Hyppää pääsisältöön
Kuva
Katusuunnitelma. Kuva Jyväskylän liikenne- ja viheralueet
Pääsisältö

Ylistönrinteen kampusalueen kohdalla parannetaan liikenneturvallisuutta rakentamalla saarekkeellinen suojatie Survontien poikki eteläpuolella kulkevalle yhdistetylle pyörätielle ja jalkakäytävälle. Suojatie korvaa nykyisen suojatien ja pyörätien jatkeen. Suojatie rakennetaan nykyisestä ylityskohdasta noin 20 m Kekkolan suuntaan. 

Saarekkeille saadaan riittävä tila leventämällä Survontietä pohjoispuolelle. Suojatien jatkeeksi rakennetaan kevytväylää noin 25 m kampusalueelle suunnitelman mukaisesti. Väylä päällystetään ja varustetaan kaiteella. Laajennus erotetaan ajoradasta 12 cm reunakivellä. Välikaista päällystetään betonikiveyksellä.

Katualue muutosalueella ja yhdistetty pyörätie ja jalkakäytävä päällystetään. Liikennemerkit asennetaan sekä tehdään tiemerkinnät. Valaistusta ei muuteta. katusuuRakentaminen toteutetaan vuonna 2019. 

Suunnitelma oli julkisesti nähtävillä Rakentajantalon palvelupiste Hannikaisessa os. Kivääritehtaankatu 6, ovi A1 28.5.2019 – 10.6.2019.

Lisätiedot: suunnittelurakennusmestari Jouko Manninen, puh. 014 266 2483

Sijaintipaikkakartta (pdf)

Asemapiirustus (pdf)