen

Suunnittelualueella sijaitsee Jyväskylän Kauppatori. Nykyisellä paikallaan toritoimintaa on ollut vuodesta 1931 lähtien. Kaupunkirakennelautakunta päätti helmikuussa 2016 toritoiminnan pysyvästä siirtämisestä Asema-aukiolle. Uuden torin rakentaminen on odottanut muiden keskusta-alueen hankkeiden toteutumista, ja alustavan arvion mukaan uusi tori voisi valmistua 2026.

Toritoiminnasta vapautuvaa aluetta on ideoitu monitoiminnalliseksi kaupunkitilaksi, jossa viihtymisen mahdollisuuksia löytyisi kaiken ikäisille. Torin ja muiden Lyseon kortteliin liittyvien kaupunkitilojen kehittämisen mahdollisuuksista on laadittu ulkotilojen ideasuunnitelma asemakaavamuutoksen yhteydessä. Tutustu ideasuunnitelmaan

P-Torin saneeraus ja laajentaminen

Suunnittelualueella sijaitsee P-Torin 485-paikkainen yleinen pysäköintilaitos. P-Tori on valmistunut 1989 ja se on tullut peruskorjausikään. Lyseon korttelin kehittämisen yhteydessä tutkitaan P-Torin peruskorjausta sekä laajentamista. Peruskorjauksen yhteydessä päivitetään laitoksen toiminnallisuutta muun muassa kulkuyhteyksien toimivuuden ja autopaikkojen käytettävyyden näkökulmasta tämän päivän tarpeiden mukaisiksi.


 

Ajankohtaista


Kerro unelmasi kulttuurikorttelista 30.4.2025 mennessä

Lyseon kulttuurikorttelin toiminta- ja palvelukonseptin suunnittelun tueksi pyydämme kertomaan unelmasi kulttuurikorttelista. Millaisesta kulttuurikorttelista sinä haaveilet?

Vastaa tästä kyselyyn 30.4. mennessä!


Kulttuuriyksiköiden tilaratkaisuja lähdetään suunnittelemaan Lyseon kulttuurikortteliin
Kaupunginhallitus päätti 10.6.2024 käynnistää kulttuuriyksiköiden tilaratkaisujen jatkosuunnittelun Lyseon kulttuurikortteliin. Lisäksi hallitus päätti käynnistää yläkaupungin luovan talouden keskuksen suunnittelun ja kumppanihaun, jonka tavoitteena on myydä kirjastorakennus yksityiselle kumppanille.

Lue lisää


Luonnosvaiheen asukastilaisuus 19.6.2023

Asemakaavamuutoksen luonnosvaiheen suunnitelmia esiteltiin ja niistä keskusteltiin asukastilaisuudessa 19.6.2023.


Kaavaluonnos kaupunkirakennelautakunnan käsittelyssä 30.5.2023

Suunnittelualueen asemakaavan muutosluonnos oli kaupunkirakennelautakunnan käsiteltävänä ja julkisesti nähtävänä 9.6.-11.8. välisen ajan.

Kaavamuutoksen aineistot kaavan verkkosivuilla


Kysely Lyseon korttelin kehittämisestä

Alkusyksystä 2022 kerättiin avoimella kyselyllä tietoa Lyseon korttelin suunnittelun tueksi.


Tallenne aloitusvaiheen asukastilaisuudessa 24.8.2022 pidetyistä esittelyistä

Tilaisuudessa tutustuttiin Lyseon korttelin kehittämiseen ja keskusteltiin suunnittelijoiden kanssa alueen tulevaisuuden mahdollisuuksista. Tallenne tilaisuuden alussa pidetyistä esityksistä on katsottavissa tällä sivulla ja Jyväskylän kaupunkiympäristön Youtube-kanavalla.

Lisätiedot

Kulttuurikorttelin toiminta- ja tilakonsepti

  • Seija Laitinen-Kuisma, kulttuuri-, opisto- ja kirjastopalvelujen johtaja, p. 050 563 1821, [email protected]
  • Hanna-Kaisa Melaranta, museotoimenjohtaja, p. 050 355 5048, [email protected]
  • Kaisa Jokinen, suunnittelupäällikkö Jyväskylän tilapalvelu, p. 050 3410292, [email protected] 
  • Mikko Saikkonen, Kansalaisopiston rehtori, p. 050 5978967, [email protected]

Kaavamuutos


Seuraa suunnittelua

Liittymällä Lyseon korttelin kehittämisen postituslistalle saat tietoa suunnittelun etenemisestä sähköpostitse.

Liity postituslistalle
 

Asiasanat:  
lyseo
kaupunkisuunnittelu