Fifty-sixty-joukkorahoitus
Fifty-sixty-joukkorahoitus on rahoitusmalli. Mallissa yhteisö tai yksittäinen asukas hakee kaupunkia rahoituskumppaniksi idealleen. Idea voi olla esimerkiksi pysyvä rakennelma tai kertaluontoinen tempaus, esimerkkeinä frisbeegolfrata tai katusoittokiertue. Idea tuo iloa, elävyyttä ja maksutonta toimintaa kaupungin asukkaille.
Kevään 2023 ideoiden hakuaika päättyy 31.7.
Esimerkkejä toteutuneista hankkeista
Idean tulee täyttää tietyt reunaehdot:
- Tuo iloa, elävyyttä ja toimintaa asukkaille
- Edistää osallisuutta tai hyvinvointia Jyväskylässä.
- On Jyväskylän kaupungin arvojen mukainen.
- On kaikille avointa, maksutonta ja saavutettavaa (poikkeuksena erityisryhmille järjestettävät).
- On toteutuskelpoinen.
Hakija lähettää idean ensin lomakkeella osallisuuspalveluihin: Fifty-sixty-joukkorahoituksen kampanjaidea ja saa vastauksen kahden viikon kuluessa.
Katso ohjeita kampanjantekijälle
Kaupunki osallistuu rahoittamalla puolet idean kustannuksista, vähintään 250 euroa ja enintään 2000 euroa. Toisen puolen rahoituksen hakija kerää joukkorahoituksella. Se tarkoittaa sitä, että hakija muotoilee ideastaan joukkorahoituskampanjan ja vie sen Mesenaatti.me yhteisörahoituspalveluun.
- Mesennaatti.me yhteisörahoituspalvelun pääsivu
- Mesenaatti.me yhteisörahoituspalvelun Jyväskylä -sivu
Kampanjan suunnitteluun ja ideointiin saat apua osallisuuspalveluista:
osallisuuskoordinaattori Hanna Tenhunen
hanna.tenhunen@jyvaskyla.fi
p. 050 311 8980
erikoissuunnittelija Antti Rajala
antti.rajala@jyvaskyla.fi
p. 050 339 6423
Reunaehdoista tarkemmin
Kampanjan voi aloittaa Jyväskylässä toimiva yhdistys, työryhmä tai muu yhteisö tai yksityishenkilö. Myös yritykset voivat osallistua, mutta toiminta ei saa liittyä yrityksen liiketoimintaan (mikäli hakija on alaikäinen, tulee hänen pyytää yli 18-vuotias henkilö edustamaan häntä sekä vastaamaan hankkeen toteutuksesta ja kampanjan sisällöstä).
Rahoitusta tavoitteleva kampanja:
- Tuo iloa, elävyyttä ja toimintaa asukkaille
- Edistää osallisuutta tai hyvinvointia Jyväskylässä.
- On Jyväskylän kaupungin arvojen mukainen.
- On kaikille avointa, maksutonta ja saavutettavaa (poikkeuksena erityisryhmille järjestettävät).
- On toteutuskelpoinen. Sillä on toteuttajat, riittävät resurssit ja realistinen budjetti. Hankkeen toteutuksesta vastaa kampanjantekijä ja hankkeen tulee toteutua kuuden kuukauden kuluessa päättyneestä kampanjasta.
- Toteutunut hanke ei tuota pitkäaikaisia tai merkittäviä ylläpitokustannuksia Jyväskylän kaupungille.
- Hanketta ei rahoiteta muilla kaupungin avustuksilla tai rahoituksella. Toiminta ei liity hakijan perustoimintaan, johon hakija saa kaupungin kohde- tai toiminta-avustusta.
Ohjeita kampanjantekijälle
- Kampanjantekijä esittelee kampanjansa osallisuuspalveluille lomakkeella.
- Lomakkeet käsitellään ja päätös kaupungin tuesta tehdään saapumisjärjestyksessä, mahdollisiin korjausehdotuksiin kampanjantekijän tulee vastata viikon sisällä.
- Kaupungin antama ehdollinen rahoituslupaus on voimassa kaksi kuukautta sen myöntämisestä.
- Kampanjan minimitavoitteeksi on asetettava vähintään 500 euroa. Kaupunki lähtee rahoittamaan kokeiluun mukaan hyväksyttyjä kampanjoita 50 % rahoitusosuudella kampanjalle asetetusta minimitavoitteesta tai enintään 2000 eurolla.
- Kampanjantekijä vie kampanjansa Mesenaatti.me palveluun lomakkeessa esittelemässään muodossa.
- Joukkorahoitukseen on osallistuttava useita rahoittajia/mesenoijia. Hankkeella voi ja on hyväkin olla omaa rahoitusta, mutta kampanjantekijät eivät itse voi osallistua joukkorahoitukseen.
- Saavutettuasi minimitavoitteen (kaupunkirahoitus 50 % + joukkorahoitus 50 %) laskuta kaupunkia ja toteuta hankkeesi.
- Laskuttaessaan kaupunkia kampanjantekijä lupautuu toteuttamaan hankkeensa kuvatunlaisella tavalla. Mikäli hanketta ei toteuteta kaupungin rahoitusosuus peritään takaisin.
- Kampanjantekijä ilmoittaa hankkeestaan Jyväskylän seudun tapahtuma- ja harrastuskalenterissa tai muuten sovittavalla tavalla.
- Hankkeen toteuttaja sitoutuu kevyeen kirjalliseen ja visuaaliseen raportointiin tekemisistään, tätä materiaalia voidaan julkaista myös kaupungin verkkosivuilla sekä sosiaalisessa mediassa.
- Kampanjan ja hankkeen viestinnässä suositellaan mainitsemaan Fifty-sixty-joukkorahoituksesta.
Toteutuneita hankkeita
Yläkaupungin Yö 30-vuotta

