Hyppää pääsisältöön
Kuva
Kolme miestä huoltamassa polkupyöriä taloyhtiön pyörävarastossa. Kuva Paula Wilkman
Pääsisältö

Osahankkeen toisen jakson ideahaussa syksyllä 2021 haettiin ideoita materiaalien kiertoon ja uusiokäyttöön, tavaroiden ja palvelujen yhteiskäyttöön sekä jätteen vähentämiseen, kierrätykseen, lajitteluun. Kolmannen jakson kokeilut toteutetaan vuosien 2022-2023 aikana.

Lähtökohtana oli se, että ideat innostavat ihmisiä toimimaan uudella tavalla kiertotalouden ja kestävän elämäntavan mukaisesti. Kokeiluissa testattavat ideat ja ratkaisut voivat olla väliaikaisia tai pysyviä. Kokeilujen on oltava tarkkaan rajattuja, kustannustehokkaita ja nopeasti toteutettavissa sekä lyhytkestoisia, noin 1-3kk pituisia. Kokeilut on toteutettava 1.1.2022-30.9.2023 välillä.

Toteutettavat kokeilut

Työkalulainaamo taloyhtiöihin tai pientaloalueille: toimintamalli ja pilotointi 

  • Idean esittäjä: Yksityishenkilö
  • Kokeilun toteuttaja: Tiimiakatemia
  • Aikataulu: kevät 2023
  • Lisätietoja: Tarkentuu myöhemmin.

Liikuntavälineet lainaan lähiliikuntapaikoilla

  • Idean esittäjä: Yksityishenkilö
  • Kokeilun toteuttaja: Tarkentuu myöhemmin.
  • Aikataulu: Kesä-syksy 2023
  • Lisätietoja: Tarkentuu myöhemmin.

Toteutuneet kokeilut

Oletko kartalla? Kestävää elämäntapaa tukevat palvelut Jyväskylässä -karttapalvelu

Kokeilussa koottiin kestävää elämäntapaa tukevat palvelut Jyväskylän kaupungin karttapalveluun. Kohderyhmänä oli kaupungin asukkaat. Karttapalvelun avulla kannustetaan kestävään, resurssiviisaaseen elämäntapaan. 

Urheilu- ja liikuntatapahtumien hiilijalanjälki laskuun

Kokeilussa selvitettiin, kuinka paljon urheilu- ja liikuntatapahtumien kahvio- ja ruokailutoiminnan hiilijalanjälki pienenisi parantamalla jätteiden lajittelua sekä huomioimalla kiertotalous- ja ympäristövastuullisuusnäkökulmat liikuntatapahtuman ruokailu- ja kahviotoiminnan hankinnoissa.

Tekstiilien ja vaatteiden uusi elämä: Parsintaa, muodistamista ja uusiokäyttöä

Pilottityöpajat vaatteiden ja tekstiilien korjaukseen, muodistamiseen ja uusiokäyttöön liittyen. Kokeilun tavoitteena herätellä kulutuskäyttäytymisen muutokseen, tuotteiden käyttöiän pidentämiseen ja arvostamiseen sekä pikamuodin kyseenalaistamiseen. Kokeilu toteutetaan Jyväskylän kaupungin kestävään kuluttajuuteen liittyvän studion lanseerausta edeltävänä testityöpajoina.

Pyörät pyörimään - Kiertävä polkupyörien huoltokiertue 

Liikkuva polkupyörien huoltokiertue taloyhtiöiden pyörävarastoissa eli tuomme huoltopalvelun asiakkaiden luokse, tavoitteena kannustaa polkupyöräilyyn ja pidentämään polkupyörien käyttöikää. Hylätyt polkupyörät kerätään talteen ja kunnostetaan myyntiä varten.

Jätteetön Jyväskylä -kokeilukokonaisuus:

  • Ideoiden esittäjät: Yksityishenkilöt
  • Kokeilun toteuttaja: Muotoilutoimisto 2Loops ja JAPA ry
  • Aikataulu: Kesä-syksy 2023
  • Kokeilukokonaisuus rakentuu kahdesta eri kokeilusta:

1) Arjen zero waste -työpajat

2) Kestävä kaupunkikierros - kestävää kuluttajuutta tukevat palvelut tutuksi

 


Kuva
Circwaste hankelogot. Kuva Suomen ympäristökeskus (SYKE)

Circwaste-hanke saa EU:lta rahoitusta, jolla hankkeen materiaalit on tuotettu. Materiaaleissa esitetty sisältö edustaa kuitenkin ainoastaan hankkeen omia näkemyksiä, joista EU:n komissio ei ole vastuussa.

Lisätietoja

Ympäristöasiantuntija Outi Manninen
outi.manninen(at)jyvaskyla.fi
p. 040 5653 066

Ideahaku hankkeen kolmannen jakson kokeiluihin toteutettiin loka-marraskuussa 2021. Ideahakuun osallistuneiden kesken arvottiin kolme (3) kappaletta Jyväskylän kaupunginteatterin lahjakortteja. Voittajiin on otettu yhteyttä henkilökohtaisesti. Kiitos kaikille ideansa jättäneille!

Tietosuojaseloste

CIRCWASTE käyttäjälähtöiset kokeilut -ideahaun tietosuojaseloste

Asiasanat:  
Circwaste