Hyppää pääsisältöön
Kuva
Ryhmäkuva, lapsia tiiliseinän vieressä. Kuva Satu Leinonen
Pääsisältö

Lasten parlamentti on alakouluikäisten osallistumis- ja vaikuttamiskanava. Se on osa Jyväskylän koulujen sekä nuorisopalveluiden lasten ja nuorten osallisuuskasvatusta.

Kouluissa tehtävä oppilaskuntatyö on Lasten parlamentissa tehtävän työn perusta. Jokaisella alakoululaisella on mahdollisuus asettua ehdokkaaksi edustamaan kouluaan. 

Lasten parlamentin toiminnan tarkoitus on antaa lapsille keinoja vaikuttaa itseään koskevaan päätöksentekoon sekä nostaa lasten ääntä paremmin kuuluviin Jyväskylässä. Lasten parlamentin toiminnalla lisätään lasten vaikuttamismahdollisuuksia oman lähiympäristönsä asioihin ja kannustetaan kansalaisaktiivisuuteen.

Lasten parlamentin toiminta koostuu hallituksen kokoontumisista. Toimintavuoden aikana järjestetään kaksi Suuristuntoa: syksyn kokouksessa valitaan Lasten parlamentin hallituksen edustajisto ja kevään kokouksessa on toiminnallista vaikuttamista sekä mahdollisuus käydä keskustelua muun muassa päättäjien kanssa.

Järjestäytymiskokouksessa valitaan 18 edustajaa Lasten parlamentin hallitukseen. Hallitus kokoontuu 8 kertaa lukuvuonna 2025-2026 ja lisäksi pitää vapaaehtoiset pikkujoulut. Suuristunnot sekä perinteinen Makuraati järjestetään koulupäivän aikana ja muut kokoukset pääasiassa koulupäivän jälkeen Veturitalleilla. 

Lasten parlamentin kokoukset 2025-2026

  • 8.10.2025 klo 12-15 Suuristunto (Jyväskylän kaupungintalo)
  • 22.10.2025 klo 16.15-17.45 Järjestäytymiskokous (Veturitallit)
  • 19.11.2025 klo 16.15-17.45 Skididialogi (Veturitallit)
  • 10.12.2025 klo 16.15-17.45 Lasten parlamentin pikkujoulut (Veturitallit)
  • 14.1.2026 klo 16.15-17.45 Hankerahainfo (Veturitallit)
  • 4.2.2026 klo 13-14.30 Makuraati (Palokan yhtenäiskoulu)
  • 18.2.2026 klo 16.15-17.45 Hankerahapäätökset (Veturitallit)
  • 11.3.2026 klo 16.15-17.45 Skididialogi (Veturitallit)
  • 24.4.2026 klo 9-14 Suuristunto (Veturitallit)

Lasten parlamentin hankerahahaku 2026

Lasten parlamentti jakaa perinteiden mukaisesti rahaa koulujen oppilaskuntien ideoimille hankkeille, jotka voivat olla esimerkiksi toimintaa, tapahtumia tai väliaikatoimintaa rikastavia hankintoja. Hankerahaa jaetaan yhteensä 4000 euroa. Prosessi itsessään on osallisuuskasvatusta parhaimmillaan.

  • Hankerahan hakuaika on 7.1.-15.2.2026.
  • Hakuohjeet päivitetään tälle sivulle lähempänä hankehaun alkua.
  • Linkki hakulomakkeeseen lähetetään oppilaskuntien ohjaaville opettajille myös sähköpostilla.
  • Hankerahan jaosta päätetään Lasten parlamentin hallituksen kokouksessa 18.2.2025.
  • Lasten parlamentin hankerahapäätös tulee nähtäväksi viimeistään 31.3.2025.

Lasten parlamentin yhteyshenkilöt

Mia Kelly, osallisuuskoordinaattori
mia.kelly@jyvaskyla.fi
p. 040 661 3557