Fifty-sixty rahoitusmalliin ja kampanjaan osallistuminen on hyvä tapa saada astetta isompikin projekti alkuun. Yläkaupungin Yölle Mesenaatti.me oli entuudestaan tuttu alusta, ja se helpotti kampanjan viemistä onnistuneesti maaliin. On hyvä muistaa, että Fifty-sixty antaa hienon lisän onnistuneelle joukkorahoituskampanjalle, mutta se vaatii hyvän idean, sopivat vastikkeet ja rutkasti markkinointia. Mikäli löytyy jo valmiiksi saavutettava ja sitoutunut yleisö, niin on jo pitkällä. Yläkaupungin Yö sai kampanjan ansiosta historiikkiprojektin käyntiin, joka tuskin olisi alkanut ilman Fifty-sixtya.
Kohtaamiskahvila
"Kohtaamiskahvila on tapahtumasarja jyväskyläläisissä kahviloissa tammikuussa 2022. Hankkeen kohtaajat ovat yhdistyksemme aktiiveja, jotka järjestäytyvät sovittuihin kahviloihin kohtaamaan tapahtumaan osallistuvia ihmisiä kymmenenä eri päivänä. Ryhmä kohtaa myös toisiaan hankkeen suunnittelun aikana ennen hankkeen toteutumista rakentamaan yhteiset
pelisäännöt kohtaamisiin." - kertoo Mahdollistuu ry ideastaan hankkeensa julisteessa.
Rahankeräys toteutettiin Mesenaatti- kampanjan kautta. Mahdollistuu Ry:n kampanja liittyi Jyväskylän kaupungin fifty-sixty kampanjaan, jossa Jyväskylän kaupunki osallistui kampanjaan tuplaamalla kerätyt tulot.
Hanke oli onnistunut, sillä se tavoitti yksinäisiä ja kohtaamisen tarpeessa oleva ihmisiä Jyväskylässä. Kampanjan kymmeneen kohtaamispäivään saapui muutamasta kohdattavasta reiluun kymmeneen kohdattavaa. Kohtaamiskahvilat järjestyivät kymmenessä eri kahvilassa eri puolilla kaupunkia. Kohdattavat olivat pääosin hyvin positiivisia, kiitollisia ja tyytyväisiä järjestetyistä kohtaamiskahviloista. Kohdattavat olivat hyvin eri ikäisiä, erilaisista elämäntilanteista ja taustoista.
Perkele – kuvia Jyväskylästä 2021 -projekti

Kuvasimme noin 20 minuutin mittaisen videon, johon houkuttelimme jyväskyläläisiä kertomaan korona-vuoden tunnelmia runon, repliikin, tanssin, tarinan, mielipiteen tai minkä tahansa esityksen avulla. Video tehtiin Huoneteatterin yhteisössä niin, että sanaa levitettiin teatterin sivuilla, jäsenistössä, yhteistyökumppaneissa, mutta myös laajasti mesenaatin kautta ja erilaisissa medioissa.
Kaikille vapaata mahdollisuutta markkinoimme myös jalkautumalla kadulle ja satamaan kesän aikana. Lopulta haaviimme tarttui 21 henkilökohtaista esiintymistä sekä saman verran ihmisiä kolmesta kuorosta eli Naiskuoro Harput, Mieskuoro Sirkat ja Naiskuoro Vaput. Huoneteatterilaisten lisäksi kameran eteen tuli ihmisiä erilaisin taustoin ja asuinpaikoin. Kadulta suoraan ihan tuntemattomia emme saaneet pysähtymään kameran eteen, vaan jokainen esiintynyt löytyi verkostojen kautta.
Lopputuloksena on mielenkiintoinen ajankuva ja katsaus ihmisten elämää kesän-alkusyksyn 2021 Jyväskylässä niin maalla, kaupungissa kuin netissäkin. Vaikka projektin alussa nimi viittasi Jörn Donnerin tekemään ajankuvaan vuodelta 1970, niin loppujen lopuksi kirosana sanotaan niin kuin se on – vasta otsikon lopussa.
Valmis video löytyy Jyväskylän Huoneteatterin YouTube -kanavalta.
Katu soi Jyväskylä

