Hyppää pääsisältöön
Kuva
Yona
Kuva
Kasvokuva Yona-artistista

Yona – laulu 

Juho Kanervo – sello 

Antti Kujanpää – koskettimet 

Juhani Gröönroos – kitarat 

Antti Kivimäki – basso 

Tuomas Timonen – rummut 

Jaakko Peltonen – valot 

Paavo Malmberg – äänet

OSTA LIPPU

Yona: Uni johon herään

su 17.10.2021 klo 18 suurella näyttämöllä

Liput 32 €

 

Yonan Uni johon herään -kiertue saapuu Jyväskylän kaupunginteatteriin 17. lokakuuta!

Laulaja-lauluntekijä Yona julkaisi uuden “Uni johon herään” -albuminsa 26. maaliskuuta. Keikkatauolta palaava artisti suuntaa yhtyeensä kanssa levyjulkkarikiertueelle loppuvuodesta 2021 ja esiintyy sen myötä Jyväskylän kaupunginteatterissa sunnuntaina 17. lokakuuta!

Pitkän linjan valovoimainen laulaja ja lauluntekijä Yona on todellinen oman tiensä kulkija. Yhteensä kahdeksan studioalbumia julkaissut ja lukuisten muiden artistien levyillä vieraillut kameleonttimainen artisti leikittelee taidokkaasti musiikin ja lyriikan eri genreillä luoden ajatonta, eklektistä poptaidetta. 

Dynaamisista live-esiintymisistä tunnettu Yona laulaa taidokkaan bändinsä kanssa vapautuneesti ja hetkessä eläen. Yhdessä Tapiola Sinfoniettan kanssa toteutettu sykähdyttävä uusi albumi ’Uni johon herään’ ja Yonan aiempien monipuolisten levyjen materiaali soi yhtyeen käsissä soljuvana, voimallisena ja alati muuttuvana virtana, joka vetää kuulijansa mukaan ja saa hetkeksi kaiken muun katoamaan. 

Yona (oik. Johanna Rasmus) julkaisi debyyttialbuminsa ’Pilvet liikkuu, minä en’ vuonna vuonna 2010, mikä toi hänelle Vuoden tulokkaan Emma-palkinnon. Uusin albumi ’Uni johon herään’ ilmestyi maaliskuussa 2021.