Pate Mustajärvi – Teatterin kummitus

Keikka suurella näyttämöllä
su 24.3. klo 18.00
Liput 32 € 
kesto noin 2 h (sis. väliajan)

 

Pate Mustajärven Teatterin kummitus -kiertue rantautuu maaliskuussa 2019 teatterien lavoille yhteensä 18 konsertin verran. Kyseessä on ainutlaatuinen tilaisuus nähdä Mustajärvi esittämässä legendaarisia, kiertuetta varten uudelleen sovitettuja kappaleitaan kitarasäestyksellä intiimissä teatterimiljöössä. Säestyksestä vastaa kitaristi Ari “Kankku” Kankaanpää.

Parituntinen konserttielämys sisältää kattavan läpileikkauksen Mustajärven liki 40-vuotisen soolouran ensimmäisistä hiteistä aina juuri kiertueen alla julkaistavaan tuoreeseen, itsesanoitettuun singleen. 
 
“Viime vuosina ei ole tullut kirjoitettua moniakaan sanoituksia, kun on muka kokoajan niin kiire. Nyt otin tietoisesti aikaa kirjoittamiseen ja se tuntui yllättävän hyvältä”, Mustajärvi kertoo.
 
Aiemmasta tuotannosta setissä kuullaan ainakin kansan suosikit ”Ukkometso”, ”Jukeboksin luona”, ”Mä elän vieläkin”, ”Tyylillä” sekä muita arkistoista kaivettuja helmiä. 
 
”Nyt liikutaan ihan eri sfääreissä kuin aiemmilla kiertueilla, sillä onhan teattereissa aivan oma tunnelmansa, intiimi ja kohtalokas. Ja kerrotaanhan yleisestikin tarinoita teatterin kummituksista. Saa nähdä kokevatko he tarpeelliseksi osallistua esityksiin”, Mustajärvi pohtii.