Kadut, kitarat, laulut yhteisörahoituskampanja sai lopulliseksi nimekseen Katu soi Jyväskylä. Tämän nimen alla tehtiin kahdeksan katusoittohenkistä esiintymistä, jotka työllistivät 20 ammattilaista. Palaute muusikoilta oli riemastuttava ja moni koki kampanjan tuovan valoa keikattomiin aikoihin. Paikallinen Yrittäjäjärjestö otti myös isosti roolia, ollen tukemassa yhtä esiintymistä.
Esiintyjät valittiin yleisön toiveiden pohjalta ja esityksiä oli monessa eri musiikillisessa genressä. Esiintyjät olivat: Viinamäki, Räsynukke, Oliver, Katariina Ruska, Suontausta Puusaari, Leena Pyylampi, Slack Bird ja Toivo Susi. Esiintymisiä oli siis Folkista popin kautta lastenmusiikkiin.
Suosituin esiintyminen kävijämäärän perusteella oli ehdottomasti Leena Pyylammen esitys: Laulava pupujussi, joka järjestettiin Mäki-Matin perhepuistossa.
Frisbeegolfrata Lohikoskelle

Lohikosken frisbeegolfrata pääsi mukaan Jyväskylän Fifty-Sixty hybridimalliin keväällä 2021.
Sen avulla Lohikosken koulun vanhemmat ry sai rahoitettua 6-väyläisen radan, kaksi puttikoria sekä koulun pihalle kaksi harjoituskoria. Yhdistys rahoitti hanketta kaupungin panostuksen ohella hakemalla sponsoreita koreille ja väylille. Lisäksi hanke sai suuren määrän lahjoituksia yksityisiltä henkilöiltä.
Sekä sponsorien, että avustusten markkinoinnissa oli suuri apu siitä, että kaupunki tuplasi kerättävää summaa. Rahoitushaku toisaalta toi hanketta niin tunnetuksi, että rakennusvaiheessa talkoissa oli mukana noin 30 henkeä, ekaluokkalaisista eläkeläisiin.
Nyt rata on ollut kaikkien vapaassa käytössä koko kesän ja se on osoittautunut todella suosituksi. Lisäksi korit ovat mahdollistaneet seuran junioriharjoitukset, joissa on käynyt viikoittain noin 30 lasta. Nyt korit ovat myös koulun välitunti- ja liikuntatuntikäytössä.
Tietotekniikan historiaa -näyttely

Tietotekniikan historiaa -näyttelystä virtuaalinen versio kaikkien katsottavaksi -oli Suomen tietojenkäsittelymuseoyhdistys ry:n kampanja syksyllä 2020. Mesenaattikampanja sai hyvän vastaanoton ja sitä auttoi paljon Jyväskylän Fifty-Sixty hybridimalli.
"Minimitavoiteemme oli 3000€, saimme kasaan 3350€ ja Jyväskylän kaupunki oli mukana 1500€:lla, joten loppusumma oli 4850€. Kampanjaamme osallistujia oli eri puolilta Suomea ja kiinnostus näyttelyä kohtaan on ollut hyvää. Korona on rajoittanut liikkumista ja nettisivut palvelevat laajempaa yleisöä." -kerrotaan yhdistyksestä.
Valmis video löytyy Suomen tietojenkäsittelymuseoyhdistys ry:n verkkosivulta.
Ihmemeiningit

Ihmemeiningit pientapahtuma- ja työpajasarja toteutui heinäkuussä 2021. Taiteilijakollektiivi Ihme Kultin kampanja "Tue poikkitaiteellista omaehtoiskulttuuria" toi kaupunkiin maksuttoman, matalan kynnyksen ja osallistavan kulttuuritapahtuman. Viikon aikana toteutui muun muassa enkkaustyöpaja, sarjakuvatyöpaja ja improtanssityöpaja. Kaikki maksuttomana tietenkin. Tapahtuman mahdollistivat joukkorahoittajat ja Jyväskylän kaupunki Mesenaatin kanssa järjestetyllä Fifty-Sixty -joukkorahoituskokeilulla.
Apua kampanjan suunnitteluun ja ideointiin
osallisuuskoordinaattori Hanna Tenhunen
hanna.tenhunen@jyvaskyla.fi
p. 050 311 8980
osallisuuskoordinaattori Matleena Kantola
matleena.kantola@jyvaskyla.fi
p. 050 530 8698